maanantai 3. kesäkuuta 2013

Still alive

Reissut on reissattu ja koti tuntuu taas ihanalta paikalta:)
Matka maailman toiselle puolelle ja takaisin sujui hyvin, joskin ihan heti en uudelleen lähtisi, ihan jo lentomatkojen vuoksi. Kumpaankin suuntaan matka kesti yhteensä reilut 30h. Jalat on vieläkin turvoksissa :)


Minulla oli vakaa aikomus tehdä online matkaraporttia teille, mutta se jäi haaveeksi, sen verran sitä ohjelmaa kuitenkin päivisin oli, että illalla kaaduttiin sänkyyn puolikuolleena.
Kuvia kertyi reissulta reilut 1500, joten materiaalia kyllä olisi ;) En teitä nyt kuitenkaan väsytä matkakuvilla tämän enempää, tässä joitakin pieniä makupaloja matkan varrelta.

 

Melbourne oli leppoisa kaupunki, mielenkiintoinen sekoitus vanhaa siirtomaavallan aikaista hohtoa ja uusia pilviähipovia lasipalatseja. Jonkun tilaston mukaan maailman monikulttuurisin kaupunki oli todellakin sekoitus vähän kaikkea.


Shoppailupaikkoja löytyi viikon varrella vaikka kuinka, niin uusia hienoja Outlet -alueita (juuri sopivasti kongressikeskuksen naapurissa..) kuin ihania vanhoja marketalueita ja pikkuputiikkeja.


Hintataso oli aika korkea, joten ihan kamalasti en intoutunut itselleni ostamaan. Tuliaisia tottakai ostin. Ja ihan kaikkea en pystynyt vaan vastustamaan hinnasta huolimatta.
Neiti pyysi jotain kivaa väriä Essie-lakkaa. Koska en osannut päättää, otin kaikki ;)


 









Yhtenä päivänä meillä oli mahdollisuus lähteä autoretkelle kaupungin ulkopuolelle kiertämään Great Ocean roadia ja retki oli kyllä todellakin sanoinkuvaamattoman mahtava. Sääkin suosi meitä.


Pääsimme näkemään saman päivän aikana surffareiden paratiisirannat,  Koalakarhut ja subtrooppisen sademetsän.


Ja tietysti kaikki upeat rannat
 



Paluumatkalla pääsimme päiväksi kiertelemään Singaporeen. Kaupunki on kaunis ja siisti, mutta henkilökohtaisesti +34 astetta yhdistettynä 97% kosteuteen ei minulle sopinut, eikä minulle Singaporea tule kyllä ikävä.


Australia taas oli positiivinen kokemus, jos joskus on mahdollisuus, menen kyllä ehdottomasti sinne uudelleen. Ystävälliset ihmiset, rento ilmapiiri ja kaunis luonto yhdistettynä hyvään viiniin (Australialainen ruoka ei minulta kovin korkeita pisteitä saa) ja mielenkiintoiseen historiaan kyllä vei minun sydämeni ♥


12 kommenttia:

  1. Hienoja matkakuvia! Olitko työreisulla? Austraaliaan olisi ihanaa päästä, mutta pitkät lentomatkat eivät houkuttele (varsinkaan lasten kanssa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, maisemat olivat sen varran komeita, ettei kuvista helpolla huonoja saanut;) Juu, matka oli työraissu ja siksi aika vähän jäi aikaa kunnolla maahan tutustua. Harmi sinänsä, tuskin heti tuonne tulee uudelleen mentyä! Lentomatkat eivät todellakaan olleet mikään ilo!

      Poista
  2. Upeat rantakuvat!

    Olen aina ajatellut, että joskus pitäisi päästä Australiaan, mutta matka on niin tuskaisen pitkä ja reissusta tulee helposti kovin kallis. Kerran piti tehdä tiukka valinta Australian ja Uuden-Seelannin välillä ja jälkimmäinen voitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvista välittyy vain osa rantojen mahtavuudesta, ne olivat ihan tyrmäävän ihania:)
      Meillä oli alunperin vakaa aikomus lentää pariksi päiväksi Uuteen-Seelantiin, mutta jätimme sen sitten väliin, kun tuolla Australiassakin riittäisi nähtävää pidemmäksikin aikaa.

      Poista
  3. Upealta näyttää! Reissu oli varmasti mahtava kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa todella oli! Ja reissu oli todella mahtava kokemus!

      Poista
  4. Hienoja kuvia! Varmasti hyvin vaikuttava kokemus, ainakin sellainen tunnelma välittyi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, hienoista maisemista saa helpolla hienoja kuvia;)
      Reissu oli kyllä tosi upea!

      Poista
  5. Upeita kuvia!!!! Saiskos näitä nähdä vielä vielä lisää, aivan ihania! Voi kun joskus pääsis käymään tuolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!
      Voin laittaa lisää kuvia jossain vaiheessa, pitää ensin koittaa niitä vaan vähän perata :) Oli kyllä mahtava, että työkuvioissa tuonne pääsin, muuten ei varmaan ihan heti matkakohteena olisi ollut!

      Poista
  6. Näyttää ja kuulostaa niin luxus-reissulta, ikävä lapsia varmasti kova, mutta vaa'an toisellakin puolella varmasti kivoja juttuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä reissu olikin todellista luksusta! Tosin totesin kotona, että vaikka yksin reissussa oli kivaa, on kotona oman perheen parissa sittenkin parempi olla.Ja olisi matka ollut ehkä astetta ihanampi, jos sen olisi saanut tehdä valitsemassaan seurassa (työkavereita kun ei aina loppuun asti voi valita..) Ikävä oli ajoittain tosi kova, varsinkin kun erityisesti Neidiltä tuli jatkuvalla syötöllä tekstareita milloin mistäkin asiasta. Kymppivuotiaan oli vaikea ymmärtää, että äiti onkin maailman toisella puolella, eikä pysty koko ajan kommentoimaan jokaiseen juttuun (tyyliin missä mun pinkkiruudulliset shortsit on..).

      Poista