Otettiin tällä kertaa käsittelyyn paidat, alkukesästä hän maritti hienosti pehmolelunsa, pelinsä ja kirjansa. T-paidat, pitkähihaiset ja siistimmät paidat. Teistä ne, jotka ovat pidempään blogia seuranneet tietävät pienen lastenvaatemanian olevan täällä tuttua ja vaikka se vaihe on nyt taaksejäänyttä elämää, on vaatemäärät varsinkin tuolla juniorilla edelleen aikamoiset. Eli niitä paitoja riitti. Neljä isoa Elfakoria ja pari isoa kasaa isoveljen jemmoista sopivankokoista vielä päälle.
Käytiin läpi yhdessä kaikki. Äiti katsoi, mitkä olivat kesän aikana kutistuneet korissa ja Pikkuveli itse kävi ihan tarkkaan Konmarin mukaisesti kaikki sopivat läpi ja valitsi niistä hänelle iloa tuottavat. Suurin osa sopivista olivat hänestä kivoja ja ne jäivät kaappiin ja ilostuttamaan ensi viikolla alkavaa arkea.
Koska Pikkuveljen paidat säilytetään koreissa, päätin kokeilla KonMarin mukaista pystyynviikkausta. Tähän asti omissa vaatteissani en ole sitä juurikaan vielä käyttänyt, koska meillä on vaatehuoneessa tähän tarkoitukseen sopimattomat hyllyt ja uusia säilytysjuttuja en ole vielä ostanut, koska maritusprosessi on vielä ihan vaiheessa.
En ole koskaan oikein tykännyt noista koreista (vaikka ne aikanaan ihan itse vaatehuoneeseeni halusin). Minusta vaattet jotankin katoavat niihin tavalliseen tapaan pinottuja vaatteita on niistä hankala nostaa siististi pois, jos vaikka haluaa pinon alimmaisen paidan. Ja jos (siis KUN meidän tapauksessa) korissa on paljon vaatetta, kori ei mahdu liikkumaan ja vaattet menevät ihan ryttyyn..
Tällaisia meidän korit ovat aiemmin olleet kahden päivän päästä siivouksesta..
Nyt siis päätin antaa Konmarin pystyyviikkaukselle mahdollisuuden ja täytyy kyllä myöntää, että se toimii. Vaatteita mahtuu koriin enemmän, vaatteet eivät nouse korin reunan yli ja häiritse korin liikuttamista.
Ja mikä kaikkein parasta, koko paitavalikoima on kerralla näkyvissä. Pikkumiehenkin on helppo itse valita ja ottaa oma suosikki, eikä a) koko pino räjähdä ja b) käytössä ole ainoastaan pinon kolme päälimmäistä paitaa. Ihan loistavaa!!
Konmariin perehtyneille sen verran selvennystä, että paidat on laitettu Pikkuveljen toivomaan järjestykseen, logiikka ei siis noudattele ihan Kondon ohjeita värijärjestyksistä tai nousevista linjoista :) Mutta ilahduttaa sekä poikaa että äitiä :)
Ja sitten se kirppistärppi. Arvaatte varmaankin jo, että sunnuntaina Åblogien kirppiksellä meidän pöydästä löytyy paljon poikien vaatetta koossa 116-134cm :) Tässä vähän maistiaisia:
Muita maistiaisia myyntiintulevista jutuista lisäilen vielä loppuviikon aikana tuonne blogin Facebooksivuille (https://www.facebook.com/eloisatblog/), joten kannattaa klikkailla itsensä seuraajaksi, jos et vielä ole :)
