perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kaappien täydennystä lapsille [alelöytöjä]

Vaikka tänä kesänä ei ole voinut liiallisesta auringonpaisteesta tai helteestä ainakaan vielä pahemmin valitella, jollain ihme voimalla ainakin meillä sanonta kesäauringon kasvattavasta voimasta on taas jälleen todettu ihan todelliseksi. Alkukeväästä inventoidut kesäisemmät vaatteet ovat kaikilla kolmella kummasti kutistuneet kaapissa. 




Olimme viime viikolla pienellä minilomalla Tallinaassa (siitä lisää myöhemmin, kunhan jaksan perata kaikki miljoona kuvaa läpi..) ja sinne pakkailun yhteydessä asia taas valkeni konkreettisesti. Meiltä löytyy edelleen vähän turhan paljon vaatetta lapsille ja siltikin kaikkien kolmen kaapista löytyi enemmän liian lyhyttä lahjetta, hihaa ja selkää, kuin sopivaa. Pakkaaminen on aavistuksen haasteellista, kun tykkään kuitekin, että reissussa on mukana mukavaa, mutta kuitenkin siistiä vaatetta. Matkatavarat pieneen reisuun saatiin kuitenkin kasaan ja sovittiin, että katsotaan reissusta kaikille vähän uutta vaatetta.

Kaikki kuvan vaatteet www.viiviviktor.fi 

Reissussa emme kuitenkaan viitsineet kaikkea aikaa kaupoissa viettää, joten vaatekaappien täydennyssaalis jäi minimaalisen pieneksi. Poikia ei kiinnostanut vaatekaupat ja neiti 13-veen kohdalla ongelmaksi muodostui vaatteiden koot. 

Lastenvaateosastolla ja erikoisliikkeissä perinteiset lastenvaatemerkkien vaatteet eivät enää melkein-teinin makumieltymyksiin istu. Kootkin ovat monesti kivijalkakaupoissa niin Suomessa kuin ainakin meidän reissujen varrella rajalliset. Monet lastenvaatevalmistajat kyllä tekevät mallistot aina 150-170cm asti, mutta harvoin niitä kaupoissa on kuitenkaan tarjolla. Makumieltymykset Neidillä alkavat kallistua jo aikuisten vaatemallistoihin, mutta siellä taas mitoitus ei vielä ihan pikkuiselle ja hoikalle tytölle sovi. 


Aika monta kiukutteluepisodia reissun aikana nähtiin, kun kiva paita ei aikuistenosastolla ollutkaan sopiva, vaikka kuinka XS etsittiin. Sovittiin, että kotona mietitään asiaa rauhassa ja etsitään netistä tuttujen suosikkimerkkien vaatteita sopivassa koossa. 

Suosikkimerkkejä meillä on aikojen kuluessa ollut monia, vähän sen mukaan, mitä on suosikkikaupoista löytynyt ja mikä on todelltu silmää miellyttäväksi ja laadukkaaksi. Monesti, etenkin juhlavaatteissa on valikoitunut sellaisia merkkejä käyttöön, joilla on koko kolmikon jonkinasteinen vaatesamistelu ollut mahdollista :) Näitä on täällä blogissakin nähty varmaan ihan kyllästymiseen asti..



Nyt aleaikaan on mukava tehdä ostoksia, kun tuntuu, että joka paikassa on toinen toistraan parempia tarjouksia ja edullisella hinnalla uskaltaa kokeilla uusiakin merkkejä ja juttuja. Ja tietysti onhan mukavaa saada ne omat suosikit halvemmalla. 



Olemme selanneet suosikkilastenvaatekauppamme Viivi&Viktorin sekä Pikku Helenen valikoimat tarkaan läpi ja osa toivelistaa on nähtävissä tässä postauksen kuvituksissa :) Molemmissa on hyvät alet käynnissä.


Ellokselta** tuli sähköpostia lisäaleista ja siellä oli myös maininta lastenvaatteista. Sunnuntaihin asti saa koodilla 345705 puolet pois vielä alehinnoista. Pitihän minun sitten mennä tutkailemaan tarjontaa. Ellokselta** emme ole kenkiä ja ulkoilu- ja urheiluvaatteita lukuunottamatta lastenvaatteita tilanneet. En ole juurikaan valikoimaa tarkastallut, koska mielikuvani on jostain syystä ollut sellainen, että valikoima on lähinnä Elloksen omia merkkejä. 


Olin taas vaihteeksi ihan väärässä, siltähän löytyy ihan samalla lailla kuin aikuisillekin, iso määrä hyväksi havaittuja laatumerkkejä**. Meidän kestosuosikeista valikoimasta löytyy Esprit**, Scotch R´belle**, Diesel**, I Dig Denim**, Twist & Tango** ja Noa Noa**. Pojille löytyy myös monta suosikkia, kuten Replay** , ja Scotch Shrunk**


Koska puolet alehinnoista pois on minusta jo todella hyvä tarjous, teimme eilen Neidin kanssa ostoslistaa (kuvienmukaisia juttuja sinne valikoitui kutakuinkin yhteisymmärryksessä) ja tänään katsotaan Pikkuveljen kanssa vielä hänelle juttuja mukaan tilaukseen. 

Ostetaanko teillä lastenvaatteita aleista?

Tässä vielä teillekin käytettäväksi tuo Elloksen** mahtava alekoodi: 

345705

50% alennusta jo alennetuista lastenvaatteista 
- myös tuotemerkeistä!

Tarjousehdot:
Alennus koskee uutta tilausta Elloksen lasten ALE-valikoimasta. Alennus on voimassa 17.7.2016 asti. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja -tarvikkeisiin eikä Design by -tuotteisiin.

**tekstissä olevat linkit affiliate -linkkejä




2 kommenttia:

  1. Ihan kivan näköisiä vaatteita. Tiedän ton jutun, poikia ei pahemmin kiinnosta ns. rettukaupat. Omilleni ostin yksin, silmä sano koon. Mutta nyt lastenlasten kohdalla en osaa ostaa ilman äitien antamaa kokoa.
    Ostan jonkin verran alejuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nämä taitavat olla sellaisia kompromisseja äidin ja tyttären välillä..:) Poikia ei tosiaan rättikaupat kiinnosta.

      Poista