sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tähtikenkäviidakossa

Pikkuveljellä on parina kesänä jo ollut loistaviksi todetut Petit by Sofie Schnoorin tähtitennarit. Jalka on kasvanut talven aikana niin paljon, että uudet olivat ensimmäisenä kevätkamppeista ostoslistalla. Jostain blogista muista lukeneeni, että ko. kenkien valmistus on lopetettu, mutta koitin kaivella vaikka mistä viimevuoden malleja. Valitettavasti meidän kokoa ei enää missään ollut. Ryhdyin selvittelemään, mistäs saataisiin vastaavat kengät tähän kevääseen ja kesään.

Kuva lainattu täältä
 
Paljon katselin muitakin malleja, mutta mieleistä ei heti löytynyt. Tähtikään ei tosiaan ollut mikään pakollinen varuste, enemmän etsi samanmallista kenkää. Tuo kumipohja ja varsinkin tuo korkea kumikärki on mielestäsi ihan loistava. Bisgaardilta löytyi aika lailla samanoloinen nahkatennari tähdellä, mutta kärjen valkoinen raita ei minun silmääni ollut oikein kiva.
Kuva lainattu täältä
 
Toinen Bisgaardin malli näytti tosi hyvältä ja sen jo klikkasin ostoskoriin. Pohdin vielä väriä ja Pikkuveli tapansa mukaan halusi osallistua hommaan. Katseltiin kenkää vähän tarkemmin täällä, jossa löytyy hyvät kuvat kengistä eri kuvakulmista.

Kuva lainattu täältä
 
Ehkä ei olisi pitänyt tehdä sitä, sillä noissa kuvissa Pikkuveli huomasi, että pohjassa on KUKKIA!!!!  Tyttöjen kengät siis. Ei kelpaa hänelle, ei todellakaan. Hän on kuulemma allerginen kukille :)
 
Kuva lainattu täältä
 
Tottahan se kyllä on, kengissä on pohjassa kukkakuviota kaikissa väreissä. Eli varmaan valmistaja on ne tytöille ajatellut. Minusta kyllä vähän tyhmää, kenkä kun on malliltaan mielestäsi kiva ja todellakin aika unisex.
 
 
Kuva lainattu täältä

Kenkäasiassa meinasi tulla jo vähän paniikki, mutta onneksi eksyin Bella Bambinan sivuille ja sieltä bongasin Arauto Rapin tähtitennarit ja vielä sopivassa koossakin!
Ne matkasivat meille ja nyt meillä on hienojen kenkien onnellinen omistaja!



Eka homma, jonka Pikkuveli teki, kun paketti avattiin, oli pohjien tarkistus :)
Ei ollut kukkia, kelpaa mainioisti siis :)


 
Näillä kelpaa tepastella nyt koko kevät ja kesä.

Aurinkoista sunnuntaita
ja alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi apua, kuka nyt laittaa kukkia poikien kenkien pohjaan?! KAIKKIHAN tietävät, että pojat ovat allergisia kukille :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, kuinka kukaan voi olla noin hölmö. Tähdet kuuluu pojille, mutta että kukkia..:)

      Poista
  2. Ootpa kivat kengät löytänyt!! :) Mä olen noita tähdellisiä nahkakenkiä aina kuolannut, mutta en ole sitten koskaan raskinut hankkia kuitenkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne olivat tosi kivat ja kelpasivat myös vaativalle käyttäjälle:) Meillä on nämä nahkatennarit todettu tosi hyviksi, aiemmin olen ne aina alesta löytänyt, nyt oli pakko ostaa normihinnalla:(

      Poista