lauantai 13. joulukuuta 2014

13.LUUKKU: Ekat paketit ja DIY-juttuja

Aiemmista epäilyksistäni huolimatta kyllä se julu taitaa vähitelle meillekin tulla. Viikolla saimme ekat joululahjat jo pakettiin. Ensimmäisessä satsissa lähti kolme lahjaa Joulupuu -keräykseen. Myös ulkomailla asuville ystäville lähetettävät paketit saatiin lähetettyä.
 
 
Ekat paketit päällystettiin askarteluvarastoista löytyneellä tähtipaperilla ja Neiti taiteili nauhat niihin Teippitarhan ihanilla paperiteipeillä. Aika kivoja niistä tuli :)
 


Jälkikäteen huomasin Teippitarhan omasta blogista kivan idean, jota siellä oli käytetty korttien koristeiksi. Itse ajattelin samalla idealla vielä tehdä pakettikortteja. Katsotaan millaisia saadaan aikaan;)




Teippailuaskarteluja tehtiin viime viikonloppun vähän laajamittaisemminkin. Osaa en ehtinyt edes kuvata, kun olivat neidin toimesta jo sujahtaneet paketteihin.


Tässä kuitenkin joitain malleja lasten omista tuunailuista. Minusta varsinkin kynistä ja muistikrjoista tuli upeita! Muistikirjoja pitää vielä hakea lisää;)



 Muistikirjojen, lahalaatikoiden ja kynien lisäksi Neiti on teippaillutinnolla lasipurkkeja kynttiläkipoiksi ja lahjapurkeiksi.

 
Lämpökynttilöitäkin hän olisi halunnut tuunailla teipeillä, mutta en antanut. Metalli kuumenee sen verran, että paperiteippi saatta syttyä.
 

Tällaisia tuunailuja täällä.
Millaisia teippailuja muilta löytyy?
 
 
Muistakaa, että
koodilla Eloisa-ale20
saa vielä huomiseen asti 20% alennusta
Teippitarhan tilauksesta!
 

 
Muistakaahan osallistua myös käynnissä oleviin kalenteriarvontoihin:
 
 Little Copenhagenin yöpaita-arvonta,
joka sulkeutuu tänään 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti