sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Projekti alkakoon [KonMari]

Blogia pidempään seuranneet ovat aiemminkin kuulleet tuskailuistani vaatekaappini kanssa. Ahdistus liiasta tavarasta ja toisaalta siitä, että ei ole mitään päällepantavaa iskee aina tasaisin ajoin. Olen koittanut vaikka mitä jujuja, kuten listojen tekemistä ja henkarikaappien organiosointia, että saisin kaapit siistiksi ja pääsisin turhasta tavarasta eroon, oma tyylikin olisi kiva taas löytää. Kaikenlaisia kirjoja varsinkin oman tyylin löytämisestä on matkan varrella myös kertynyt..

Edelleen yrityksistä huolimatta huusholli ja erityisesti se vaatekaappi on täynnä turhaa tavaraa ja silti tuntuu, että mitään ei koskaan sieltä löydy, kun tarvitsisi..


Olen aiemminkin tunnustanut olevani aikamoinen hamsteri, olen huono heittämään mitään pois ja vaikka meillä on säilytystilaa runsain mitoin, alkaa se raja sillekin tulla jossain vaiheessa vastaan.. Meillä on rehellisesti sanottuna KAIKKEA ja PALJON. Ja nyt on tullut se hetki, kun se on alkanut ahdistaa minua ihan oikeasti ja olen päättänyt asialle jotain myös tehdä. Törmäsin alkuvuodesta blogeissa ja muualla jo vanhaan, hehkutettuun juttuun, Marie Kondon kirjaan Konmari .


Sain KonMari -kirjan Bazar Kustannukselta  luettavakseni ja pääsiäisenä luin kirjan läpi liki yhdellä istumalla. KonMarin ajatusmaailma vetosi minuun ja olen nyt päättänyt tehdä oman siivousoperaationi KonMari -menetelmällä. Lupaan raportoida projektin etenemisestä täällä, ehkä se auttaa minua myös ihan oikeasti toteuttamaan sen myös loppuun :) Ja ehkä teiltä saan vinkkejä projektini aikana!


Kirjaa lukiessani ajattelin aluksi, että KonMari -siivous on nopea homma, siivotaan kaapeista vaan turhat pois. Mutta nyt kun kirja on luettu ja asiaa ajatuksella mietitty, tajusin, että homma ei käy ihan käden käänteessä, vaan vaatii aikaa ja ajatusta mukaan.Tarkoituksena ei ole vain siivota tavaroita pois, vaan myös miettiä mikä tuottaa iloa ja jättää vain sellainen jäljelle.



Koska meillä (ja vielä nimenomaan minulla) on tavaraa oikeasti hurjat määrät, tiesin jo etukäteen, että KonMari -menetelmällä minulla tulee olemaan todella iso ja aikaavievä urakka edessä. Olen siihen valmis, jos ja kun palkintona on siisti koti ja siistimpi elämä :) 

Pääsisäisestä asti olen hommaa suunnitellut ja miettinyt ja sormet ovat syyhynneet päästä konkreettiseen puuhaan, tavaran lajitteluun. KonMarin mukaan projekti olisi hyvä aloittaa sieltä vaatekaapista ja erityisesti yläosista, paidoista jne. Tarkoituksena on kerätä KAIKKI ko. ryhmän tavarat kerralla kasaan ja vasta sitten lähteä tarkastelemaan kokonaisuutta ja aloittaa lajittelu, jättää jäljelle vain sellainen, joka tuottaa iloa. 


Kun katson vaatehuoneessa omia paitahyllyjäni ja vaatetankoja, totesin, että pelkkien yläosien kasaaminen yhteen paikkaan ja ajatuksella läpikäyminen vie pari päivää ja nyt työviikkoina sellaiseen ei arjen kiireiden keskellä vaan ole aikaa. Päätin jättää suosiolla sen urakan kesälomaan. Halusin kuitenkin innoissani projektin aloittaa, että saan intoni säilymään ja jotain konkreettista aikaiseksi. 

Tein siis heti alkuun poikkeaman tai ainakin oman sovelluksen metodista ja päätin aloittaa asusteista, tarkemmin sanottuna huiveista. Niitä on paljon, mutta paitoihin verrattuna huomattavasti hallittavampi määrä. 


Äitienpäiväviikonlopun vietin ensin kaivelemalla kaikki kaapit ja komerot ympäri ja kasaamalla kaikki huivit yläkerran aulaan ja sen jälkeen kävin ne kaikki läpi ja mietin kunkin huivin kohdalla, tuottaako se iloa, vai pistänkö sen pois. Homma oli yllättävän vaikeaa, olen aina tykännyt huiveista ja niitä on matkan varrella kertynyt tosi paljon.. Osaan liittyy muistoja, osa on saatu lahjaksi, osa on ostettu osaksi jotain tiettyä asua. 


Jouduin huiveja pyöritellessäni pohtimaan paljon muutakin, kuin pelkkiä huiveja. Pohdin omaa tyyliäni, omia valintojani, omaa ekologista ajatteluani, omaa rahankäyttöäni (kun koko huivikasa oli kerralla edessäni, tajusin siihen uponneen vuosien varrella myös aika ison kasan rahaa) ja vähän myös arvomaailmaani (pitääkö jokun jutun olla aina jotain merkkiä ja erityisesti miksi..)


Hartaan miettimisen ja ankarien pohdintojen jälkeen sain läjän käytä läpi ja oli vähän pettynyt lopputulokseen. Poispistettävien kasa ei ollut kovin kummoinen, vaatehuoneesen ei tullut suurtakaan koloa. Teinköhän jotain väärin, olikohan järjestys sittenkään oikea?


 Lueskelin KonMaria vähän vielä uudelleen ja pohdiskelin Kodin Kuvalehden nettisivuilla sopivasti ollutta juttua KonMarin haasteellisuudesta. Kävin lukemassa FaceBookissa KonMari -aiheisissa ryhmissä muiden ajatuksia. Ehkä projektin järjestys oli väärä ja palaan vielä jossain vaiheessa uudelleen huiveihin tai sitten totean, että huivit ovat se asia, joka tuo minulle iloa, ja niitä voi olla kaapissa vähän enemmän. 




Yläosat otetaan KonMarin mukaisesti käsittelyyn viimeistään heti, kun kesäloma alkaa. Sillä aikaa ajattelin perehtyä KonMarin säilytysmenetelmiin, ihan vielä minulle ei taitteluohjeet auenneet, eiköhän netistä siihen löydy apua :)

Onko joku muu innostunut KonMarista? 

Mitenkäs teillä on projekti lähtenyt käyntiin? 
Nyt on kaikki vinkit tervetulleita!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti