Otsikon mukaisesti kuvassa mennään markkinoille, mutta se hiljaisuus ei todellakaan kuvaa meidän perhettä millään muotoa. Kiljusen herrasväeksi meitä kyllä usein kutsutaan :)
Matkalla oli ihania isoja lehtikasoja, joista lapset ovat haaveilleet viimeisen viikon. Lehtien heittely on kyllä ihanaa, itsekin muistan se lapsuudesta.
Markkinat ovat jotenkin hauskoja tapahtumia, vaikka niissä ainakin minun kokemukseni mukaan on aina samaa tavaraa pääosin krääsää tarjolla, on tunnelma niissä jotenkin ihan omanlaisensa.
Lasten mielestä markkinoilta tekisi vaikka mitä kivoja löytöjä, jos joku vaan suostuisi kaikki härpättimet ostamaan.
Metrilaku on ainoa, mitä ehdottomasti piti saada, varsinkin kun tänä vuonna ei paikalla ollut merinovillaisia välivaatteita, pipoja ja hanskoja myyvää myyjää.
Äidin mielestä markkinasaalis olisikin saanut jäädä siihen, mutta koska mukana olivat myös isovanhemmat, kotiintuomisiksi oli tällä kertaa vähän muutakin.
Ehdottoman välttämätön unisieppari..
..ja vielä tarpeellisempi Paavo Pesusieni pipo.
Ihan on itte valittu ;)
Ei taida ihan matsata meidän ulkovaatteiden kanssa, mutta siitä ei poika paljon taida välittää..
Ihanaa alkavaa viikkoa ♥
Onpa hauska tuo Paavo Pesusieni pipo :D
VastaaPoista:) Onhan se aika hauska ;)
PoistaTuo pipo on oikeasti pesusieni-chick. :) ai niin, täälläkin olisi ollut markkinat, rannikolla, vaan oltiinpa kipeitä. Lapsille markkinat on kivoja.
VastaaPoistaIhanan lämpimän näköinen tuo tytön takki!
:) Pipo on juu, aika chick ;) No voi, toivottavasti olette jo paranetuneet. Lapset tosiaan tykkäävät noista markkinoista, vaikka itselle ne ovat jo aika nähdyt.
PoistaNeidin takki ei itseasiassa ole mikään kovin lämmin, on sellaista ohuehkoa tikkikangasta, jossa on alla sellainen satiinivuori. Just sopiva tällaisille alkusyksyn keleille. Kivannäköinen takki kyllä on.