keskiviikko 27. elokuuta 2014

Häähumua

Olemme onnellisia, kun saimme tänä kesänä olla todistamassa kahden nuorenparin tärkeää päivää ja ihanaa rakkautta.





Olen todella iloinen, että saimme molempiin häihin kutsun koko perheenä. Minusta on ihanaa, kun lapset saavat mahdollisuuden osallistua elämän koko kirjoon jo lapsesta ja saavat upeita kokemuksia ja ihania muistoja tulevaisuutta varten. Meillä kaksi kolmesta on ilmoittanut pitävänsä ISOT häät (ja se yksi ei kuulemma aio mennä koskaan naimisiin, koska tytöt on tyhmiä..:))


Molemmat häät olivat todella parien näköiset, kauniit ja tunnelmalliset. Hauska sattuma oli se, että molempien häiden hääjuhla vietettiin samassa kauniissa paikassa meren äärellä.




Toinen pari saapui hääpaikalle romanttisesti purjeveneellä, niin kuin merikapteenin kuuluukin ;)



Lapsistakin häät olivat kiva juttu ja lapset jaksoivatkin juhlat todella mallikkaasti. Ainakin hetkittäin. Vaikka juhlapaikka oli ihana, kavereitakin oli paikalla, ulkona pääsi telmimään ja ohjelmaakin oli lapsille järjestetty, kyllä se paikoillaan istuminen ja puheiden kuunteleminen välillä otti vähän voimille.
 
 

Loppuillasta tilanteen pelasti onneksi puhelin ja YLE-areena;)


Ja äidin kamera. Järkkärissä oli viimeisten häiden jälkeen noin sata taidekuvaa pöytäkoristeista ja ruokailuvälineistä..

 


Pääsittekö te juhlimaan häitä tänä kesänä?
♥ ♥ ♥
 
P.S.
Muistakaa osallistua lahjakortin arvontaan. Arvontaan pääse tästä >klik<
 
 

8 kommenttia:

  1. Sinulla on taas tosi upeita kuvia!! Ja tuo paikka vaikuttaa myös tosi ihanalta. Voitko kertoa, missä tämä hääpaikka on? Kun niitä omiakin pitäisi joskus alkaa suunnitella.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katri! Kun ottaa valtavasti kuvia, joskus joku sattuu onistumaankin;) Paikka on todella ihana, se on Rymättylässä. Voin tarkempia tietoja kertoa joskus irl, jos olet kiinnostunut.

      Poista
  2. Tosi kivoja kuvia! Ei olla pitkään aikaan päästy häihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinullekin Pikku-Hiiri! Meillä on ollut onnea, monena kesänä olemme päässeet nauttimaan useammista häistä. Ensi vuodeksi ei näillä näkymillä ole kyllä mitään luvassa, vaikka eihän sitä koskaan tiedä:)

      Poista
  3. Mekin olimme lauantaina häissä, ne oli lapsettomat häät. Ihania kuvia sinulla juhlista. Kyllähän puheiden kuuntelu ja paikallaan olo on raskasta,jopa aikuisille niin saati sit lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä oli samat puuhat:) Meillä ei ole ollut pitkään aikaan lapsettomia häitä ja mietimme viime viikonloppuna miehen kanssa, että toisaalta on ihanaa, että lapset on kutsuttu, mutta toisaalta olisi mukava välillä päästä "aikuisten" häihin ja nauttia itsekin ihan koko illasta rauhassa. Lasten kanssa se oma nautinto on aina vähän sellaista pintapuolista;)

      Poista
  4. Ihania kuvia tosiaan! Hääjuhlia on harmittavan vähän nykyisin. Tuntuu, että monia juhlia vietetään vain aivan lähimpien kesken. Ja juu, puheet ovat joskus pitkästyttäviä, mutta teillä on näköjään onneksi kekseliäitä lapsia. Uusia kuvakulmia on aina mielenkiintoista saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anu sinullekin:) Meillä on tosiaan sattunut kohdalle kohtuullisen paljon häitä viime vuosina ja minusta se on ihanaa. Tuo on totta, että selvästi on huomannut häiden pienentyneen, juhlimaan halutaan kutsua vain ne lähimmät tai ihmiset, joiden kanssa oikeasti ollaan tekemisissä. Enää ei paljon näy sellaisia 200 hengen mammuttihäitä, jotka meillä esim oli, jonne oli kutsuttu koko suku riippumatta miten paljon oikeasti tunnettiin ihmisiä;) (tämä on kohta jonka todellakin tekisin toisin;))
      Lapset kyllä keksii aina tekemistä ja kummasti nuo medialaitteet helpottavat elämää tiukan paikan tullen..

      Poista