maanantai 6. toukokuuta 2013

Sittenkin

Monnalisan tämän kesän mallisto ei ihan kamalasti tänä kesänä iskenyt, mitään sellaista hetimulletoi -juttua ei siellä ollut ja hahmojututkin näyttivät minusta vähän..noh, hahmojutuilta. Taisin ainakin Pink dreams -blogissa jossain blogissakin kovaan ääneen ilmoittaa, että ainakaan hahmojuttuja meille ei tule;) Ei varmaan olisi tullutkaan, jos äiti olisi saanut yksin päättää.


Mutta meillä lapset saavat itse ainakin tiettyyn rajaan asti ja pienin varauksin..valita omat vaatteensa ja niinpä meille kotiutui AlexAndAlexasta vaaleanpunainen pantteri tunikana.


Vähän hävettää myöntää, mutta on se minustakin aika kiva kaikkine timnatteineen ja rusetteineen. Melkein voisin sanoa, että tahdon samanlaisen :)


Ja samaan hengenvetoon voisin sanoa myös, että ei niitä kyllä ainakaan enempää meille tule, mutta taidanpa jättää sanomatta, alan varmaan jotain jo oppia ;)


Materiaalista täytyy kyllä ekaa kertaa Monnalisalle antaa vähän miinusta, valmistajan kuvissa tunika näyttää aika ryhdikkäältä, mutta livenä materiaali on ohutta ja aika lötköä trikoota, vähän sen oloista, että nukkaantuu heti. Katsotaan kuinka pesua kestää.

Kuva täältä
 
 


8 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen toppi - hipelöin Monnalisoja livenä viime viikolla, mutta eivät iskeneet, mutta mulla ei ollutkaan makutuomaria mukana ;) Repetto sen sijaan... aijaijai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin se oli kyllä ihan kiv, sitten loppujen lopuksi;) Itse en myöskään innostunut mallistosta, mutta Neiti kyllä.. Repetto onkin IHANA!!

      Poista
  2. Ennen kuin olit kirjoittanut, että haluaisit tuollaisen itsellesi, minä jo mietin, että tämä rouva tykkäisi pink panther tunikasta. Minulle tosin pitäisi olla hihatkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Sinullehan tuo sopisi, kun se pinkki kausi on päällä muutenkin;) Juu, ja minulle myös täytyisi olla hihat:)

      Poista
  3. Kyllä sitä saa muuttaa mieltään ;-) Ihana toppi! Meillekin kotiutui pari juttua Monnalisan kevätmallistosta. Paljastan paketin sisällön pian blogissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi tosiaan naisilla on oikeus muuttaa mieltään;) Toppi on tosi kiva, joskin materiaalia vähän nyt täällä epäilen, mutta katsotaan..
      Oi, ne pienet Monnalisat ovat, jos mahdollista vieläkin ihanmpia, innolla odotan, millaisia ihanuuksia teille on kotiutunut!!

      Poista
  4. Hauskahan tuo on, mä olen nyt kanssa lapsen tahdon myötä syttynyt hahmovaatteisiin näin hauskasti toteutettuna. Mä tilasin kasan viime kesän Monnalisaa Monnalisalta, kun hinnat oli nyt aika kivoja. Meillä on vaan koko ongelma, kun neloset alkaa olla nafteja ja kutonen tuntuu jotenkin jättimäiseltä. No katsotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihan kiva;) Mulla on nyt koko Monnalisan oma ale mennykin ohi..Ehkä ihan hyvä, meille tuli aika läjä sieltä alkutalveta jo tavaraa..Monnalisan oma kauppa on hassu, siellä on normihinnat aika tyyriitä, mutta sitten ne alet tosi hyviä. Ja monesti vielä tosi kivasti kokojakin jäljellä. Ehkä pakko käydä katsastamassa.. Koot on noissa minustakin vähän hassusti, meillä vähän samaa ongelmaa, kasit liian pieniä ja kympit osa vielä aika reiluja. Monnalisan omassa kaupassa löytyy myös välillä niitä välikokoja,meille se 9 on nyt paras. Olisko teille sitten 5 sopivin?

      Poista