Vähemmän on enemmän [#vaatehaaste]

Minulla on meneillään selvästi jonkinsorttinen kriisi, liekö ikäkriisi vai mikä, vähän joka asia tuntuu olevan enemmän tai vähemmän ongelmallista:) Ainakin vaatekaapissa. Tavaraa on ihan liikaa ja silti tuntuu, ettei koskaan ole mitään sopivaa päällepantavaa. Alkuvuoden ahdistus on entisestään vaan vahvistunut, tilaa pitäisi saada kaappiin ja runsaasti.

Olin alkuvuodesta ahkera ja raivasin kaapista pois kolme Ikea -kassillista sellaisia vaatteita, joita en ollut käyttänyt pitkään aikaan. Huutiksessa sain suurimman osan myytyäkin. Siltikään kaapissa ei ole mitään järjestystä tai tolkkua. Tavaraa on vaan ihan liikaa.

Bongasin jokunen viikko sitten Kuningaskuluttajan #vaatehaasteen.
Olettekos tutustuneet aiheeseen?
Minuun se kolahti aikalailla. Samoin kuin Ylen artikkeli, jossa tyypitettiin erilaisia vaatteiden omistajia. Tunnistan itsestäni sekä keräilijän että shoppailijan. Ei ehkä ihan paras yhdistelmä..

Vaatehaasteen innoittamana, tai ehkä pikemminkin pelästyttämänä päätin myös laskea vaatteeni. Aloitin henkarivaatteista ja päädyin reilusti päälle sataan. En jatkanut, koska järkytyin. Kuvittelin, että tammikuun tyhjennysoperaatio olisi ihan oikeasti vähentänyt vaatteiden määrää järkevälle tasolle. Sain silloin kaapista pois reilut 100 vaatekappaletta, joista sain myytyäkin yli 50. Ja niillä rahoilla annoin itselleni luvan ostaa uuden ihanan, kuvissa näkyvän huivin rippijuhlakesää varten. Nyt mietin, olisinko sittenkin pärjännyt vanhoilla..No kyllä olisin.

Yhtään poispistettyä vaatekappaletta en ole kaivannut ja nyt minusta todellakin tuntuu, että on aika ottaa itseäni oikein kunnolla niskasta kiinni. Olen päättänyt toden teolla vähentää vaatteita ja tehdä vaatekaapistani toimivan ja väljän. Vähemällä pärjää taatusti paremmin.

Ihana ystävättäreni oli ottanut lukuprojektiksi tämän kirjan ja suositteli sitä myös minulle (mikisiköhän..?). Yöpöydältä löytyy nyt kirja, toivottavasti sen siivittämänä minulle ja vaatekaapilleni alkaa uusi elämä.  Lupaan palata aiheeseen vielä monta kertaa.

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

 

Minulla on luvassa ykkösluokan reissu Helsinkiin loistavassa seurassa.

Shoppailuakin on luvassa,

mutta koitan pysyä poissa vaatekaupoista;)

Tai ainakin tiukasti puutelistassa..

Diginatiiveja

Äiti, ota tästä kuva, tää on niin ihana

Anna mä katon...

ota vielä vähän lähempää, niin että ne mansikat näkyy kunnolla.

 

Aika hyvä. Lähetä se mulle, niin laitan sen Instaan.

Äiti, otaks tästä kuvan ja laitaksä sen Instaan?

Osaat sit ostaa mulle oikeen takin.

Ootko tykännyt mun uusimmasta kuvasta?

Meillä lapset ovat aika aktiivisia ja innokkaita, mitä tulee sosiaalisen median ja  erilaisten koneiden käyttöön. Isommilla lapsilla on omat tietokoneet, tabletit ja älypuhelimet ja he käyttävät nettiä aika paljon. Pienin ei tietysti vielä käytä tietokonetta, mutta osaa sujuvasti tabletilta ja äidin puhelimesta kaivaa pelit päälle ja pyytää sisaruksilta tabletille Yle-Areenan tai YouTubesta Peppimusaa päälle. Pleikkarin pelaaminenkin onnistuu, kunhan joku virittää vehkeet päälle.

Ollaan monta kertaa juteltu yhdessä netin käytöstä ja asiasta on ollut koulussakin kiitettävästi puhetta. Tarkistamme koneet ja puhelimet aika usein, olen seuraajana kaikissa Some-jutuissa, missä lapsetkin ovat. Ja kiitettävästi lapset tulevat kysymään esim. voiko laittaa jonkun kuvan Instaan tai voiko kirjautua jonnekin sivustoille. Uskoisin siis lasten hallitsevan "nettiketin". Silti kuitenkin aika usein mietin, voinko kuitenkaan olla tarpeeksi suojeleva, kun en kuitenkaan voi vahtia lapsia ihan joka hetki? Heille nettimaailma on niin luonnollista, pieninkin haluaa kurkkia Instakuvia äidin puhelimesta ja pyytää aina välillä kuvaamaan hänen juttujaan ja laittamaan ne Instaan.

Lisäksi mietin, pystynkö enää edes vahtimaan noiden elämää netissä ja muissa kanavissa? On KIKit, WhatsAppit, FaceTimet ja vaikka mitkä, mistä minulla ei ole mitään hajua enää. En osaa sellaisia edes itselleni asentaa. Sain viime viikolla uuden puhelimen vahan Lumiani tilalle ja arvatkaa kenen avustuksella olen sen saanut toimintakuntoon..          
No Neidin tietysti. Hänellä on joulusta asti ollut oma iPhone ja hän asenteli minulle vaikka mitä juttuja. Vielä kun itse osaisin niitä kaikkia käyttää.

Toisaalta olen todella iloinen, että lapset käyttävät mieluusti ja ennen kaikkea oppivat helposti käyttämään laitteita ja ohjelmia, jotta pysyvät menossa mukana myös tulevaisuudessa. Toisaalta kovasti pohdin sitä miten suojella heitä tarpeeksi ja miten ohjata heitä oppimaan koneiden ja netin järkevää käyttöä.

Olisi mukava kuulla,

millaisia netin ja koneenkäyttäjiä teidän lapsenne ovat

ja oletteko miettineet yhdessä pelisääntöjä?

 

Valvotteko käyttöä jotenkin

ja jos, niin miten?

Nämäkin kirsikat piti kuvata - Instaan tietty :)

 

Uusia tuulia

Moni blogia pidempään kurkkimassa käynyt varmaan muistaa, kuinka matkan varrella Neidillä on nähty jos jonkinlaista vaihetta lempparivaate- ja väririntamalla. Pientä vinkkiä vaiheiden monipuolisuudesta saa, jos käy kurkkimassa vaikka meidän huutis-kohteita.. Viime aikoina äidin ja tyttären maku on ollut useimmiten aika kaukana toisistaan ja aikamoista vääntöäkin ollaan käyty vaateostoksia tehtäessä.

Suurin osa äidin mielestä kivoista vaatteista on saanut kielteisen tuomion, on se ihan kiva, mutta ei kellään muullakaan ole tuollaisia ja omat tykkäykset on perusteltu kun kaikilla muillakin on..

Ja kyllä se taitaa olla totta, kyllä aika usein täällä vierailevilla kavereilla tosiaan on niitä samoja Seppälän, H&M:n ja muiden ketjujen vaatteita. Kun yksi innostuu jostain, on pian muilla samanlaiset. Tytöistä on hienoa, kun jollain on samanlaisia juttuja. Itsellä se menee tässä iässä vähän toisin, ei se ole niin mukavaa, jos työkaveri kävelee sama paita päällä vastaan..

Varsinkin Seppälä on ollut pidempään tyttöjen suosikki ja valitettavasti pitää nyt kyllä vähän moittia ko. liikettä. Mallistot ovat minusta tuollaisille esiteineille ihan liian aikuismaisia napapaitoineen ja leopardikuoseineen ja ennen kaikkea laatu on kamalan huonoa :(

Nyt keväällä ja alkukesästä ollaan jonkin verran uusia vaatteita käyty yhdessä ostamassa pienien tilalle ja Seppälän sijasta Neidin askeleet ovat suuntautuneetkin yllättävän usein ihan muualle. Kaappiin on tullut ihan uuden näköisiä juttuja. Sellaisia, joille vielä talvella äidin tarjousten perusteella olisi lähinnä tuhistu kiukkuisena No en TOD huoli!!

Kaappin on tullut raitaa, tummansinistä, punaista, raitaa, ankkureita, ja sanoinko jo RAITAA.

Vähän kummastelin, että mistäs nyt tuulee. Sain tutun vastauksen no kun kaikilla muillakin on..

Arvaatteko missä kaupassa me nykyään käydään?

Discoilua

Viime viikolla vuorossa oli koulun disco.

Neiti kavereineen ehti pari viikkoa aktiivisesti suunnitella

vaatteita,

koruja

ja muita juttuja

tätä suurta tapahtumaan varten..

 

Omalla rahalla ostettiin

ainakin pienten neitien mielestä

hienot korut tärkeää iltaa varten.
 

 

Äiti oli kiltti ja osti uuden ihqun paidan
varta vasten discoa varten
Viivi&Viktorista.

 

 

 

Muuten äiti ei sitten ollutkaan kovin ihqu ja kiltti.

Jo silloin pari viikkoa sitten, kun valmistautuminen käynnistyi,

 käytiin keskustelua

 jos sitä nyt keskusteluksi voi kutsua, kun toinen kysyy samaa asiaa sata kertaa päivässä

ja toinen vastaa samat sata kertaa, että EI..

siitä voiko Neiti laittaa meikkiä Discoon.

 

Huulipunaa? -juu ei

Huulikiiltoa? -no ei

Luomiväriä? - ei

Poskipunaa? - EI

Puuteria? -siis ei

Ripisväriä? - no ei todellakaan

Hajuvettä? -siis mitä?

 

Keskusteluista voisi varmaan saada hyvän pätkän Hauskimmat kotivideot ohjelmaan,
sen verran mieleikuviteuksellisia perusteluja on molemmilla ollut keskusteluissa.

Lopputulemana sitten sovittiin,
 että hänellä on lupa laittaa huulikiiltoa
ja omaa kamalaa prinsessa -hajuvettä pieni suihkaus.

 

Olin itse Discoillan työreissussa, enkä siis vahtimassa valmisteluja.

Seuraavana aamuna allergiaan taipuvainen Neiti heräsi

 kumma rusotus toisessa poskessa

ja iltapäivällä todettiin, että silmät olivat turvonneet ja punoittivat.

 

Sopimuksesta huolimatta ehostus ei ollutkaan rajoittunut huuliin,

vaan äidin kaapista oltiin kaiveltu vähän muutakin..

Ja iltapesutkin olivat unohtuneet.

 

Onneksi tällä kertaa selvittiin pelkällä säikähdyksellä,

eikä mitään suurempia reaktioita tullut.

Itku tirahti kerran jos toisenkin, kun asiaa selviteltiin.

Ja nyt Neiti ihan itse ehdotti,

että jos vaikka sitten vähän vanhempana

ja yhdessä äidin kanssa seuraavaksi koitetaan meikkejä:)

 

 

Millaisia kokemuksia muilla on tyttöjen meikkaamisesta?

Mikä on Sinusta hyvä ikä antaa kokeilla meikkejä?

Muna opettaa kanaa

Toin Isoveljelle tuliaisiksi Englanninmatkaltani kirjan,

jota Lontoossa asuvan ystäväni samanikäinen poika kovasti suositteli.

Kirjassa on paljon kuvia ja kuulemma hyvää ainakin alakouluikäisiin poikiin uppoavaa huumoria.

Isoveli tykkää englanninopiskelusta paitsi silloin kun on kokeet..

ja mielestäni kolmen vuoden opiskelun jälkeen

sanavarasto ja puhumishalukkuus on aika hyvää. 

Osaltaan toki siitä kiittäminen on erilaisten tietokonepelien ja netin.

Kesällä hän osasi keskustella sujuvastu englanniksi monissa eri tilanteissa

ja välillä jopa yllätti meidän vanhemmat nokkeluudellaan, kun tiettyä sanaa ei löytynyt. 

Kirjaa näyttää olevan saatavana myös suomeksi, Neropatin päiväkirja

 

 

En ollut ihan varma, innostuuko poika lukemaan kirjaa,

 mutta se murhe oli turha.

Seuraavina iltoina kuului pojan huoneesta välillä kovaa naurua,

kirja on kuulemma tosi hauska.

Vilkaisin itse kirjaa päälisin puolin ja totesin, että sanasto oli osin sellaista,

että poika ehkä tarvitsee siinä apua.

Sanoin Isoveljelle, että kirjahyllystä löytyy sitten sanakirjoja,

jos tulee sanojen kanssa ongelmaa.

Sain osakseni hieman säälivän katseen ja tokaisun,

 

Äiti hei, en kai mä mitään sanakirjaa TOD lue,

mä latasin kännyyn Google kääntäjän.

Se on ihan hyvä.

 Siis minkä? En tiennyt, että kännyyn voi tullaisenkin ladata..

Vähän pisti miettimään, että kukaa opettaa ja ketää:)

Muna vai kana..

 

Pitää varmaan koittaa päivittää itsenikin tähän päivään.

Kosketusnäyttökännykän hankin vasta kesällä, vielä en sillä osaa lähettää edes selkeitä tekstareita, puhumattakaan jostain latailuista.. :)

Liikuttavaa lukemista

Ihan pakko kirjata tännekin muistiin hauska pieni juttu viikonlopulta.
Enkä tiedä, onko tää kenenkään muun mielestä hauska, mutta minusta kyllä aika suloinen tuo meidän Neiti..

Neiti oli syksyllä kovin innostunut lukemaan, mutta nyt keväällä into on ollut vähän kadoksissa. Koulusta tullut lukupassin täyttö on ollut vähän nihkeää.
Sovittiin, että hiihtolomalla luetaan joka päivä ainakin se minimi 15 minuuttia, jolla saa yhden merkinnän lukupassiin. Montaa merkintää ei hiihtolomalla sopimuksesta huolimatta tullut ja nyt viikonloppuna piti olla  tehokuuri. Sunnuntaina aamupäivällä patistin Neitiä lukemaan, mutta hän huikkasi ulosmennessään, että luen sit illalla.

No ilta tuli ja taas sain patistaa. Neiti meni kiltisti huoneeseensa ja minä menin lukemaan iltasatua Pikkuveljelle. Hetken kuluttua Neiti tuli makuuhuoneeseemme
ja sanoi, että mä luin jo yhden kirjan.
Kysyin, kauanko aikaa meni.
No kymmenen minuuttia.
Okei, lue vielä toista kirjaa hetken. Minkä kirjan muuten noin nopsaan luit?
No sen balettikoulukirjan.
Siis täh, eihän siinä ole kuin pari hassua riviä per sivu ja kamalasti kuvia.
Eihän siinä mene kuin kaksi minuuttia, kun sen lukee.
Niin, mä luin ne kaikki.
Ja sitä mä tein ne liikkeet kans:)

Ihmeteltiinkin Pikkuveljen kanssa,

mitä kummaa kolinaa sieltä Neidin huoneesta kuului..

ja kyseessä oli siis tämä kirja..

Nyt se on siis todistettu, että lukeminenkin liikuttaa:)

Kyllä lahjonta kannattaa..

Taas ollen tullut siihen tulokseen,

että ne perinteiset kasvatusmenetelmät

KIRISTYS, LAHJONTA JA UHKAILU

ovat kyllä ihan parhaita

Valitettavasti.

Isoveljen kohdalla taisteltiin lukemisesta,
siitä postaus täällä.

Neidin kohdalla ollaan taisteltu huonosta tavasta,

kynsien pureskelusta.

Neiti söi pienenä peukaloa

ja sitten, kun siitä päästiin eroon,

alkoi kynsien pureskelu

En muista koskaan leikanneeni Neidin kynsiä edes varpaankynsiä

sen jälkeen, kun peukunsyönti loppui:)

Olemme koittanet vaikka ja mitä, jotta saisimme sen loppumaan.
Mikään ei ole auttanut.
Ennen tätä kesää.


Keväällä, kun siirryttiin kevyempiin kenkiin,
Neiti halusi kovasti lakata varpaankynnet.
Nipona äitinä en antanut heti,
vaan sovittiin, että lakkaa saa,
sitten kyn varpaankynnet ovat todistettavasti vähän kasvaneet.
Parin viikon päästä niissä näkyi jo vähän valkoista
ja laitettiin lakat.

Seuraavaksi Neiti rupesi ruinaamaan lakkaa myös sormien kynsiin.
Sovittiin siihen sama taktiikka.
Jos hän malttaa olla pureskelematta kynsiään 2 viikkoa,
ostetetaan mieluisat lakat ja pistetään ne kynsiin.

Pari viikkoa sitten

käytiin ostamassa lakat

TURKOOSIA JA KIMALLETTA tottakai

ja nyt on Neidillä hienot kynnet:)

Ja nyt ollaan kynnet pariin otteeseen jo saatu leikatakin!

Kylä lahjonta kannattaa,

ainakin meidän lasten kasvatuksessa:)

Kiristys, LAHJONTA ja uhkailu.. vai miten se nyt meni?

Lasten kasvattaminen on kyllä välillä aika haastavaa..
Meillä on ainakin on nuo kolme otsikon kasvatuskeinoa välillä käytössä. Valitettavasti.
Joskus homma niiden kanssa toimii, joskus ei.
Ja joskus asiat vaan ei mene ihan niinkuin ne alunperin piti.

Isoveli oppi lukemaan reilusti ennen koulun alkua, mutta ei ole ollut koskaan erityisen innokas lukija.
Sarjiksiakin selataan sitä vauhtia, että puhekupat kyllä jäävät usein lukematta..
Saduista ja tarinoista hän kyllä tykkää, kunhan joku niitä hänelle lukee. Vieläkin hän yleensä tulee kuuntelemaan Pikkuveljelle luettavaa iltasatua, vaikka kirja olisi Nalle Puhia tai Muumia:)

Koulussa on aika ajoin erilaisia lukuprojekteja ja kyllä hän aina kirjat on saanut luettua, välillä tosin viimeisenä iltana.
Itsekseen Isoveli ei kuitenkaan kirjaan ole tarttunut, vaikka olemme välillä koittaneet siihen innostaa. Olemme molemmat miehen kanssa aina pitäneet lukemisesta ja mielelläni sen innon siirtäisin myös jälkikasvulle.
Kirjoja kyllä kotoa löytyy ja niitä usein ostetaan, siitä innostaminen ei siis ole kiinni.

Alkusyksystä Isoveljellä oli kova hinku saada uusia Harry Potter -legoja itselleen, mutta omaa raha ei ollut juuri silloin riittävästi eikä mitään merkkipäiviäkään ollut tiedossa ja jouluunkin oli turhan pitkä aika.
Pelkästään siksi, että kavereilla on tai että vaan haluaa, ei meillä lapset isompia juttuja saa, vaan sitten mietitään yhdessä, mitä asian eteen voisi itse tehdä.
Heitin lähinnä vitsinä Isoveljelle, että saat haluamasi Legon, jos luet Harry Potter -kirjan. Koulun lukuprojekti oli juuri edellisellä viikolla päättynyt ja kirja oli luettu loppuun viimeisenä iltana.

Isoveli kuitenkin innostui asiasta sen verran, että kävi kirjahyllystä hakemassa yhden Potterin ja alkoi sitä samana iltana lukemaan.
Ajattelin, ettei jaksa paria iltaa kauempaa.
Potterit eivät ole mielestäni nuorelle kuitenkaan mitään ihan kevyintä luettavaa.

Iltoja kului ja poika luki.
Luki ja luki niin kauan että kirja loppui.
Kävi hakemassa hyllystä uuden
ja luki senkin
ja vielä seuraavan.
Neljäs Potteri on nyt menossa.

Legot käytiin tietysti ostamassa ja joulupukki toi niitä lisääkin.

Niillä ei olla taas vähään aikaan leikitty nyt on Ninjago pop.

Mutta nyt luetaan iltaisin.
Vielä tämä sivu loppuun..
eikun seuravakin, kun kappale loppuu.
Äiti, älä sammuta vielä valoja!!
No tietysti äiti sammuttaa,
kun kello on paljon ja aamulla on koulua.
Usein kuitenkin käy niin,
että Isoveli laittaa huoneensa oven kiinni,
laittaa valot uudelleen päälle ja jatkaa lukemista..
Ja sitten tulee taas sanomista..

Vielä ei olla keksitty

ottaa taskulamppua

peiton alle

valaisemaan sitä viimeistä sivua,

niinkuin äiti aikoinaan.

Pitäisi olla iloinen iloinen, että innostui lukemisesta,

nyt pitäisi saada vielä nukkumaan:)

Koskaan ei taida olla hyvä:)

Syksyn suosikit

Ennen joulua ostin Viivi & Viktorilta ihania pehmeitä paketteja 

ja napattiin Neidin kanssa hänellekin yksi asu.

Itse hän huolella valitsi

ja vannotin, että valitsee sitten sellaisen, mitä myös pidetään päällä.
Kaapissa on tätänykyä nimittäin aika paljon vaatetta, jotka eivät syystä tai toisesta kelpaa..

Neiti totesi siihen, että

"tottakai mä niitä pidän. Nehän on mustia!"

Kotiin tuli Ellen ihanat strassipaita ja samettihame.

Mustana.

Ja onhan niitä pidetty.

Niinkuin on kaikkia muitakin

vaatekaapin mustia vaatteita.

Neiti on aina ollut enemmän tai vähemmän prinsessatyyppiä.

Pitänyt pinkistä ja röyhelöistä.

Koko syksyn olen ihmetellyt,

miksi Neidin pyykkiä  (siis sitä vaaleanpunaista..) tulee suhteessa niin vähän.

Piilottaako hän vaatteensa jonnekkin, kun eivät pyykkikoppaan kulkeudu..?

Tummaa pyykkiä on aina ollutkin paljon, kun on poikia,

mutta nyt sitä on enemmän.

Neidinkin pyykit ovat niitä tummia.

Meillä on alkanut musta kausi.

Tässä syksyn käytetyimmät vaatteet.

Aika tummaa on.

Haalarin ostossakin oli kaksi kriteeriä.

Sen pitää olla musta.

Ja siinä pitää olla karvareunus.

Muuten hän ei kuulemma sitä käytä.

Onneksi löytyi.

Käyttöä on ollut.

Ja menee sitten vielä Pikkuveljellekin, toisin kuin ne pinkit..

Toivottavasti kevään mallistoissa on nyt sitä mustaa.

Huonolta näyttää ainakin näin ensisilmäykseltä..

Vaihdettiin väriä

Isoveli on tässä syksyn mittaan selvästi kasvanut pituutta ja muutenkin. 

Jääkiekkokausi alkoi tänä vuonna taas vähän aikaisemmin,

eikä se oikein lähtenyt hyvin käyntiin,

motivaatiota ei ollut

ja koulu- ja kotikulmien kaverit (eivät ketään pelaa kiekkoa)

olivat selvästikin  parempaa seuraa, kuin jäähalli.

Harkkoja oli 4-6 kertaa viikossa

ja aina tuntui olevan leikit tai pelit kesken.

Piti lähteä aina kesken ja läksytkin piti tehdä heti. 

Keväälläkin oli jo ollut kiinnostuksen

hiipumisen merkkejä.

Pari viikkoa kauden alun jälkeen hän ilmoitti,

ettei enää halua jatkaa pelaamista

- on kuulemma pelannut liian kauan, kyllästyttää.
Ei ole aikaa kavereille ja pelaamiselle.

Kauan hän onkin jäähallilla käynyt

isomman osan elämästään,

Isä-Poika -luistelu aloitettiin kolmivuotiaana.

Mietittiin yhdessä asiaa ja päädyttiin siihen,
että jääkiekko jätetään
ja mietitään joku muu,
mieluinen harrastus.
Saa sitten olla kavereiden kanssa, pelata,
ei jää mikään kesken.
Läksytkin hoidetaan.

hokkarit pistettiin naulaan:)

Pienen mietinnän jälkeen
ilmoitin hänet tekniikkauimakouluun, kerran viikossa.
Eka kerta siellä oli kivaa.
Kavereiden kanssa oli kivaa ja pelaaminenkin.

Välillä ne kaveritkin joutuivat lähtemään kesken

ja välillä se pelaaminenkin oli oikeastaan aika tylsää.

Ja ne läksyt tahtoivat jäädä iltaan ja

sitten ei oikein enää olisi jaksanut.

Parin viikon kuluttua,
yhtenä iltana poika tuli vähän vakavana viereen.
Äiti, ootko vihainen,
jos mä haluaisin kuitenkin pelata jääkiekkoa?
oikeesti on ihan tylsää,
ei oo mitään tekemistä,
pelaaminen on tylsää, kun saa aina pelata
ja kaveritkaan ei voi  aina olla.
ja sitäpaitsi jääkiekko on tosi kivaa. 
ehkä se on se mun juttu.

Ei, äiti ei ollut vihainen, iskä oli suorastaan iloinen.
Ja taas juteltiin.
Puhuttiin siitä,
että joskus on hyvä pysähtyä ja miettiä.
Ja että joskus pitää miettiä oikein kunnolla,
ennenkuin tietää mitä oikeasti haluaa. 

Mietittiin myös,

jatketaanko pelaamista lähikaupungin isossa seurassa 

vai vaihdetaanko lähikylän pieneen seuraan.

Päädyttiin vaihtoon, 

pojan omasta halusta ja vähän äidin ja isän toiveesta

matka jäähallille huomattavasti lyhyempi ja jääajatkin vähän inhimillisemmät

vaihdettiin väriä :)

Suuren maailman tyyliin ennen virallista seuranvaihtoa tietysti suoritettiin

kallis (75e!!) pelaajasiirto:)

Kasvattajaseura ei saanut maksuja, ne menivät Jääkiekkoliitolle:)

Nyt meillä on iloinen ja innokas jääkiekkoilijanuorukainen,

joka oikein innolla odottaa treenejä ja käy vielä uimakouluakin

ja on tainnut vähän aikuistua;)

Ja jälleen meillä on kalenteri täynnä

kuljettamista jäähallille ja takaisin

tauko oli kyllä aika rauhallista ja mukavaa aikaa;)