Onnea on kotitalousläksyt :)

Meiltä löytyy kaksi teini-ikäistä ja monesti olen saanut kuulla kauhistuksia, kuinka oikein pärjään teinien kanssa. Juuri nyt, tässä hetkessä, teinien äitinä on oikeastaan ihan superkiva olla. Lauantai-illan herkullinen päivällinen on syöty, koti on siisti, maljakossa tuoreita kukkia ja kynttilät palaa. 

Erityisen ihanaa olotilasta tekee sen, että teinit ovat hoitaneet siivouksen (ainakin suurimman osan siitä) ja ruuanlaiton. Itselle jäi huoleksi kukkien osto ja kynttilöiden sytyttäminen. Ruokalistalla oli tänään lohkoperunoita ja lihapullia, kotitalouden läksyt. Siivous ei tällä kertaa ollut läksynä, mutta sekin on alkanut sujumaan läksyjen ansiosta. Ja vähän saa kiittää myös pientä teinien välistä kilpailuhenkeä, kun toi tekee, niin onhan munkin vähän pakko koittaa..

Keskimmäisellä alkoi yläkoulun myötä kotitalous ja se on kyllä näkynyt ja maistunut meidän arjessa. Neiti on saanut myös innostettua isoveljen mukaan keittiöhommiin. Isoveljen oma kotitalous ei sitä saanut aikaan, mutta ehkä nyt lukiolaisen järki on sen verran ehtinyt kehittyä (tai sitten into menee vain sisarkateuden ja kilpailuhengen piikkiin..), että nyt sujuu jo monenmoinen kokkailukin. Ja isoveljen tärkeä rooli on käydä mopolla lähikaupassa, kun kaapista ei aina löydy kaikkia tykötarpeita kaksikon kokkailuihin. 

Syksyn aikana on kaksikko ehtinyt kokeilla kaikenmoista, tosi usein välipaloiksi valmistuu makeita herkkuja, mutta kyllä ihan oikeaa ruokaakin välillä saadaan. Kuten tämänpäiväisiä lihapullia tai kasvissosekeittoa.

Suosikkeja ovat kuitenkin mukikakut, smoothiet, vohvelit ja muut leipomukset. Äidin suosikki oli itsepoimituista puolukoista tehty vispipuuro. 

Leipomuksista ja herkuista teinit ottavat tyylikkäitä kuvia someen, mutta ruuat katoavat nälkäisiin suihin sillä tahdilla, että eipä niitä juuri kuvata ehdi. Tänäänkin lohkoperunat katosivat kaikki ja lihapulliakin jäi isosta satsista vain pari huomiseksi, ellei niitäkin joku käy illalla napsimassa jääkaapista huikopalana parempiin suihin..

Olen tosi iloinen teinien kokkailuinnosta, vielä kesällä nuo kaksi riitelivat vähän turhan usein. Nyt ova lyöttäytyneet tiiviiksi tiimiksi ja samalla saavat tärkeitä perustaitoja tulevaisuuteen <3 font="">

Ihanaa isänpäivää kaikille!

Kadonneet kuukaudet ja uusia tuulia [#meollaanlifie]

Tervehdys PIIIIIITKÄSTÄ aikaa! 

Tajusin juuri, että viimeisestä kirjoituksesta on ehtinyt vierähtää yli kuukausi. Melkein kaksi kuukautta, syys- ja lokakuu, katosivat jonnekin. 

Tai eihän ne minnekään kadonneet, 

arki vaan vei mennessään 

ja monta tänne tarkoitettua juttua on jäänyt odottamaan vähän rauhallisempaa aikaa. 

Paljon on tapahtunut, ehkä vähän liikaakin, 

kun aika ei ole riittänyt kuulumisia tänne päivittämään. 

Lupaan nyt taas ryhdistäytyä ja kertoa teille mm. 

siitä kuinka sujuu luistelijan kuuden viikon piina kipsijalan kanssa, 

kuinka KonMari etenee arjen kiireiden keskellä, 

kuinka vaateostolakko sujuu patologiselta shoppaajalta, 

kuinka ihanaa on, kun yläkoululaisella on kotitaloudesta läksyjä

Ja siitä, kuinka olemme onnistuneet edellisen postauksen kosmetiikkapohdinnoissa, 

kuinka vaateostolakosta huolimatta olen löytänyt uusia ihastuksia,

ja kuinka kesällä lukematta jääneet kirjat on nyt urakoitu.

Katseet on toisaalta suunnattu myös jo ensi vuoteen ja ensi kesään, perheessä juhlitaan silloin pyöreitä vuosia ja suunnitteilla on jotain vähän erilaisempaa kokemusta. 

Kamera on saanut olla kuluneet kuukaudet valitettavan rauhassa, puhelimen muistiin on sitäkin enemmän muistoja kertynyt. Osa niistä on Instan puolella vilahtanutkin, sinne olen ehtinyt vähän ahkerammin päivityksiä tekemään :)

Tämän postauksen kuvat ovat viime viikonlopulta, ehdin ennen ensilunta vaihtaa nääkähtäneet kesäkukat kanerviin. Ja kukkapenkin viimeiset kukkijatkin pelastin maljakkoon. 

Kaiken kiireen ja touhun keskellä on tapahtunut paljon mahtavia juttuja ja yksi niistä on ehdottomasti täällä blogimaailmassa tapahtunut uuden upean blogiportaalin lanseeraus. LIFIE on yksi Indiedaysin uusista portaaleista. Alkuvuodesta Indiedays ja Blogirinki yhdistyivät ja nyt saamme nauttia kolmesta uudesta upeasta portaalista, ruokaan keskittyvä FOODLOVER, muodista ja kauneudesta koostuva INDIEDAYS ja lifestylebloggaajien LIFIE. Kannattaa käydä kurkkaamassa kaikki kolme! LIFIEn alta löytyy 164 upeaa blogia ja ylpeänä olen mukana yhtenä! 

LIFIEn porukka tuntuu ihan mahtavalta ja jokunen päivä sitten Puutalobaby -blogi heitti ilmoille #meollaanlifie  -haasteen tutustua muihin Lifie-blogeihin. Osa blogeista on minulle jo tuttuja,  mutta on ollut mahtavaa tutustua uusiin upeisiin tuttavuuksiin. 

Tässä minun suosikkiblogiviisikkona Lifie-portaalista:

Åblogeista tutut ihanat

http://fallenforanoldchair.blogspot.fi/

http://heculina.blogspot.fi/

http://keloranta.blogspot.fi/

http://onnenhetkiaparatiisissa.blogspot.fi/

Sekä pitkään seuraamani http://nainentalossa.blogspot.fi/

Käykäähän kurkkimassa, ellei viisikko ole vielä tuttuja

Oletko jo ehtinyt tutustua uusiin portaaleihin? 

Miltä sinusta näyttää?

p.s. Klikkaa itsesi 
blogin Facebooksivuille  ja Instagramiin 
tykkääjäksi, niin olet ajantasalla :) 

Motivaatio löytyy joskus pienistä jutuista

Pikkuveli täytti keväällä seitsemän ja on monessa asiassa paljon edellä sisaruksiaan, kun nämä olivat samassa iässä. Lukeminen ja laskeminen sujuu jo ongelmitta, samoin kengännauhojen sitominen ja nuottien lukeminen. Moni asia on kuitenkin vielä opettelematta, joten hommaa piisaa:)

Pikkuveli on luonteeltaan aika tulisieluinen ja kovasti perfektionismiin taipuva. Homma pitää osata heti täydellisesti, tai tulee kiukku ja homma todellakin jää siihen. Uudelleen ei juuri sitten yritetä.

Polkupyöräily tai oikeastaan pyöräily ilman apupyöriä on yksi tällainen laji, jossa hänen temperamenttinsa on kuohunut aika monta kertaa. Apupyörät otettiin pois viime kesän alussa ja kun homma ei heti alkanut luonnistua niin kuin piti, tuli kiukku ja pyöränkumit saivat kyytiä. Niin päättäväinen hän oli, että koko viime kesänä ei pyöräily juurikaan edes kokeiltu, vaikka koitimme kaikenlaisia, myös niitä perinteisiä kiristys, lahjonta ja uhkailu kasvatusmenetelmiä;)

Loppusyksystä luulimme jo, että homma alkaa sujua, kun naapuruston kaverit alkoivat kaikki vuorollaan oppia taidon ja pyöräily oli suurinta huvia. Sitkeästi Pikkuveli kuitenkin roikkui porukan perässä potkulaudalla, eikä välittänyt kavereiden ajoittaisesta ystävällishenkisestä naljailustakaan. On pojalla ainakin itsetunto kohdillaan :)

Keväällä ei nyt paljon ulkokelejä ole täälläpäin ollut, mutta se vähä mitä on, naapuruston lapset ovat pyöräilleet ja Pikkuveli on sitkeästi hiihtänyt potkulaudallaan perässä. Hän oli edelleen sitä mieltä, että pyöräily on tyhmää, koska sitä ei heti osannut kunnolla tehdä. Kävimme kevään aikana pitkiä keskusteluja siitä, miksi joitain juttuja vaan pitää harjoitella, jotta ne osaa. Ja miksi aina ei voi olla heti paras ja täydellinen.

 

Omalle kylällemme tuli alkukeväästä ihka oikea jätskikioski ja se on ollut lapsista ihan huikeaa. Pehmis on parasta mitä Pikkuveli tietää, vanilijaa, tötteröön, ilman mitään.

Kevään aikana kioskin aukioloajat ja välillä sopiva ilma eivät sopineet koskaan aikatauluihimme ja kesäkuun alussa olimme edelleen päässeet ihailemaan kioskia vain ulkoapäin. Kun lasten loma alkoi, oli hinku kipsalle kova. Päättäjäisviikonloppuna sanoin puoliksi vitsilläni, että lupaan viedä jätskikipsalle vain kaikki ne, jotka osaavat itse sinne pyöräillä.  

Tämä pieni äidin antama "haaste" oli riittävä herättämään Pikkuveljen armottoman kilpailuvietin. Toukokouun ekalla viikolla, kun olin vielä itse töissä oli poika itse kaivanut pyöränsä kellarista ja vaatinut isää auttamaan pyöräily opettelemisessa. Ekan viikon lopulla poika viuhahteli jo kovalla vauhdilla kotikatua edestakaisin. Mun on ihan pakko päästä ekanan jätskikipsalle.

Ja kun äidin loma vihdoin kuun puolivälissä alkoi, piti kipsalle tietysti päästä heti. Ja sinne tietysti mentiin. Pyörällä, kuinkas muutenkaan. Reippaasti koko 3,5km matkan. Äidillä oli kova työ pysyä taskuraketin perässä. Varsinkin kun lähtiessä kommettina oli "se on paras, kuka on kiskalla ekana"

Jätski oli maailman parasta ja hymy sen mukainen. Äitikin sai omansa, vaikka kakkosena maaliin tulikin. (Onneksi Pikkuveljen jätski oli sentään paljon SUUREMPI)

Paluumatkalla tuli pieni takaisku, puolivälissä ketjut irtosivat ja äiti pääsi taluttamaan loppumatkan kahta pyörää. Matkan aikana kävi hyvin selväksi, että ketjut ovat ihan turhat ja tosi tyhmät. Ja että Pikkuveli ei koskaan enää pyöräile, kun ketjut eivät kuitenkaan pysy.

Onneksi ketjut saatiin paikoilleen kotona ja kaveri tuli hakemaan ja harmi unohtui.
Ja tuolla tuo pikkumies parhaillaankin fillaroi, eikä lopettaisi millään.

Kiireeseen kadonnut

Tervehdys pitkästä aikaa. Siis todellakin PITKÄSTÄ aikaa. Minulta on kadonnut jonnekin kiireen alle pari kuukautta tästä keväästä, hui.

Kulunut kevät on olult aivan poikkeuksellinen, tiedän, että moista kiirettä ei ole koskaan minulla ollut ja toivon todella, ettei koskaan tulekaan.

Vuoden alussa oli jo tiedossa, että kiirettä tulee olemaan rippijuhlien ja kaiken muun mukavan merkeissä. Mutta tuli paljon muutakin, niin työrintamalla kuin ihan täällä kotonakin. Onneksi ei kuitenkaan mitään ikävää eikä vakavaa, kiirettä ja ylimääräistä säätöä vain.

Normaalin työn ohella kevään aikana on EU-hankkeiden ihmeellinen (lue kamala) maailma katastrofaalisine aikatauluineen ja työmäärineen tullut turhankin tutuksi. Nyt ehkä vähän kadun viime syksynä ääneen ajattelemiani haluja oppia uusia juttuja ja tehdä uusia aluevaltauksia. Jatkossa koitan olla vähän varovaisempi sen kanssa mitä toivon ääneen, joskus ne ääneenlausutut toiveet toteutuvatkin.

Kotona on kaiken työkiireen keskellä tietysti suunniteltu kuumeisesti rippijuhlia. Saimme myös anopin vähän pidempiaikaiseksi vieraaksi putkiremonttia pakoon. Anopista oli iso apu mm. ikkunoiden pesussa ja muissa juhlavalmisteluissa. Lapsista oli myös aivan mahtavaa, kun aamulla odotti lämpimät puurot ja muut herkut. Toisaalta opin itsestäni, etten sitten ehkä olekaan aina se maailman sosiaalisin ihminen ja kaipaan todella paljon raskaan työpäivän jälkeen omaa rauhaa ja omia juttujani. Ehkä kahden sukupolven talous ei pidemmän päälle sopisi minulle ollenkaan.

Rippijuhlat juhlittiin viime sunnuntaina kauniissa kesäilmassa onnistuneesti. Päivä oli ikimuistoinen, kaikki meni suunnitellusti, joskin kovin nopeasti. Sinisellä teemalla juhlitusta päivästä ei valitettavasti kuvamateriaalia tullut paljoa, kuvaus jäi miehen harteille, kun keittiöön avuksi lupautuneelle ystävättärelle tuli muuta menoa ja koitin itsekseni hoidella yli 60 hengen ruuat ja kahvitukset.

Kamera on muutenkin saanut olla kevään kiireiden keskellä rauhassa, nyt puhalsin siitä pölyt ja ikuistin rippikukat tänne. Ehkä jotain muutakin näytettävää kameran muistikortilta vielä löytyy, joten ehkä palaan vielä rippijuhliin täälläkin.

Toivottavasti tänne joku vielä kahden kuukauden hiljaisuuden jälkeen eksyy, nyt pahimmat kiireet on pääosin takana ja pääsen taas rakkaan harrastuksen kuvaamisen ja kirjoittamisen pariin, eli luvassa taas vähän aktiivisempaa päivitystä. Asiaa on kiireen keskellä ehtinyt kertyä vaikka ja kuinka.

Mitenkäs muiden kevät on sujunut?

Vähemmän on enemmän [#vaatehaaste]

Minulla on meneillään selvästi jonkinsorttinen kriisi, liekö ikäkriisi vai mikä, vähän joka asia tuntuu olevan enemmän tai vähemmän ongelmallista:) Ainakin vaatekaapissa. Tavaraa on ihan liikaa ja silti tuntuu, ettei koskaan ole mitään sopivaa päällepantavaa. Alkuvuoden ahdistus on entisestään vaan vahvistunut, tilaa pitäisi saada kaappiin ja runsaasti.

Olin alkuvuodesta ahkera ja raivasin kaapista pois kolme Ikea -kassillista sellaisia vaatteita, joita en ollut käyttänyt pitkään aikaan. Huutiksessa sain suurimman osan myytyäkin. Siltikään kaapissa ei ole mitään järjestystä tai tolkkua. Tavaraa on vaan ihan liikaa.

Bongasin jokunen viikko sitten Kuningaskuluttajan #vaatehaasteen.
Olettekos tutustuneet aiheeseen?
Minuun se kolahti aikalailla. Samoin kuin Ylen artikkeli, jossa tyypitettiin erilaisia vaatteiden omistajia. Tunnistan itsestäni sekä keräilijän että shoppailijan. Ei ehkä ihan paras yhdistelmä..

Vaatehaasteen innoittamana, tai ehkä pikemminkin pelästyttämänä päätin myös laskea vaatteeni. Aloitin henkarivaatteista ja päädyin reilusti päälle sataan. En jatkanut, koska järkytyin. Kuvittelin, että tammikuun tyhjennysoperaatio olisi ihan oikeasti vähentänyt vaatteiden määrää järkevälle tasolle. Sain silloin kaapista pois reilut 100 vaatekappaletta, joista sain myytyäkin yli 50. Ja niillä rahoilla annoin itselleni luvan ostaa uuden ihanan, kuvissa näkyvän huivin rippijuhlakesää varten. Nyt mietin, olisinko sittenkin pärjännyt vanhoilla..No kyllä olisin.

Yhtään poispistettyä vaatekappaletta en ole kaivannut ja nyt minusta todellakin tuntuu, että on aika ottaa itseäni oikein kunnolla niskasta kiinni. Olen päättänyt toden teolla vähentää vaatteita ja tehdä vaatekaapistani toimivan ja väljän. Vähemällä pärjää taatusti paremmin.

Ihana ystävättäreni oli ottanut lukuprojektiksi tämän kirjan ja suositteli sitä myös minulle (mikisiköhän..?). Yöpöydältä löytyy nyt kirja, toivottavasti sen siivittämänä minulle ja vaatekaapilleni alkaa uusi elämä.  Lupaan palata aiheeseen vielä monta kertaa.

IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

 

Minulla on luvassa ykkösluokan reissu Helsinkiin loistavassa seurassa.

Shoppailuakin on luvassa,

mutta koitan pysyä poissa vaatekaupoista;)

Tai ainakin tiukasti puutelistassa..

Alkuvuoden ahdistus

Monilla alkuvuosi tarkoittaa urheilu- ja elämäntaparemontin aloittamista. Itselläni näiden aika tulee vasta alkukeväästä, kun aurinko alkaa lämmittämään ja kesä olemaan mielessä. Tässä sydäntalvella minulla on enemmän mieli kotinurkissa, varsinkin kun joululomalla yleensä kotona tulee oltua oikein urakalla. Olen jo useampana vuonna tässä joululoman viimeisinä päivinä kyllästynyt kodin täynnä oleviin nurkkiin ja innostunut inventoimaan kaappeja. Niin tänäkin vuonna.

Alkukesästä häämöttävät rippijuhlat innostivat miettimään astiakaappien sisältöä uusiksi ja vähän sinne täydennystä joulun aikaan hankittiinkin ja tietysti vanhaa pistettiin järjestykseen ja osa pois.

Isoin ahdistus minulla iskee aina vaatehuoneen kanssa. Meillä on iso vaatehuone ja sinne mahtuu tavaraa valitettavan paljon. Ja sitä on valitettavan hankala pitää järjestyksessä. Sieltä löytyy meidän aikuisten vaatteet, lasten kausivaatteet, kaikensorttiset jemmat ja kaikki muu kodin roina, mitä ei minnekään muualle ole kukaan ehtinyt loppusijoittaa. Aikamoinen katastrofi siis.

Yhden päivän vietin vaatehuoneessa siivoamassa sitä toista puolta, josta löytyy tuo kaikki muu omia ja miehen vaatteita lukuunottamatta. Eipä se järjestykseen edelleenkään tullut, mutta ehkä hetken tiedän mitä sieltä löytyy.

Toisen päivän vietin  sitten omien vaatteideni parissa. Olen jo useamman vuoden ajan pyrkinyt rakentamaan itselleni sellaista toimivaa perusvaatekaappia ja karsia kaikkea turhaa. Voin kertoa, että vaikka kakenlaisia muoti- ja tyylikirjoja on luettu ahkeraan edelleenkään en voi kehua omistavani toimivaa vaatekaappia. Vaatteita kyllä määrällisesti on vaikka kuinka paljon, mutta mitään kokonaisuutta ei.

Viime vuonna bongasin jostain blogista idean, jolla vaatekaapin saisi pikkuhiljaa toimivammaksi. Käänsin viime tammikuussa kaikki henkarikoulut väärinpäin ja sitä mukaa, kun käytin vatteita, sain kääntää koulut oikein päin. Näin pysyin kärryillä siitä, mitä vaatteita olen vuoden aikana käyttänyt ja mitä en. Otin idean heti käyttöön ja nyt voin kyllä hehkuttaa jutun toimivuutta!

Loppusyksystä huomasin, että olin vuoden aikana käyttänyt aika paljon samoja vaatteita ja henkareilla roikkui todella paljon vaatetta, mitä en ole ollenkaan käyttänyt. Jotenkin ne tietyt jutut vaan valikoituvat päälle. Otin projektiksi käyttää mahdollisimman montaa sellaista vaatetta, mitä en vuoden aikana ollut vielä käyttänyt. Se oli aika hauska kokeilu, osa vaatteista oli sellaisia, mitä en ollut käyttänyt useampaan vuoteen, mutta löysin ne uudelleen;) Osa toki oli sellaisia, että sen yhden käyttökerran jälkeen päätyivät kietoon menevien kasaan. Ja mikä parasta työkavereilla oli hauskaa;)

Syksyllä totesin, että myös hyllyillä olevia vaatteita pitäisi jollain lailla kierrättää. Paidat ja neuleet ovat aiemmin olleet pinoissa värijärjestyksessä, mutta syksyllä päätin vähän rikkoa järjestystä ja koittaa käyttää kaikkia vuorotellen. Latoin pinon päällimmäiseksi paperin ja ryhdyin pitämään käytettyjä vaatteita paperin alla. Parin kuukauden kokemuksella olen huomannut, että kyllä vaatteita tulee vähän laajemmin käytettyä, kun ei aina nappaa pinosta sitä päällimmäistä, joka on se juuri pyykistä tullut. Tämä kokeilu jatkuu vielä;)

Vaatehuoneessa vietetyn päivän jälkeen henkareilla ei roiku enää kuin sellaisia vaatteita, mitä olen pitänyt viimeisen vuoden aikana, loput on pakattu kolmeen Ikea -kassiin ja ne lähtevät kiertoon. Osa löytyy Huutiksesta, jonne koitan kaikki käyttökelpoiset listailla tämän viikon aikana.

Päätin nyt myös olla tekemätää vielä perinteistä listaa kevään hankinnoista.

Jos vaikka pystyisin olemaan ostamatta mitään uutta;)

Mitenkäs muiden vaatekaapit jaksaa?

 

Nyt saisi jakaa hyviä vinkkejä toimivan vaatekaapin rakentamiseen!

Uusi vuosi ja uusi sivu (vai sittenkin kirja?)

Uusi vuosi on onnellisesti vaihtunut ja toivotaan, että se on kaikilla vähintäänkin yhtä hyvä, kuin entinen.

Instassa on monen kuvissa vilahtanut tämän päivän aikana viittaus siitä, että tänään oli uuden 365-sivuisen kirjan ensimmäinen sivu. Ihana ajatus ja vertauskuva. Itse olen aina ajatellut, että Uusi Vuosi on uusi lehti elämän kirjassa, mutta kyllä kirjaan mahtuu paljon enemmän kirjoitettavaa, kuin yhteen lehteen ;)

Vietimme Uuden vuoden aaton kotosalla hyvien ystävien seurassa hyvän ruuan ja juoman parissa. Olimme myös pitkän pätkän ulkona riehumassa ja rakentamassa lumiukkoja. 

Koitimme Neidin kanssa saada tähtisädetikuista hauskoja kuvia. Tarkoituksena oli saada tuosta valosta sydän, jolla olisimme toivottaneet kaikille sydämellisesti hyvät uudet vuodet.  Kameran käyttöä on kuitenkin selvästi harjoiteltava vielä todella paljon..Siinä haastetta tälle vuodella.

Rakettikuvissakin on vielä harjoiteltavaa, mutta onneksi sentään kuvat lasten lumitaiteesta vähän onnistuivat.

Minun kirjani ensimmäiselle sivulla tulee merkintä mukavasta ja kiireettömästä päivästä perheen kanssa. Ja tulee sinne pienellä merkintä siitäkin, että vietin puolet päivästä vaatehuoneessa inventoimassa pois viime vuotta. Siitä ehkä lisää myöhemmin.

Täällä blogin puolellakin pitäisi kai aloittaa uusi kirja tai ainakin vähintään kääntää sivua. Mitään radikaalia ei ole luvassa, samoja ajatuksenvirtoja ja innostuksenkohteita kuin ennenkin. Katsotaan, mihin tuleva vuosi kuljettaa ja toiveita juttujen aiheista otetaan ilolla vastaan! 

Toivottavasti kaikilla muillakin on ollut hyvä alku uudelle hyvälle kirjalle.