lauantai 21. syyskuuta 2013

Mitä isot edellä, sitä pieni perässä

Meillä tuo nuorin, Pikkuveli, on tähän asti ollut isoista sisaruksistaan poikkeava ruutuajan suhteen. Pikkuveli ei ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut TV:stä tai pleikalla pelaamisesta, toisin kuin nuo vanhemmat. Meillä on pitkään ollut sääntönä 2h ruutuaikaa päivässä, mutta Pikkuveljen kohdalla asiaa ei ole aktiivisesti tarvinnut miettiä.

 
Isojen kohdalla ruutuajasta on nykyään aikamoista vääntöä ja ongelmaksi ovat nousseet älykännykät ja tabletit, joilla pääsee nettiin katsomaan ohjelmia ja pelaamaan silloinkin kun ei siiä telkkarin ääressä ole. Niille onkin tullut jo jonkin aikaa sitten tuomio jäädä alakertaan illalla ennen nukkumaanmenoa ja vähän välillä muulloinkin.
 
 
Kesällä olimme reissuissa ja useissa juhlissa ja viihdykkeenä mukana kulkivat tabletti ja nuo kännykät. Monta tylsää tilannetta niillä pelastettiinkin. 
 

Kesän pelastetuista hetkistä jäi kuitenkin pieni, mutta selkeästi kasvava ongelma. Tabletti, kännykät ja pelit ovat alkaneet entistä enemmän kiinnostamaan Pikkumiestä.


Loppukesästä poika vielä kainosti välillä kysyi, saisiko hän pelata tabletilla ja voisiko joku laittaa pelin päälle. Isoilta sisaruksilta hän saikin paljon apua ja oppia. Valitettavasti..


Nyt pelit ja vehkeet on opeteltu jo niin, että ne saadaan omatoimisesti päälle. Ja lupaakaan pelaamiseen ei enää juuri kysellä. Paitsi jos tabletti tai Äidin känny (jossa on kuulemma parhaat pelit..tosin ei kyllä äiti niitä ole sinne asentanut) ei löydy heti.  Pikkumies tietää jo kaivella puhelimen äidin kassista, kun tulen kotiin ja pariin otteeseen hän on kipaissut sen autosta sisälle - vain saadakseen pelata. Minulla kun on paha tapa unohdella se autoon iltapäivisin.
 
 
Monta kertaa on äidin puhelin tai tabletti löytynyt mitä kummallisimmista paikoista pikkuveljen jäljiltä ja pariin kertaan on puhelinta etsitty kissojen ja koirien kanssa, kun olinpaikka on ollut tuntematon ja akku loppu.
 
Pienoista peliriippuvuuttakin on havaittavissa, kiukku on kova, jos kesken pelin äidin puhelin sattuukin soimaan.  Tai akku loppumaan.
 


 Valitettavasti näköjään nuo isosiarukset toimivat joka asiassa esimerkkinä, tässä meidän pojat viimeisissä häissä..pelien lumoissa kumpikin..

Meillä onkin nyt kovassa mietinnässä,
 millä saataisiin koko porukka kuriin noiden ruutuaikojen kanssa.
Any ideas?


8 kommenttia:

  1. Täällä 8v tyttö, jonka kanssa ongelmat alkaneet oikeastaan tänä kesänä, kun tyttö osti omilla rahoillaan älypuhelimen ja nyt pelailee salaa. Meillä on tietokoneessa, iPadissa ja äidin iPhonessa salasanat/pääsykoodit, jottei niillä pelaaminen onnistu ilman valvontaa.

    Aiemmin tein niin, että asetin parin viikon pelikiellon täysin kun alkoi näyttämään siltä, että pelaamisesta tuli ongelma. Nyt se on hankalaa. Meillä sama juttu, usein lapsen älypuhelimen takavarikoituna iltaisin johonkin piiloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on varmaan noiden isojan vaikutusta, kun tuo pienin jo nyt aiheuttaa harmaisita hiuksia, ikääon kuitenkin vasta se 5v.. Meillä on nuo isot harrastaneet tuota salaa pelailua jo jonkin aikaa ja siksi puhelimet ja muut härpäkket latautuvat alhaalla aina;) Mun pitää varmaan laittaa tuollaiset koodit omaan puhelimeen, en ollut tajunnutkaan tuota;)
      Puhelinkiellot on noille isoille vähän hankalia, kun sitä puhelinta täällä maalla joutuu käyttämään lasten paikallistamiseen..ehkä pitäisi antaa puhelinkielto ja samalla vähän arestia?

      Poista
  2. Tutulta kuulostavat ongelmat - mä toimin pelihimon yltyessä sfääreihin täysin radikaalilla tavalla ja otan kylmästä padit ja kännykät pois ja piilotan ne muutamaksi päiväksi. Ensin huudetaan vartti, mutta sitten he alkavat leikkimään ja tilanne unohtuu :) Meillä tosin ei ole noita isompia sisaruksia omine kännyköineen houkuttimena...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teilläkin:) Isoilla tuo totaalikielto on välillä tosiaan vähän hankalaa, kun pitää soitella kuskauksista ja harkka-ajoista jne., pikkuisemmalla pitää kyllä koittaa täyskieltoa ja laittaa omaan puhelimeen koodi (muuten ei kyllä onnistu..).

      Poista
  3. Meillä oli tuota samaa havaittavissa kesällä ja erityisesti minua vaivasi se suuri ärtyminen, joka tuli peliajan loputtua tai jos puhelimeni soi tms. Nyt syksyn myötä peli-into on onneksi vähän laimentunut, tabletilla kuunnellaan lähinnä musaa ja muuten aika menee piirrellessä ja leikkiessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä on samaa ärtymistä ja kiukuttelua, kun peli jostain syystä keskeytetään ja se oikeastaan minut herättikin miettimään, että nyt on varmaan vähän liikaa tuota touhua..Meillä Pikkuveli on kova ulkoilmaihminen ja tämä syksy ja sateet ovat itseasiassa vaan pahentaneet asiaa, kun uloa ei koko ajan pääse:(

      Poista
  4. Meillä on talo täynnä läppäreitä, pädejä ja älypuhelimia, joten ei tietenkään ole mikään ihme, että lapsikin on niistä innostunut, kun kerran me vanhemmatkin olemme. Silti painimme tuon saman ongelman kanssa, eli peliaikaa kertyy aina sieltä täältä yhteensä aivan liikaa. Jos pyydän laittamaan läppärin kiinni, on lapsella seuraavalla sekunnilla iPhone kädessä ja siinä joku peli auki... huoh!

    Maciin saa luotua monta profiilia ja niihin käyttäjäkohtaiset tuntirajoitukset, mutta pc:stä en ole vielä etsinyt vastaavaa. Eikä tietenkään auta, jos koneita on kolme ja niissä kaikissa kaksi tuntia per kone peliaikaa...Joku systeemi tähän pitäisi keksiä, koska mulla palaa käämit nykyään alta aikayksikön, kun JOKA ILTA pitää sanailla samasta asiasta :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo on meilläkin asia, johon herättiin vasta jkin aikaa sitten, laitteita on ihan liikaa, että pystyisi koko ajan sitä ruutuaikaa vahtia, lapsen on helppo aina siirtyä seuraavaan. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun Isoveli on yllätetty pelaamasta kännykällä läksykirjojen seassa..
      Pitää laittaa mies asialle, saa selvittää löytyisikö PC:lle tuollaisia rajoituksia, pitää kyllä laittaa sitten myös tableteille, puhelimiin,telkkreihin, pleikalle, xboxille jne..lopputulemana tästä kaikesta voi varmaan syyttää vaan itseään ja kaikkia hankkimiaan laitteita;)

      Poista