keskiviikko 3. joulukuuta 2014

3.LUUKKU: Pehmeitä paketteja

Viikonloppuna tajusin, että se joulu on ihan oikesti tulossa ja pikkuhiljaa pitäisi miettiä joululahjojakin.


Joskus aikanaan olen ollut se, jolla on lahjat jo paketoituna joulukuun alussa, nykyään en siihen suoritukseen enää kykene. Tuntuu, että mitä enemmän tulee ikää, sen vaikeampi on lahjoja kenellekään ostella ja yhä useammin osto jää viime tinkaan.

Onneksi olen kuitenkin kehittänyt lahjaostoksiin tiettyjä perinteitä, niistä kun pitää kiinni, pääsee aika pitkälle ja nopsaan. Yksi niistä on pehmeiden pakettien ostaminen sukulais- ja kummilapsille. Niitä osataan jo minulta pyytää ja mielelläni toiveet aina toteutan, vaatteista kun muutenkin tykkään;)


Teini-ikää lähetyvälle kummitytölle, parille pienemmälle sukulaistytölle ja omalle neidille on aiemminkinl lahjat löytyneet Pikku Helenen ihanasta valikoimasta, niin tänäkin jouluna. Tilaukseen lähti Guessia, Paul Frankia, Billieblushia sekä Lili Gaufrettea.

Missäs mallissa muilla joululahjat ovat?
Paketissa vai vielä kaupassa?




 Kolmannessa kalenteriluukussa on loistava
 
Te lukijat saatte kaikista
yli 50€:n tilauksista/ostoista
3. - 4.12.14
kaupanpäälle
3Pommes juhlasukkahousut (arvo á 12,90€)
koodilla
 
eloisat

Nyt kannattaa hyödyntää etu
ja täyttää puuttuvat paketit pukin pussista :)
 
P.S. muista osallistua myös eilisen kalenteriluukun arvontaan, jossa palkintona Green Gate -setti!


4 kommenttia:

  1. Me kävimme tänään pakettiostoksilla mutta ei ihan kaikkea saatu vielä hommattua. No loput löytyy sit pikkuhiljaa. POjalle alkaa olemaan vaikea ostaa kun niitä leluja ei niinkään enää toivo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoissa puuhuissa siis ollaan vähän joka paikassa;) Minull aon tämä joulukuu niin kamalan kiireinen, että en tiedä, milloin pääsen oikein kaupoille, onneksi suuren osan saa ostettua verkosta;) Isommalle pojalle täälläkin on hankala miettiä lahjaa, toiveita toki on esitetty, mutta hinnat sitä luokkaa, että ihan kaikkea ei voi kukaan toteuttaa..:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy kaikki kerralla;) Meillä viikonloppuna (ja vähän muinakin päivinä) niin paljon ohjelmaa, etten pääse kaupoille. Toivottavasti kuitenkin ennen joulua ehdin saada kaikki kasaan..:)

      Poista