sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Höyhenenkevyt talviruusu

Kirjoittelin aikaisemmin syksyllä jo pariinkiin otteeseen, kuinka pohdimme kovasti, millaisen siistimmän takin tulevaksi talveksi hankimme Neidille. Kahtena talvena Neidillä on ollut Ver de Terren Featherlight -untuvatakki, josta sekä Neiti että äiti on kovasti tykännyt. Kesällä kuulin kahdeltakin suunnalta, että kyseistä takkimallia ei enää täksi kaudeksi tule. Mikäli jollain on ylimääräisenä vanhaa mallia koossa 12, meille saa tarjota;)


Little Copenhagenista, josta Ver de Terreä löytyy tosi kiva valikoima, kerrottiin alkusyksystä, että Featherlight on kuitenkin tulossa mallistoon, pienin muutoksin ja päätimme heti varata takin meille, vaikka mitään kuvaa mallista ei ollut. Eli vähän riskillä mentiin..

Jokunen viikko sitten takki saapui kotiin ja tällainen paketista paljastui.


Väri on kaunis WINTER ROSE, vähän harmaaseen ja lilaan taittava vaaleanpunainen. Malli on hieman pidempi, mitä aiempien vuosien Featherlight ja tästä puuttuvat edessä olleet takut sekä takana ollut kiristysnauha/rusetti.


Meille tuli koko 12, koska viime vuoden koko 10 oli pieni. Tämä uusi osoittautuikin kyllä valitettavasti vähän turhan reiluksi. Sovituskuvissa Neidillä ei ole alla kuin ohut t-paita ja trikoot, joten takki on vähän sopivampi normaalin vaatetuksen kanssa. Luulisi ainakin mahtuvan koko talven;)



Takki on sovituskuvissa napattu päälle suoraan paketista. Tällä sovituskerralla minusta tuntui, että takin malli ei ollut ehkä ihan optimaalinen pitkäselkäiselle ja kapealle kukkakepille. Vai ottaako teidän muiden silmään tuo lanteille todennäköisesti tarkoitettu alaspäin levenevä leikkaus? Näkyy parhaiten tuossa takaapäin otetussa kuvassa. Ehkä se vähän laskeutuu käytön myötä, mutta näin äkkiseltään se vähän jäi minua häiritsemään.


Onko kenellekään muulle tullut samaa takki? Oletteko samaa ongelmaa huomanneeet?

Hetken jo mietin, takin palauttamista, mutta koska itse käyttäjä takista kovasti tykkäsi, jäi se meille odottelemaan pakkasia ja lunta. Ja sopivia asusteita.

 
Miltäs takki muiden silmin näyttää? 

17 kommenttia:

  1. Minusta takki näyttää ihanalta! Ehkä tuo alaspäin levenevä leikkaus on väärässä kohdassa ja takki istuu paremmin kun tyttäresi kasvaa pituutta. Kyllä tuota voi jo ihan hyvin käyttää, ei näytä mitenkään ylisuurelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, minustakin se on kyllä tosi kaunis, ehkä van vähän turhan reilua kokoa tällä hetkellä. Itse käyttäjä tykkää takista, joten uskosin sen tulevan ahkeraan käyttöön heti, kun ylipäätään on tarvetta untuvatakille.

      Poista
  2. Meillä samat, eri värisinä kylläkin, enkä huomannut tuollaista efektiä, toki ne oli varmaan aika oikeat koot vaikka kuvittelin ne vasta ensi talveen ostaneeni :D pakko testata vielä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teillä samat takit! Kerropa, onko teillä samanlaista ongelmaa, vai onko miellä vaan liian iso koko tai sitten joku maanantaimalli..
      Mitkä värit teillä on? Se harmaa oli aika ihanan näköinen ainakin kuvissa..

      Poista
  3. Mä tykkään tästäkin versiosta kovasti Malli ei ole liian lälly isommallekaan. Uskoisin, että istuvuus paranee, kun neiti kasvaa. Pystyykö takkia vaihtamaan pienempään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä malli on kyllä tosi kiva myös ja ehdottomasti sopva tuollaiselle isommallekin. Luulen myös, että takki istuu paremmin, kun pituutta tulee vähän lisää. Palauttaa ei varmaan enää voi, kun laput irroiteltu ja mallailtu aika moneen otteeseen..

      Poista
  4. Sainkohan kommenttiani alkuunkaan läpi... No otetaan varmuudeksi uusiksi. Mä en ole vielä miettinyt yhtään talveä! Toivon ja luotan että jemmasta löytyy tähän talveen jotain - pakko löytyä! Mä missasin koko toppavaatetus hankinta rumban tältä vuodelta enkä usko että aikaa löytyy enenään tai kiinnostusta... hassua yleensä se on se ehdoton suosikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoinnissa näyttää minullakin olevan ongelmaa!
      Hih, ei ne topat varmaan ihan vielä kaupoista loppu ole, mutta kyllä aika moni varmaan tässä vaiheessa on varustautunut tuleviin pakkasiin ;) Ja jemmat on ihan ykkösiä, silloin kun kokoarvioit menee nappiin, mä olen siinä ollut aina vähän huono..

      Poista
    2. Ja mä mennyt aina vuoden pari edelle...

      Poista
    3. No mutta sittenhän sä voit pitää parikin vuotta vähän taukoa;)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Voi kiitos, niin kyllä minustakin! Huolisin itsellenikin samanlaisen..

      Poista
  6. Todella kaunis takki, ihana väri. Ehkä takki on vähän reilu ja tuo leikkaus liian alhaalla, mutta kaunis silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo väri on kyllä erityisen onnistunut. Luulen myös, että leikkaus on parhaimmillaan, sitten kun takki on vähän sopivampi.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Todella kaunis takki! Kelpaisi kyllä tännekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin takki on hurjan kaunis, Ver de Terre osaa homman vuodesta toiseen:)

      Poista