Hyvää ja onnellista
uutta vuotta 2016
uutta vuotta 2016
kaikille
ja tervehdys täältä kaikille
PITKÄSTÄ PITKÄSTÄ aikaa!
Syksy ja joulunaika sujahtivat ohi pikakelauksella, arkirallin pyörteissä. Normaali arkiralli sai syksyn aikana lähes joka viikko uusia käänteitä, välillä saatiin nauttia iloisista uutisista ja juhlasta, välillä niistä elämän varjopuolista ja surusta. Syksyyn mahtui liikaa töitä ja työmatkoja, yllättäviä menoja ja muita yllätysmomentteja. Oma aika ja sitä myötä tämä bloginkin päivittäminen jäivät aivan hunningolle. Isot pahoittelut siitä, toivottavasti vielä löydätte tänne :) Syksy oli sen verran raskas, että toivon todella parempaa ja valoisampaa kevättä!
Vaikka tapahtumaa oli syksyn aikana paljon, kameran muistikortille niitä ikuistui harvinaisen vähän. Puhelimen kameraan onneksi jotain on tallentunut, jotta tästäkin syksystä jää edes vähän muistoja.
Jäähalli on tainnut olla ainoa paikka, josta kuvamateriaalia on normaaliin tapaan, Neidin kausi on sujunut hyvin ja intoa riittää. Ja äidin varpaat palelevat edelleen.
Joulun aika sujui tuttuun tapaan kotosalla, tänä vuonna joulunodotus vaan ei ollut normaalinlainen. Rakastan joulun tunnelmaa ja valmistautumista, tänä vuonna pääsin joulutunnelmaan vasta jouluviikolla, ja valmisteluihin ehdin käyttää vain pari päivää. Onnksi joulun tunnelma ei ole kiinni siitä, kyllä se oma perhe ja yhdessäolo sen tekevät.
Välipäivät menivät missäs muualla kuin luisteluleirillä ja arki alkaa jo maanataina, joten huilitauko arkirallista jäi aika pieneksi.
Onneksi loma kuitenkin tekee tehtävänsä vähän lyhyempänäkin ja uskon ja toivon, että uusi vuosi tuo tullessaan uudet alut, tuulet ja voimat. Lupaan tännekin taas ehtiä, jos en ihan joka päivä tai edes viikko, mutta aina kun on aihetta.
Toivotaan,
että uusi vuosi tuo
uudet tuulet
ja pajon kerrottavaa!
Hyvää uutta vuotta! <3
VastaaPoistaKiitos, samoin Sinulle Henna 💫 !
PoistaVoi miten hauska, että olet palannut blogistanian pariin!
VastaaPoistaSinua on ollut jo ikävä. Toivottavasti tapaamme kevään
aikana åblogitapahtumissa.
Oikein mukavaa uuden vuoden alkua <3
Ihanaa vuoden alkua Sinullekin Teija <3, Toivon, että tuleva kevät on vähän vähemmän kiireinen ja pääsen taas mukaan tapaamaan teitä ihanaisia!
Poista