sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pellavavinkki ja muistutuksia

Ihan alkuun pari muistutusta tälle päivälle, sekä juhannusarvonta että
huutiksessa olevat mekot ja muut Neidin pieneksi jääneet kohteet sulkeutuvat tänään.

Muistakaahan käydä kurkkaamassa molemmat :)

Sitten pellavavinkkiin.
Meillä on useana kesänä juhlavammat vaatteet olleet ihanaa vilpoista pellavaa. Tänä vuonna pellavaa on ollut tarjolla vähän vähemmän, mutta nyt bongasin Zulilystä ihania Little Linenin pellavavaatteita hyvässä alessa. Meillä on tänä kesänä todella monet juhlat ja kuten aiemmin mainitsin, meillä varsinkin Neidillä juhlavaatetilanne on aika huono. Mekot olivat järjestäen pieniä (ja ne löytyvät nyt siis huutiksesta). Äitiä miellyttänyt pellavamekko ei kuitenkaan Neidille kelvannut.



Tunikakin menee minusta kauniisti tytölle juhlaan, mikäli alaosa on riittävän juhlava. Näitä tunikoita täällä kuumeisesti pohditaan, kelpaisiko vaativalle Neidille..



 


Pojillekin oli tarjolla todella kauniita siistimpiä vaatteita. Mkäli joku tunika Neidille kelpaa, taitaa samaan pakettiin tulla Pikkuveljelle myös paita, hänenkin pellavansa osoittautui liian pieneksi..


Shortseille ei tarvetta tällä kertaa ole, mutta nämä raitashortsit ehkä voisi silti ottaa..Olisivat tosi kivat valkoisen pikeen tai paitiksen kanssa..

 
Kaikki kuvat lainattu täältä

Ihanaa sunnuntaita kaikille,
meillä on tänäänkin luvassa vähän juhlaa :)

6 kommenttia:

  1. Viimeksi kun yritin tilata Zulilystä, tuli viesti etteivät he enää toimita suomeen. Nytkö taas toimittaakin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, ei toimita enää,ei. Minulla oli koko "uudistus" mennyt ohi ja koitin eilen noita pallavaihanuuksia tilata (päästiin Neidin kanssa jopa yhteisymmärrykseen..) ja saman viestin sain. Tosi tylsää, tuolla kun on ollut ajoittain todella hyviä tarjouksia.

      Poista
    2. No melkein jo innostuin. Tosi tylsää, toivottavasti alkaisivat jossain vaiheessa taas toimittamaan.

      Poista
    3. Juu, vähän tylsää oli tuo "uudistus", varsinkin kun mainostavat kovasti sivuillaan, että pyrkivät laajentamaan palveluitaan yhä laajemmalle:( Toivotaan tosiaan, että alkavat toimittamaan jälleen tännekin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niin on, minusta Little Linenillä on paljon kauniita juttuja, harmiksi niitä tuolta ei nyt saakaan Suomeen tilattua. Pitänee selvitellä, saisiko noita muualta, ainakin merkin omat nettisivut näyttävät toimittavan Suomeen, hinnat eivät ole tosin ihan yhtä mukavat:)

      Poista