tiistai 11. marraskuuta 2014

Hyvää ja kaunista // Avelia

Pääsimme viime viikolla Åblogien kanssa kurkkaamaan etukäteen Turkulaisen sisustusliike Avelian uusiin hurmaaviin tiloihin Ruissalon telakka-alueelle. Tänään 11.11. Avelia avaa ovensa uusissa tiloissa yleisölle, suosittelen ehdottomasti piipahtamaan siellä! 

 
Aveliahan avasi ensimmäisen kerran ovensa Turussa Käsityöläiskadulla tasan 3 vuotta sitten, 11.11.11. Itse olen tasaiseen tahtiin käynyt Aveliassa ja siitä onkin muodostunut yksi ehdottomista suosikkikaupoistani Turussa.
 

Avelian periaatteena tuotteiden valinnassa on luonnollisuus sekä hyvät materiaalit. Aveliassa tyyli on rouhean tunnelmallinen, mutta kuitenkin yksinkertaisen selkeä.
Me like ♥


Omistaja Mari Håkans kertoi meille illan aikana Avelian historiaa ja uuden upean liikkeen tekovaiheista. Hienoa, että meillä täällä Turussa on näin innostavia ja taitavia ihmisiä!

 
Myymälän kanssa samaan tilaan on tulossa pieni ihana kahvila, jossa ikkunoista on muuten upeat näköalat!  
 

Monessa Åblogissa onkin illan tunnelmia ja ihania kuvia Aveliasta nähty, tässä joitakin minun suosikkejani.










 

 


Ilta oli ihana niin puitteiltaan, tarjoiluiltaan että seuraltaan, kiitos kaikille, jotka mahdollistitte tämän!


Olisin mieluusti jäänyt pidemmäksikin aikaa istumaan takkatulen loimuun loistavassa seurassa, mutta taas jälleen kerran jouduin lähtemään ennen aikojani hoitelemaan äidin velvollisuuksia (tyttären luokka järjesti samana iltana kouludiscon ja minulle osui mukavasti kanttiinivuoro..). No, onpahan hyvä syy mennä pian uudelleen :)


4 kommenttia:

  1. Tuo liike saa huokailemaan aina vain uudelleen ja uudelleen. Miljöö on aivan upea ja tuotevalikoima vaarallisen houkutteleva! Kiva, että pääsit paikalle vähäksikin aikaa. Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, Anu! Kuvia katsellessa pääsi taas kivasti ihanaan tunnelmaan ja huomasi monta kivaa juttua, mitä ei paikanpäällä huomannut. Oli kyllä ihan huippua päästä mukaan, vaikka visiitti jäikin vähän lyhyeksi. Ihanaa loppuviikoa sinulle!

      Poista
  2. Ihanat kuvakulmat sulla, Riikka :) Tänään on Marin suuri päivä ja menestystä hänelle! Kauppa on niin ihana ja miljöö upea. Odotan vaan kesää, kun pääsee ihastelemaan merta isoista ikkunoista kahvikupin kera.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kati:) Toivotaan tosiaan onnea Marille. Ihanaa, että meillä on teidänlaisianne rohkeita naisia, jotka tuotte kauneutta meidän elämäämme ♥

      Poista