sunnuntai 17. elokuuta 2014

Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan

Tänään saimme vihdoin järjestettyä esikoisen 14-vuotissynttärikahvittelut mummeille ja kummeille. Itse synttäripäivä oli jo heinäkuussa, mutta juhlapäiväksi suunniteluut synttärit jouduttiin peruuttamaan ja vasta nyt löytyi rako kutsua tärkeimmät ihmiset juhlistamaan isoa poikaa.


Vaikka teini-ikä on jo astunut kuvioihin, on tuon itseäni pidemmän enkä ole mielestäni edes mikään pätkä, 170cm pojan sisällä vielä ihana pikkuinen poika. Synttärijuhlat olivat todella tärkeät hänelle. Kun en heti peruuntuneiden juhlien tilalle sopinut uuttaa päivää, hän muistutti asiasta rasittavuutteen asti. Tarjoiluista poika oli tosi tarkka, päivän "menu" onkin hänen käsialaansa, samoin kuin osa tarjottavista. Ja kynttilät piti kakkuun saada. Se on kuulemma synttärikahvien hauskin juttu, kynttilöiden puhaltaminen.


Juhlapöydän kukkakimpuksi poika halusi perinteisen vaaleansinisen hortensian, mutta kun en sitä etukäteen tilannut, sellaista ei mistään löytynyt. Suosikkikukkakauppiaamme teki ihanan lilasävyisen kimpun upeista daalioista. Kimppu onkin pitkästä aikaa ensimmäinen kukkakaupasn kimppu. Meillä on lähes aina leikkokkukkia, mutta koko kesän kukat on poimittu lenkkipolun varrelta tai omasta pihasta.


Tarjolla oli tällä kertaa juusto-kinkkutäytteisiä voisarvia, ruissipsejä katkarapuaiolilla ja fetatäytteellä, voisilmäpullia, mutakakkua, suklaacookieseja sekä tietysti pojan itsetekemä mustikkakakku.


Kakusta tuli todella upea ja maukas. Peruskakkupohja kotsankirjan ohjeen mukaan, väliin mustikkapilttiä (pojan suosikki puuronpäällinen), kermavaahtoa ja reilusti mustikoita. Päälle kasa mustikoita ja reunoille suklaavohveleita. Kalterikakku, kuulemma.


 Ei taida Äidin enää tarvita kakkuja väsätä..


Minä menen vielä kurkkimaan jääkaapille, josko saisin vielä vähän kakkua..
 
IHANAA ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!


14 kommenttia:

  1. Herkullinen ja kaunis juhlapöytä. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana poika <3 Paljon onnea 14-vuotiaalle! Toivottavasti minunkin esikoiseni haluaa synttärijuhlat vielä monta vuotta. Lapsen syntymäpäivä on tärkeä myös äidille :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Minustakin se on ihanaa, että vielä teinikin haluaa jotain tällaisia juttuja. Ja olen kyllä samaa mieltä, äidille se päivä on tärkeä, erityisesti vielä esikoisen;)

      Poista
  3. Meilläkin vietettiin tänään pojan synttöreitä mut vain kavereiden kanssa. Sukulaissynttärit on sit kolmen viikon päästä. Ihana kuulla että vielä tuossakin iässä syndet on noin tärkeät, minusta jokainen on juhlansa ansainneet ja mälsän arjen keskellä on liian vähön juhlia. Itse kytän noita sikarikeksejä juustokakun reunoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverisynttäreitä meillä ei enää onneksi teini pidä, parin kaverin kanssa kävivät kyllä leffassa, mutta ei mitään isompaa. Kaverisynttärit on kivoja, mutta on se aikamoista menoa..:) Minustakin on ihanaa, että arjen keskellä saa hyvän syyn juhlia ja kutsua ystäviä ja sukulaisia kylään. Meillä sikarikeksit keksittiin vasta kesän Tanskanmatkalla, jossa Neiti ne bongasi keksihyllyltä:) Juustokakkuun pitääkin kokeilla itsekin, kiitos ideasta!

      Poista
  4. Herkullisen näköinen juhlapöytä teillä ja ihana kimppu. Hienoa tosiaan, että pojalle synttärijuhlat ovat olleet tärkeät ja ennen kaikkea se, että hän on halunnut itse olla mukana järjestämässä juhlia (tekemässä sitä ihan parasta osaa juhlista). Myöhästyneet onnittelut sankarille! Toive: postaatko jossain vaiheessa noiden juustosarvien ohjeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Minustakin on ihanaa huomata, että teini-ikä on tuonut mukanaan kaikean muun (ei-niin-kivan) ohella myös tuollaista positiivista osallistumista. Poika auttaa nykyään tosi paljon kotiaskareissa ja ihan omatoimisesti ja mikä parasta tykkää leipoa! Toive kirjattu muistiin, laitan juustosarvien ohjeen jossain vaiheessa tänne. Pitää leipoa uusi satsi, että saan kuvat, tämä satsi kun ehdittiin jo tuhota;)

      Poista
  5. Ihanaa kun sankarin itsensä näköiset juhlat! Onnea teinille :) Herkkuja pöydän täydeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on tosi kivaa, kun poika itse osallistui ja esitti omat mielipiteensä. Kiitos onnitteluista:)

      Poista
  6. Kiitos Ansku! Oli pojan ihan oma Design, mutta noita "sikarikeksejä" on viimeaikoina näkynyt aika monessa paikassa juuri kakkujen reunoissa. Ja sitä paitsi älyttömän helppoa:)

    VastaaPoista