maanantai 22. joulukuuta 2014

22.LUUKKU: Joulun leivontaa ja voittajia

Kylläpäs aika rientää lomalla, nippa nappa ehdin tämän päivän kalenteriluukun tänne oikean päivän puolella päivittää! Saimme tänään myös tänne Länsirannikolle lunta ja joulun tunnelma tuli kertarysäyksellä.



Ulkoilun ohella eilen ja tänään on jouluvalmisteluissa ollut leipomisaika. Minulla on ollut monta vuotta aika sama, hyväksi todettu leivontalista.


Yleensä kokeilen tuttujen ja turvallisten ohella jotain uuttakin, tosin tänä vuonna en ole vielä keksinyt, mitä se voisi olla. Joka vuosi leivon siis samat jutut ja joka vuosi epätoivoisesti etsin samoja kadonneita reseptejä.. Reseptikirjani on hieman..sanotaanko epäjärjestyksessä.. Onneksi nykyään melkein kaikki reseptit löytyy pienen etsinnän jälkeen netistä, niin nämä minunkin suosikkinikin.



Pisimpään joulun kahvipöydässä on meillä pipareiden ja torttujen lisäksi ollut piparijäädyke, jonka ohjeen löysin kauan sitten Pirkasta (ohje löytyy täältä)Teen piparijäädykkeen jäädykevuokaan ja pariin silikoniseen muffinsivuokaan. Tällä kertaa muffinsivuoat olivat kadonneet jonnekin, joten pikkuannokset tein tavallisiin paperisiin vuokiin, eikä ulkomuoto niissä ollut niin kiva, onneksi maku oli entisenlainen. Toivottaavasti iso vuoka toimii normaaliin tapaan.


Maustekakku on myös meillä joulupöydän klassikko. Taatelikakkua en ole koskaan saanut onnistumaan ja siksi suosikikseni on valikoitunut Pauligin kahvikirjasta napattu maustekakku. Sen ohjetta en ole netistä löytänyt, joten tässä se nyt teille jaettavaksi:

 
MAUSTEKAKKU
 
4 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl voisulaa
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl soodaa
1,5 dl hapankermaa
4 dl vehnäjauhoja
 
Vaahdota muna ja sokeri.
Lisää voisula, mausteet ja hapankerma
sekä lopuksi vehnäjauhot, joihin sooda on sekoitettu.
Kumoa taikina voideltuun, korppujauhotettuun rengasvuokaan
ja paista 40 minuuttia 175 -asteisessa uunissa.
 

Pipareiden lisäksi minulla on listalla ollut aina jotain pikkuleipiä, pari vuotta sitten Pirkasta löytyi ohje (klik) hasselpähkinäpipareihin, joihin ihastuimme. Niitä tehtiin tänäkin vuonna.



Uusimpana listalla on viime vuonna ekaa kertaa kokeiltu Rocky Road. Olen Rocky Road -ohjeita kokeillut useampaakin, mutta tämä Ruususuu -blogista bongaamani ohje on ehdottomasti minusta paras.




Joku uusi juttu olisi kiva saada vielä maisteltavaksi,
 olisiko teillä ideoita?
Mitä teidän joulun kahvipöydästä löytyy?
 
Loppuun vielä onnellisia voittajia.
 
alekoodin arvontaan
osallistuneista voiton vei tällä kertaa
 
Maaria


Luultavasti tämä paita lähtisi ostoskoriin
http://www.youngestfashion.com/fi/puserot-ja-paidat/327-pitk%C3%A4hihainen-trikoopaita.html
kahdella arvalla mukana
marvu954@hotmail.com
ONNEA!
Laitatko minulle sähköpostia, niin saadaan palkinto sinulle!
 
*****
Aiempien arvontojen voittajista en ole vielä tavoittanut
SIKURINA
TUULA
Laittakaahan viestiä, niin saatte voittonne!

9 kommenttia:

  1. Onnea voittajille ! Tuota rocky roadia pitääkin kokeilla..taatelikakun kanssa mulla on sama, ettei oikein onnistu, täytyy varmaan vain koittaa kun ei ole enään anoppia sitä tekemään, kuten ennen joka joulu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rocky road on ainakin meillä aikamoinen hitti..vähän liiankin hyvää:) Kiva kuulla, etten ole ainoa, jolla ei taaatelikakut onnistu. Pitäisi koittaa etsiä sellainen takuuvarma superhyvä ohje. Rauhallista joulua!

      Poista
  2. Namskis mitä jouluherkkuja! Nappaankin tästä samantien tuon maustekakun ohjeen.
    Meidän joulunajan kahvipöydästä löytyy New York cheesecake, taatelikakkua ja pipareita.
    Rauhallista Joulua koko teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maustekakku maistuu ainakin täällä;)
      Juustokakku-ohje kelpasi tänne..pitääkin käydä katsomassa, oletko sen jo jossain vaiheessa jakanut!
      Ihanaa joulua myös teille sinne paratiisiin;)

      Poista
  3. Nami mitä herkkuja. Maistuvaa joulua teidän sakille :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluna tulee vähän turhankin kanssa herkuteltua..Maisutvaa joulua myäs teille!
      Kiitos ihanasta lähetyksestä, se on tullut perille ja päässyt testiinkin, en vaan ole tässä kiireen keskellä tulla kiittämään <3

      Poista
  4. Oi mitä herkkuja.
    Iloista ja tunnelmallista joulua sinulle ja läheisillesi!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on herkkuaikaa:)
      Ihanaa joulunaikaa myös Sinulle!

      Poista