sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Lasten oma puoti

Kävin jokunen viikko sitten piipahtamassa Helsingissä ja kävin samalla tutustumassa ihanaan lasten omaan puotiin, Little Copenhageniin. Liikkeen nettisivuihin olen jo aiemmin tutustunutkin ja niiden perusteella osasin odottaa kivoja juttuja, mutta liike oli kyllä VIELÄ IHANAMPI :) Jälleen kerran harmittelen sitä, että täällä Turussa ei tällaisia ihania lastenvaateliikkeita enää ole!


Little Copenhagenin valoisa liike sijaitsee kauniissa vanhassa kivitalossa Museokadulla. Valikoima on laaja, lastenvaatteiden ja ihanien pienten lahjatavaroiden lisäksi samoista tiloista löytyy lasten kenkäpuoti Minimono, josta aiemmin jo kirjoittelinkin. Tämän lisäksi liiketilan perältä löytyy laadukas Second Hand -osasto.


Lastenvaatteiden osalta nettikaupan merkkien, Wheat, Ebbe ja Ver de Terre liikkeestä löytyy myös Tumble 'n Dryn, Beibamboon, Hatleyn ja  Billieblushin vaatteita. Lisäksi Little Copenhagenilla on ihana oma mallisto, josta lisää myöhemmin.




Vaatteita löytyy laaja kokovalikoima ihan pienistä vauvoista isompiin lapsiin. Valikoimassa on yksilöllisiä, laadukkaita lastenvaatteita, joissa kauneus ja käytännöllisyys yhdistyvät. Vaatteiden valikoimassa näkyi minusta selvästi Little Copenhagenin omaa mallistoa kuvaava termi skandinaavinen effortless style, jossa huolettomuus ja tyylikkyys kohtaavat.




Erityisen ihanaa minusta oli ekaa kertaa päästä livenä tutustumaan laajemmin Billieblushin vaatteisiin. Merkkihän lanseerattiin tämän vuoden keväällä ja meillä jokunen niitä on kokeiluun ostettu ja kovasti ollaan tykätty. Kesän vaatteiden kokemuksella voisin uskaltaa sanoa, että Billieblushista on tullut yksi uusi suosikki ja kovasti odotammekin jo syysmallistoa!


Meidän ulkovaatesuosikkimerkkimme Ver de Terre oli liikkeessä myös hyvin edustettuna. Nettikaupastakin löytyy hyvin malleja ja syksyksi on tulossa kivoja juttuja:) Maltan tuskin odottaa Ver de Terren talvimallistoa!





Vauvoille on liikkeessä tarjolla Beibamboon kauniita ekologisia vauvanvaatteita. Hiplailin pehmoisia vaatteita pitkään, mutta mukaan niitä ei nyt tällä kertaa lähtenyt, koska ainakaan nyt ei ole tiedossa uusia vauvoja kenellekään lähipiirissä.








 
Liikkeen perältä löytyy tosiaan upea Second Hand -osasto, josta löytyi laadukkaita käytettyjä vaatteita kohtuuhintaan.
Idea on minusta loistava, kynnys ostaa Second Hand vaatteita madaltuu, kun niitä voi käydä katsastamassa samalla, kun käy muutenkin lastenvaateostoksilla.
 
 
Tällaisia liikkeitä tarvittaisiin ehdottomasti lisää!
Kävin siistit ja tarkkaan kokojen mukaan lajitellut rekit tarkasti läpi, mutta harmiksi mitään meille sopivankokoista ei löytynyt tällä kertaa.


 
Liikkeessä oli meneillään hyvät alet ja ostin meille testiin juttuja parilta meille uudelta merkiltä, niistä lisää jossain vaiheessa :)
 
 
Iloinen uutinen oli ainakin minulle, joka en ihan joka viikko pääse liikkeessä täältä Turusta käymään, että Little Copenhagenin nettikauppa laajentaa tarjontaansa syksyllä, luvassa on uusia merkkejä ja isompi valikoima.
Sitä täällä nyt innolla odotetaan :)
 
 
Onko muille liike
entuudestaan tuttu?

4 kommenttia:

  1. Ei ollut tuttu, mutta tuonne on kyllä päästävä, kun seuraavan kerran noilla kulmilla tulee liikuttua! Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ollut puodissa ennen käynyt ja ihastuin kyllä todella paljon! Kannattaa ehdottomasti piipahtaa tutustumassa!

      Poista
  2. On ollur suunnitelmissa pitkään ja olin kevääseen saakka töissä aivan tuossa kulmilla, mutta en saanut aikaiseksi käydä. Kivaa kun postasit aiheesta niin muistin taas, että sinne on pakko mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla käy myös monesti juuri noin, että niihin ihan naapurissa oleviin juttuihin ei tule siinä arjen tuoksinassa piipahdettua. Kannattaa kyllä käydä tutustumassa, on viehättävä kauppa!

      Poista