sunnuntai 19. elokuuta 2012

Tällä kertaa sopivaa

Viime syksynä todettiin,
että Neidin talvivaatevarastoissa oli aika paljon vääränkokoisia osia,
nyt tilanne näyttää  onneksi huomattavasti paremmalta.
Ainakin kaikensorttisten mekko- ja kaupunkitakkien osalta.
Kouluvaatteista ei sitten olekaan mitään hajua..

Kultainen Pomp de Luxin untsikka on tilattu jo viime vuonna ja on vasta nyt sopiva.
Monnalisan vaaleanpunainen villakangastakki
ja Ver de Terren musta untuvatakki olivat viime talven käytössä 
ja sopivat onneksi mainiosti edelleen.
Ver de Terren kohdalla pelkäsin jo keväällä,
että se ei enää mahdu tulevana talvena.
Onneksi mahtuu.
 Tai no ehkä voisi olla mahtumattakin, koska ehkä menin tilaamaan keväällä saman takin seuraavassa koossa vaaleanpunaisena.
Me kun ei sitä viime vuonna saatu.. 

Kuvittelin jossain vaiheessa, että Neiti kasvaa enemmänkin
ja mustat BBY tikkitakki ja Little Couturen villakangastakki
ovat löytyneet alesta vartavasten tulevan talven tarvetta varten. 
Sellaista tarvetta ei tarkkaanottaen ehkä tullutkaan..
Ja aika huonosti olen oppinut mitään viime talvesta, kovin montaa hienostelutakkia ei yhteen talveen tarvita,
 yleisin asu on kuitenkin se koulutakki tai sitten harkkatakki:)

Ehkä yksi tyttö näillä hienosteluvaatteilla pärjää taas yhden talven:)





Siistimmät kengät ostimme pari viikoa sitten Pikkujaloista.

Viime talvena totesimme,
että pitkien saapikkaden lisäksi täytyy olla jotkut siistimmät nilkkuritkin
ja nyt löysimme molemmat samantien. 

Toisen parin valitsi Neiti ihan itse.
Ei ole vamaan vaikeaa arvata,
kummat ovat Neidin valinta..



Muita asusteita ei olla ehditty vielä inventoida,
 koitan jossain vaiheessa palata jonkinlaisiin asustejuttuihin 
vaikka en edelleenkään ole niissä kovin hyvä...
tai jopa ihan sovituskuviin, mikäli malli suostuu yhteistyöhön:)

5 kommenttia:

  1. Nättejä takkeja, ja ehkä tosiaan ihan riittävästi ;D Mä ajattelin katsoa, saanko Pompin untsikkaa alesta, eikä muita hienoilutakkeja tarvitais!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Juu, on tosiaan kyllä riittävästi..mulla näissä aina mopo karkaa käsistä;) Pompin untsikka on kyllä ihana ja tämän kauden värit olivat aika herkut! Meillekin alesta saattaa sellainen jemman tulla, jos niitä sinne asti riittää.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Aika älytöntä pyöriä täällä jos on tuota mieltä ;)

      Ihania takkeja teidän neidillä on kyllä talveen! Millille mahtui kaikki viime talven takit ja uutuuksista tuli hankittua muutama ennen kun olin viime talven takit sovittanut, joten melle kertyi sitten tähän talveen hirveä monta hirveän hirveän ihanaa takki :D

      Poista
    2. Anonyymi: Olisi mukavaa, jos vielä tarkentaisit mikä on älytöntä..?

      Jessica: juu, samaa mieltä, ei täällä lastenvaateblogeissa kannata pyöriä, jos juttu tuntuu älyttömältä:)
      Kiitos, täälläkin tykätään takeista!
      Teillä onkin sitten aika läjä takkeja, jos on kahden kauden takit käytössä:) Innolla jään odottamaan, mitä teiltä löytyy!

      Poista