lauantai 8. marraskuuta 2014

Kurkkaus joulutunnelmaan // Kotilaituri

Nyt kun Halloween on pakattu odottamaan seuraavaa kertaa (joka ei tosiaankaan ehkä ole ihan ensi vuonna..) annoin itselleni vihdoin luvan vähän aloittaa joulufiilistelyt.


Ja mikä olikaan sopivampi hetki, keskiviikoksi oli tullut kutsu Lietoon Vilkkimäen vanhalla meijerillä sijaitsevaan Kotilaituriin kurkkaamaan joulun avausta.


Kotilaiturissa (vai pitääkö sanoa Kotilaturilla?) on hurjan viehättävä valikoima ihania sisustusjuttuja, itsetehtyjä käsitöitä sekä herkullisia lankoja. Kotilaiturin Kati järjestää myös kivoja käsityökursseja ja minulla onkin tarkoitus mennä Katin virkkausoppiin, heti kun kalenterista löytyy edes yksi kolo.

 
 
Meijerin vanhat kiviseinät ja isot ikkunat tuovat ihanan taustan Katin mahtavan tyylikkäällä silmällä valittuihin tavaroihin. Taustalla soi jouluiset sävelet ja tarjolla oli glögiä. Vaikka ulkona oli kamala tihkusade, pääsin ihanasti joulun tunnelmaan ja rauhaan. Olisin voinut jäädä kaupalle koko illaksi :)

 
Pöydät notkuivat ihanuuksia ja olisin voinut ostaa melkein kaiken mukaani. Ihan kaikkea en kuitenkaan ostanut, pari kivaa juttua lähti tällä kertaa matkaan, niistä lisää myöhemmin.
 
 
Ja monta juttua jäi kummittelemaan mieleen, uusi reissu pitää vielä tehdä, kun saan kotiväeltä luvan ryhtyä joulua laittamaan esille kotiinkin;) Vielä ei lupaa myönnetty.
 




Kameraa minulla ei ollut harmiksi mukana, nämä kuvat näpsitty aiföönillä, pahoitteluni siis niiden epämääräisistä väreistä ja laadusta! Parempia kuvia ihanista tuotteista löytyy Kotilaiturin nettikaupasta, kannattaa käydä kurkkimassa;)
 
 
Joko muilla on
joulumieli
vallannut mielen?

12 kommenttia:

  1. Joulumieli on jo vallannut minutkin. Kävin myös ihastelemassa joulukoristeita. Kuvia blogissa :-)
    Ihanan näköinen kauppa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joulumieli taitaa vähän joka paikasta puskea päälle, eikä siltä taida välttyä;) Pitääkin tulla kurkkimaan, mitä ihanuuksia sinä olet päässyt katsastamaan;)
      Kotilaituri on kyllä tosi kaunis paikka!!

      Poista
  2. Ihanan joulun tunnelma Kotilaiturilla! Itse en harmikseni päässyt keskiviikon tapahtumaan,
    työkiireet veivät mennessään. Täytyy korjata asia ja poiketa Katia moikkaamaan joku päivä.

    Kivaa viikonloppua Riikka ja kiitos kivasta seurasta Aveliassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotilaiturilla oli kyllä todella jouluinen tunnelma, oli vähän tylsää tulla kotiin sekamelskan ja hälinän keskelle;) Kannattaa kyllä mennä Katia moikkaamaan, siellä on vaikka mitä ihanaa!

      Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle ja kiitos itsellesi ihanasta seurasta!

      Poista
  3. Ihana tunnelma putiikissa, tuolla en ole itsekkään päässyt vielä käymään. Ihanaa alkaa laittamaan pikkuhiljaa Joulua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotilaiturissa oli kyllä ihana tunnelma, kannattaa käydä kurkkaamassa! On tosiaan ihanaa laitella pikkuhiljaa joulua!

      Poista
  4. Joulumieli on vallannut jo täälläkin. Ihania kuvia Kotilaiturilta! Jouduin minäkin jättämään keskiviikon visiitin väliin, mutta asia täytyy korjata pikimiten, niin ihanan näköinen joulu on sielläkin. Ilman jouluakin tuo ihana puoti on yksi lempipaikoistani. Mukavaa isänpäiväviikkistä teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla taitaa olla joulumieli vähän pidemmällä, pääsit aloittamaan vähän aikaisemmalla aikataululla;) Kotilaituri on aina ihana paikka, mutta nyt joulutunnelma oli siellä jotenkin niin ihanan käsinkosketeltava!
      Mukavaa isänpäivän iltaa teillekin!

      Poista
  5. Kyllähän täällä jo joulua odotellaan ja lapsetkin on lahjatoiveitaan pukille kirjoitellut. Aivan ihanan näköinen putiikki. Kyllähän tuolta voisi kotiuttaa yhtä sun toista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tuo Halloween tuossa ensin, vasta nyt olemme alkaneet virittäytyä joulujuttuihin. Lapset eivät ole vielä kirjoittaneet pukille, mutta lahjatoiveet ovat olleet tämän viikonlopun suurin puheenaihe;) Ja nuorimmainen kaiveli tonttulakinkin jo esille, sillä ollaan menty koko viikonloppu..
      Kotilaituri on kyllä ihana paikka ja kyllähän sieltä voisi ostaa vaikka mitä;)

      Poista
  6. Kiitos Riikka visiitistäsi ja kauniista sanoistasi ♥ Niin hyvältä tuntuu, kun on onnistunut luomaan lämpimän tunnelman ja kauppaani on kiva tulla :) Tervetuloa vaan kaikki - joulua tulee vielä lisää lähiviikkojen aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Kati, sinulla on kyllä mahtava taito luoda tunnelmaa ♥ Ja sinne teille on niin mukava tulla, taidan pian taas tulla uudelleen, monta juttua jäi kaivelemaan;)

      Poista