sunnuntai 7. joulukuuta 2014

7.LUUKKU: Pipot pakettiin (ja arvottavaksi)

Olen viime vuosina kutonut paljon pipoja joulupaketteihin.
Niitä on pyydetty aina hyvissä ajoin ennen joulua.


Tänä vuonna kukaan ei kuitenkaan ilmoittanut haluavansa pipoa ja vähän jo kyselinkin alkusyksystä lapsilta ja sukulaisilta, että eikö kukaan tosiaan halua yhtään pipoa pipoa. Nyt ei kuulemma kenelläkään ole tarvetta uudelle. Kutomisvimma kuitenkin syksyllä oli kova, joten päädyin purkamaan intoni neulottuihin tyynynpäällisiin, joita onkin tullut aika pino.



Loppuviikosta olen jutellut useammankin kanssa joululahjatoiveista ja sain kuitenkin kahteen otteeseen  toiveen uudesta piposta!

Tässä vaiheessa joulukuuta en enää luvannut ryhtyä kutomishommiiin, vaan lupasin hankkia pipon tällä kertaa muualta. Tiesin vanhastaan, mistä löytyisi parhaat valikoimat. Viivi & Viktor on ollut putiikin perustamisesta asti yksi suosikkikauppojamme ja sieltä on joka talvi meille löytynyt ihania asusteita. Tälläkään kertaa valikoima ei pettänyt!

Tämän päivän kalenteriluukusta löytyy
pipo myös jollekulle teistä!
 
http://www.viiviviktor.fi/
 
lahjoittaa
vapaavalintaisen pipon arvottavaksi
teidän lukijoiden kesken!

 
Arvonta alkaa nyt ja
päättyy 10.12. klo 23:59.
 
Ilmoitan voittajan 11.12. kalenteriluukussa, jotta saadaan alkinto jouluksi perille onnekkaalle voittajalle.
                 
Arvonnan säännöt ovat samat, kuin joulukalenterin muissakin arvonnoissa.
         
Arvonta on avoin kaikille.
 
Yhden arvan saat,
kun kerrot blogissa tai blogin Facebooksivuilla suosikkisi Viivi&Viktorin pipovalikoimasta linkin kera.

Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan yhteyden voiton osuessa kohdalle.
 
Toisen arvan saat,
jos olet blogin lukija sivupalkin lukijaraadissa tai seuraajana Facebookissa. 
Lukijaksi tai seuraajaksi voit liittyä myös arvonnan aikana.
Käykää tykkäämässä myös Viivi&Viktorin Facebookissa!

Arpojen määrän voit tuplata helposti (=4 arpaa!!),
jos linkität arvonnan blogisivullesi tai jaat sen Facebookissa julkisesti blogin Facebook -sivujen kautta (jotta nähdään todelliset jaot). Jos linkität arvonnan oman blogisi sivupalkkiin, voit käyttää alla olevaa kuvaa.

Muistathan mainita kommenteissa arpojesi määrän.



 
Muistakaa osalistua myös joulukalenterin muihin arvontoihin!
Green Gate -setin arvontaan ehtii vielä tänään osallistua,
pääset siihen tästä ja
Mini Speeder -potkuauton arvontaan tästä!




52 kommenttia:

  1. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/ Kyllähän se tuo sinunkin valitsemasi Marc o Polon pipo olisi ihanin. Harmi kun se on kokoa tytöt, mie haluaisin sen itselleni mmutta kyllähän toi on toki söpö myös neidille. Kahdella arvalla siis mukana.

    VastaaPoista
  2. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/ Mukana arvonnassa kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  3. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/

    Tää on myös mun suosikki! :-) ja liityin nyt myös lukijaksi, kahdella arvalla siis!

    selmatakala@outlook.com

    VastaaPoista
  4. Yhdellä arvalla mukana ja tämä on suosikkini: http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-sininen-pojat-8-16v/

    VastaaPoista
  5. 2 arvalla mukana. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/

    Pikkunen78 at gmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukaan! Lempparini on Marc O'Polon palmikkopipo
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/

    hippiainen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Yhdellä arvalla mukana. Suosikkini on http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/hilfiger-pipo-punainen-pojat-8-16v/

    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Kahdella arvalla mukana. Olitkin minunkin suosikkien kuvat laittanut postaukseesi. :) Tovin mietin Marc o polon neulepipon ja tämän http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-sininen-pojat-8-16v/ väliltä. Jälkimmäiseen päädyin :)

    VastaaPoista
  9. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-sininen-pojat-8-16v/
    Lukijana kahdella mukaan arvontaan. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukaan. Suosikki löytyy MOP:lta ja on tämä: http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/marc-o-polo-pipo-sininen-pojat-8-16v/

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukaan ja tämä on suosikki:
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  12. Neljällä arvalla mukana :) Mieluisin on MARC O`POLO pipo, luonnonvalkoinen

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana. Tämä oli suosikkini, arc O'Polo PALMIKKOPIPO l.valkoinen - tytöt 8-16v.

    VastaaPoista
  14. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/hilfiger-pipo-punainen-pojat-8-16v/ ois ihanin

    Ja bloggerlukijana kahdella mukaan

    VastaaPoista
  15. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/

    Ja lukijana kaksi arpaa, kiitos
    anneli.lindblad @ gmail.com

    VastaaPoista
  16. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/ Tämä on suosikkini :)

    Mukana yhdellä arvalla!
    emmih96@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukaan. :) (Meiliosoite löytyy profiilista ;) )

    Pojan suosikki on tämä:
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-vihrea-pojat-8-12v/

    VastaaPoista
  18. Mukana neljällä arvalla. Tämä on lempparini:
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukaan! Olen fb-tykkääjä. Tässä suosikkini: http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/5-7-vuotta/lee-pipo-sininen-pojat-5-6v/

    luomansuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  20. yhdellä arvalla mukaan:)
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    essiva99@gmail.com

    VastaaPoista
  21. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/2-4-vuotta/timberland-tupsupipo-sininen-pojat-2-4v/ tämä mutta kokoa vielä mietin :)

    tittin_elamaa at luukku.com

    VastaaPoista
  22. Yhdellä arvalla mukana :)
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/2-4-vuotta/timberland-pipo-harmaa-pojat-2-4v/
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana :) Suosikkini on http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-sininen-pojat-8-16v/

    VastaaPoista
  24. Kahdella mukaan. :) Suosikkini on http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-sininen-pojat-8-16v/
    e1101012@edu.vamk.fi

    VastaaPoista
  25. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-sininen-pojat-8-16v/ Tässä on jotain klassista `Holidays are coming` fiilinkiä. Suosikkini siis ja arvalla yritän...
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    VastaaPoista
  26. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/5-7-vuotta/timberland-pipo-vihrea-pojat-5-7v/
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana kaikilla neljällä arvalla!
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    Tästä piposta tykkäsin, ajaton ja simppeli!
    tuitiinan(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kahdella mukana. Tämä miellytti tällä kertaa http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/. Muillekin kyllä varmasti keksittäisiin käyttöä :)
    l33lamm@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Kiva pipo pojalle:
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/5-7-vuotta/timberland-pipo-vihrea-pojat-5-7v/
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  30. Kahdella arvalla mukana. :)
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Kahdella mukaan :)

    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/

    VastaaPoista
  32. Yhdellä arvalla mukaan, suosikki olisi http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    harmaapipo (at) gmail.com

    VastaaPoista
  33. Neljällä arvalla mukana, jaoin Fb:ssä(Nimeni on Elise)
    Suosikkipiponi on tämä ihana palmikkopipo: http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  34. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-harma-pojat-8-12v/ kaimaen1 at luukku.com Yhdellä mukana

    VastaaPoista
  35. Kahdella mukana. Suosikkini http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    kotihiirivarvikossa(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Kahdella mukana lukijana- http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/ on suosikkini.

    VastaaPoista
  37. Voih, uusi pipo olis kyllä kiva! Yhdellä arvalla mukana. siirihykkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kahdella mukaan: http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/2-4-vuotta/timberland-tupsupipo-sininen-pojat-2-4v/
    hirsitalonsuojissa@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Yhdellä mukana ja valintani olisi tämä LEE pipo
    indigonsininen .
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kaksi arpaa :) suosikki on tää http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/ :)

    VastaaPoista
  41. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-sininen-pojat-8-16v/ Uskoisin tästä mallista tulevan varsinainen hitti! Yhdellä olen arvonnassa mukana! hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  42. Yhdella arvalla mukana. Tämä olisi mieluinen joululahja, http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/

    vaniljasade@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Kaikilla arvoilla (4) mukana tavoittelemassa Marc O'Polo PALMIKKOPIPO l.valkoinen - tytöt 8-16v!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  44. Aika ihana: http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-vihrea-pojat-8-12v/
    kahdella arvalla mukana.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Yhdellä arvalla mukana: http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    Nalle00@luukku.com

    VastaaPoista
  46. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/ 2 mukana, kaimaen1 at luukku.com

    VastaaPoista
  47. Kahdella arvalla mukana. Suosikki on http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    niina@maalla.com

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana. :) suosikkini on:
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  49. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/timberland-pipo-sininen-pojat-8-16v/
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista
  50. Mukana yhdellä arvalla. http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/pojat/8-16-vuotta/lee-pipo-harmaa-pojat-8-16v/
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  51. Johan on ihania arvontoja! Suosikkini on on Marc O'Polon palmikkopipo
    http://www.viiviviktor.fi/tuotteet/tytot/8-16-vuotta/marc-o-polo-neulepipo-valkoinen-tytot/
    Mukana neljällä arvalla, jaettu FB-sivuiltasi
    hautnina at gmail com

    VastaaPoista