tiistai 14. elokuuta 2012

Back to School

Meillä, kuten varmaan monella muullakin, alkoi tänään taas uusi kouluvuosi.
Minulle on pikkuhiljaa alkanut konkretisoitua sanonta lasten kasvusta huomaan ajan kulun.
Meillä lähti tänään kouluun kutosluokkalainen ja kolmasluokkalainen.
Mihin mun vauvat ovat kadonneet??

Lukukauden aloitukset alkavat meillä olla jo aika rutiinia, suurin ongelma taitaa olla kesärytmin siirto taas arkirytmiin. Varsinkin tuon kutosluokkalaisen esiteinin unirytmi on kesällä ollut aika sopimaton kouluelämään. Nukkumaan on menty aikaisintaan puoliltaöin ja aamulla (tai siis päivällä) on kömmitty ylös heti ennen puoltapäivää. Kumpikin oli kyllä reipaasti aamulla aamiaspöydässä ilman erillisiä hoputuksia.
Sekin aika kyllä vielä tulee, valitettavasti..

Orientoituminen koulun aloitukseen oli kyllä kutosella ja kolmosella vähän erilainen.
Neiti on pakannut reppunsa jo viime viikolla, miettinyt ja vaihtanut vaatteita moneen kertaan. Kaverin kanssa oltiin sovittu tapaaminen jo viime viikolla. Ampaisi ovesta ulos puolitoista tuntia ennen koulun alkua matkaan menee noin 15-20min.

Isoveli nappasi aamulla kaapista ekat käteenosuneet vaatteet, pakkasi repun, etsiskeli penaalia ja teroitteli rauhassa kyniä, meinasi vallan unohtaa todistuksenkin kotiin. Soitteli kaverille puolta tuntia ennen, että koskas nähdään.


Eiköhän se tästä arki ala rullaamaan taaas pikkuhiljaa.

12 kommenttia:

  1. Meillä poika valmistautui ensimmäiseen koulupäiväänsä samaan tyyliin kuin teidän poika. Vähän patisteltuna katsoi illalla vaatteet ja repun valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, taitaa olla siis enemmän tuollainen sukupuolisidonnainen juttu tämä kouluunsuhtautuminen:)

      Poista
  2. Meillä minä etsin työavaimia edeltävän yönä 00.45, joten ei se valmistautuminen helppoa ole :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei täällä paljon paremmin sujunut, itse etsiskelin myös työavaimia, mutta vaan aamulla kamalassa hädässä..onneksi löytyi!

      Poista
  3. Hih, kuulostaa ihan tutulta, meidän koululaiset siis 2-luokkalainen tyttö ja 5-luokkalainen poika ;) Tytär niin odotti koulun alkua, poika oli nyreissään että nytkö jo! Poika varsinkin heräili kesällä vasta siinä vaiheessa kun pienten kanssa alettiin lounaalle... että pientä rytminmuutosta vaatii juu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vähän aavistelin, ettei olla ihan ainoita;) Meilläkin monesti oli kesällä lounas brunssi, osa söi aamupalaa ja osa lounasta. Ja kaipa se menee noin, tytöt on innoissaan ja pojat..hm..vähemmän innoissaan!

      Poista
  4. Meillä tokaluokkalainen esitti vielä eilen nyrpeää naamaa kesäloman loppumisesta, mutta nyt aamulla ei meinannut housuissaan pysyä kun uuden repun ja vaatteet haki päälleen. Liikuttavalta tuntui, että halusi äidin tulevan saattamaan, vaikka koko viime vuoden kulki jo itse. Koulun pihalla jälleennäkeminen kavereiden kanssa oli niin riemukas, ettei äitiä kyllä enää muistettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä taisi molemmat jo vähän odottaa koulun alkua, siellä kun näkee enemmän niitä kavereita.
      Minäkin tarjouduin saattamaan, mutta tarjous ei kiinnostanut kumpaakaan:) Kiva, että teillä vielä äiti kelpasi, vaikka kaverit veivätkin voiton pihalla. Meillä isomman kanssa menee jo nykyään vähän niin, ettei enää saisi kylillä moikkaillakaan..

      Poista
  5. Hauskoja nuo tyttöjen ja poikien erot :-)
    Minä vieläkin muistan sen vatsan pohjaa kutkuttavan tunteen aina koulun alkaessa lomien jälkeen. Oli jo ollut niin ikävä ystäviä ja toki ne uusien koulukamppeidenkin hankkimiset olivat aina hienoja.

    Mukavaa koulun ja arjen alkua teidän perheeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaipa se tosiaan on se sukupuolten välinen ero, vaikka jotenkin aina noiden omien kohdalla ajattelen monen asian vaan luonne-eroksi. Sama täällä, muitsan myös sen ihana tunteen, kun uusi lukukausi alkoi ja pitkän kesän jälkeen näki kaikki kaverit. Ja ne uudet koulutarvikkeet oli tosi tärkeät, samoin uudet kouluvaatteet, muistan, että kävimme aina ennen koulun alkua ostamassa äidin kanssa uutta vaatetta syksyyn.
      Kiitos ja samoin sinne, hyvää syksyn alkua!

      Poista
  6. Heips!

    Meillä neidille valikoitui jälleen DKNY:n leggarit, ihan omasta halusta. Paul Frankin teeppari yläosaksi. Mä en ymmärrä, kun Paul Frank on in, mutta se Puman reppu sit kuitenkin...D. No Kaikkeahan ei voi ymmärtää....D

    Terkuin:Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivalta kuulostaa teidän ekan päivän asu:) Meillä on myös Paul Frank in ja samaa ihmettelen, miksi se ei lopulta kelvannut reppuun..Tuli tuo ruudullinen, josta en ole kovinkaan innoissani:)Ja juu, kaikkea ei tosiaan voi aina ymmärtää:)

      Poista