sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

It´s GREEN

Neidin parin vuoden haave toteutui vihdoin, kun täksi kevääksi piti ostaa uusi pyörä. Pituutta on vihdoin tullut sen verran, että vanha hyvinpalvellut pyörä oli auttamatta liian pieni.


Uudesta pyörästä on puhuttu jo pari vuotta, mutta koska vanha oli aiempina kesinä vielä sopiva, ei uutta luvattu ostaa lukuisista aneluista huolimatta. Uusi pyörä mallia ja väriä myöden on ollut päivänselvää tuon samaisen pari kesää. Pyörän pitää olla VIHREÄ ja tietysti JOPO.


Värillä ei tietysti äidin näkökulmasta sen suurempaa väliä ole, kunhan se on sellainen, että sen vuoksi uutta pyörää ei syksyllä aleta kinumaan. Malli minusta kyllä olisi voinut olla toinen. Onhan JOPO kovin trendikäs, mutta meillä lapset joutuvat polkemaan reilun 3 km matkan kouluun päivittäin, joten pyörällä olisi tarkoitus ihan polkeakin, ei vaan hengailla kotinurkilla. Äidin mielestä vaihteet olisivat kova sana. Jopoa on tarjolla 3-vaihtisenakin, mutta sepä ei Neidille kelvannutkaan. Katsotaan, koska alkaa tulla ikävä niitä vaihteita..Samoin ajoasento ei minusta ole ihan optimaalisin, jos pyörällä aikoo vähän pidempiä matkoja ajella..Ei kuulemma haittaa.  


Väriasiassa tuli heti vähän pohdintaa, kypärä kun ei nyt matsaa pyörään OLLENKAAN. Viime kesänä ostettua kypärää ei nyt kuitenkaan uuteen vaihdettu. Onneksi talvitakki edes sopii väritykseen - siis kypärän.


 
Väri- ja vaihdeasian näppärät perustelut löytyivät nopsaan:
 Äiti hei, se on EKOLOGISTA ajaa pyörällä, ilman mitään turhia vaihteita. Kunto nousee kivasti. Ja kato pyöräkin on vihree, niinku ekologinen..
 
se, mitä ekologinen tarkoittaa hänen mielestään, ei minulle ihan selvinnyt saatika se, mistä hän jutun oli keksinyt:)
 
 
Kuvat ovat parin viikon takaa, nyt lunta on jo paljon vähemmän, onneksi!
 
Aurinkoista alkavaa viikkoa!

20 kommenttia:

  1. hieno (ja ekologinen :D ) valinta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se kieltämättä hieno:) Ja erityisesti ekologinen!

      Poista
  2. Teillä on ollut ihan samat puuhat kuin meilläkin :) - En kyllä menisi kyseenalaistamaan teidän Neidin mielipidettä - tuntuu tietävän, mistä puhuu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pyöräilykausi korkattu;) Valitettavasti Neidillä on kyllä aika vahvat mieleipiteet ja vahva tahto..

      Poista
  3. Ihana!
    Meillä on tytöllä myös pyörän hankinta edessä, minkä pituinen tyttö tuota Jopoa ajelee? Varastossa olisi jopo, mutta en tiedä onko tytteli vielä liian lyhyt ajelemaan sillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Meillä Neiti viimeviikkoisen mittauksen mukaan on tasan 130cm pitkä ja 24" Jopo aavistuksen vielä pitkäselkäiselle ja lyhytjalkaiselle reilu, suosituspituus näyttää olevan yli 136cm. Vaikka vähän reilu polkeminen onnistuu kyllä hyvin, emme siksi viitsineet sitä pienempää ostaa, olisi heti jäänyt pieneksi. Kannattaa kyllä testata ajamista, sitten sen vasta tietää.

      Poista
  4. Ihanan pirteä!
    Meillä oli tuo kinuamisvaihe vuosi sitten ja viime kesänä hankittiin synttärilahjaksi sitten Jopo, lilana :) Minäkin mietin samaa, että kyllästyykö väriin, mutta toistaiseksi ainakin on vielä yhtä rakas kuin vuosi sitten. Ja vaihteita ei täälläkään kuulemma tarvita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kivan keväinen väri:)
      Meillä on vihreä ollut vahvasti toiveena jo aiemmin, mutta nyt on pitkään muuten lila ollut suosikki ja yllätyin, että valinta oli silti tuo vihreä. Vaihteet olisin kyllä itse valinnut, mutta kaipa tuo nuoriso on niin reipasta, ettei niitä tarvita!

      Poista
  5. Upean raikas tuo EKOLOGINEN pyörä! :-D

    VastaaPoista
  6. Noi jopot ovat kyllä hauskan näköisiä, mutta olen miettinyt kanssa niiden käytännöllisyyttä. Meilläkin on esikoiselle todennäköisesti uuden pyörän hankinta edessä. Merkistä ym ei ole vielä ollut keskustelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkonäkö on tosiaan kiva, mutta käytännöllisyyttä mietin kovasti myös..vielä ei ainakaan valituksia ole kuulunut:)

      Poista
  7. Mutta onhan se tosi hieno, joten mitä väliä sillä ajoasennolla on :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä on kovaa vauhtia kasvamassa tääll oikea nainen, tyylikkyys ennenkaikkia ;)

      Poista
  8. Mulla on itsellä polkupyöränä sellainen musta, vaihteeton ns. mummopyörä. Ylämäet vois päästä vaihteiden kanssa toki nopeammin, mutta kyllä sen kanssa kunto kasvaa :) Kävin sillä kuitenkin kuukausikaupalla ranskan tunneilla keskustassa syksyllä, yhteensä 17 km meno-paluu. Joten älä vielä heitä pensseliä kaivoon, ehkä toi voi toimiakin ;) Ja onhan se oikeasti aika pähee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mä en jaksaisi ajaa kyllä pätkääkään ilman vaihteita..tai ehkä se on vaan tottumuskysymys:) Ja ehkä pitäisi kunnon kannalta hankkiakin oma jopo:)
      uskon kyllä itseasiassa, että ei ihan halposti vaihteiden puutteesta tule meillä valitusta, sen verran asiasta keskusteltiin..
      Juu, on se kyllä pähee:)

      Poista
  9. meilläkin 10v neiti hinkuaa Jopoa, mutta liekö vielä vähän lyhyt sellaiseen - kuinkas pitkä teidän neitokainen on? Meillä sitä pituutta on karvan verran yli 130cm. Nykyinen pyörä on kyllä vähän pienehkö ja pikkuveljelle se olisi sopiva, mutta jos taas tuo Jopo (tai vaihtoehdoksi olen ajatellut ehdottaa Tunturi Ponia) on liian suuri niin ajelkoon sillä pikkufillarilla vielä.

    MUtta hieno on siis tuo teidän Jopo ja eiköhän sillä ihan mielikseen ajele!

    - Leena K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat taitaa olla noilla tytöillä jutut tuossa iässä:) Neiti on tosiaan viimeviikkoisen mittauksen perusteella tasan 130cm ja tuo 24" on ihan piirun verran reilu. Ja meillä tosiaan on Neidillä pitkä selkä ja lyhyet jalat ja silti ylettyy polkimiin. Kannattaa siis käydä testaamassa. Meillä pyöräliikkeessä säätivät tangon ja muut sopivaksi ja heti oli helpompi ajaa, kuin "tehdasasetuksilla"

      Minulla itselläni on ollut aikoinaan Tunturi Poni ja sellaista Neidillekin ehdottelin, mutta ei nyt kelvannut..
      Todellakin, kyllä se hieno on, kelpaa sillä ajella!

      Poista
  10. Vihreä ja violetti ovat vastavärit, joten ihan mainiostihan kypärä ja pyörä käy yksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs muuten muistanutkaan tuota, kiitos muistutuksesta, voin seuraavaksi asian tuolla hyvin perustella;) Nyt ei asiasta ole pariin päivään mitään mainittu, ehkä se Neidin vaativa silmä tottui jo asiaan:)

      Poista