lauantai 30. toukokuuta 2015

Kotifloristi (juu ei todellakaan)

Eipä taida olla kiire vielä ihan kokonaan helpottanut, vaikka niin kovasti toivoinkin. Tämän kevään viikot tuntuvat mystisesti katoavan jonnekin. Niin kävi taas tälläkin viikolla.
 
 
Tänään lapsilla oli viimeiset koulupäivät ja olemme jo pari viikkoa miettineet, miten lapset tällä kertaa muistavat kiitoksensa todella ansainneita opettajia. Poikien osalta juttu on hoidettu jo hienosti ajallaan, mutta Neidin opettajan muistamisen kanssa meinasi käydä vähän vanhanaikaisesti.
 
 
Neiti ilmoitti haluavansa antaa opettajalle ihania kukkia. Eikä mitään tyhmää purkkikukkaa vaan joku IHANA kimppu. Selvästi on tyttö tullut äitiinsä ;)
 
 
Lupasin hoitaa asian perjantaina suosikkikukkakaupastamme Mimosasta kotimatkalla. Sovittiin vielä, että soitan Neidille ja päätetään puhelimessa, millaisia kukkia kimppuun laitetaan, kun olen kukkakaupassa.
 
 

Työpäivä venyi pidemmäksi, kuin oli ajatellutkaan ja kukka-asiakin taisi siinä kiireessä vähän unohtua.. Vähän yli kuuden, kun oli juuri kurvaamassa lähikaupan pihalle soi puhelin. Neiti soitti ja kysyi, mitä kukka-asialle kuuluu. No, sille kuului vähän huonoa. Olin tyystin unohtanut koko asian ja Mimosakin oli menyt jo kiinni. Ja kirkko alkaisi lauantaina klo 8..


Meidän kotikylän kauppa ei ole mikään kukkakeidas ja tälläkään kertaa sieltä ei löytynyt edes ruusukimppua. Jotain rontteja sieltä sentään löytyi, onneksi. 


Valkkasin onnettomasta valikoimasta pari nippua gerberoita ja liljoja. Ajattelin, että voisin kokeilla kotifloristin taitojani ja sitoa (ehkä tässä kohtaa nyt ihan väärä sana..) niistä pari edes vähän kimpun näköistä.


Aikamoisen ähräyksen jälkeen sain kaksi jonkinnäköistä kimppua aikaiseksi ja ne kuulemma olivat Neidin mielestä ihan kelvolliset. Vaikka hän oli vähän sitä mieltä, että seuraavaksi mennään hakemaan kukat taas Mimosasta..:)

 
Talven ja kevään aikana Mimosassa on järjestetty useampaan otteeseen illan mittaisia kukkien sidontakursseja. En ole niihin harmiksen koskaan aikataulusyistä päässyt, mutta nyt kyllä pääsin, että seuraavalle menen ehdottomasti. Sen verran haasteellista oli noiden parinkin rontin asettelu - tai edes yrittäminen.


Ihanaa viikonlopua kaikille
ja paljon onnea kaikille
tänään koulutyönsä päättäville.
 
Ja tietysti muillekin lomalaitumille kirmaaville !
 

6 kommenttia:

  1. Kauniitahan kimpuista tuli! Mä olen kans aina haaveillut noista kukkakursseista muttei täällä sellaisia järjestetä.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Meillä on tuo lähikukkakauppa järjestänyt useammankin kerran noita kukkakursseja, mutta tosiaan harmikseni en ole vielä sinne päässyt, toivottavasti seuraavaksi pääsisin!

      Poista
  2. Hih! Mimosa on minunkin luottokukkakauppani, asumme siinä ihan lähellä :) Ehkä osallistumme sellaiselle sidontakurssille joskus yhdessä? Vaikka et sinä paljon oppia enää kaipaa, kimppusi näyttävät vallan hurmaavilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinytkin, käytkö Mimosassa ;) Siellä on kyllä aina vaikka mitä hanuuksia tarjolla ja tytöillä on aivan lyömätön silmä laittaa kukat! Koitetaanpas bongata seuraava kurssi ja mennään yhdessä!! Kyllä sellaiselle olisi tarvetta.

      Poista
  3. Ihana kimppu, kyllä susta ihan hyvä kotifloristi tulee ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maiju, kotifloristi minusta voi ehkä tullakin, jos kukkia ei pidä kotia kauemmas viedä;),

      Poista