sunnuntai 21. elokuuta 2016

Back to school [#massateini]

Koulu ja arki alkoi - samoin taas monta uutta vaihetta tässäkin perheessä. Meiltä löytyy nyt alakoululainen, yläkoululainen ja lukiolainen. Ensimmäinen kouluviiikko sujui mukavasti, lukiolainen on sen verran rentoa sorttia, että mitään suurta uuden aiheuttamaa kuohuntaa ei taida ollakaan tiedossa. Alakoululainen on jo tokaluokkalaisena vanha tekeijä. 

Tuo yläkoululainenkin näyttää pärjäävän kivasti, ellei lasketa kaikkea sitä melskausta, mitä yläkoulu ja uudet "piirit" ovat saaneet aikaan aamuihin. 

Yläkerran vessa on varattuna hyyyyvin pitkään ja vaatteiden kanssakin näyttää olevan ongelmaa. Kaapissa ei kuulemma ole yhtään mitään sopivaa ja kouluun kelpaavaa, vaikka juuri loppukesästä sinne täydennystä hankittiinkin.. Sieltä puuttuu mm. bombertakki, bikertakkikin olisi hyvä olla. Raitapaitojakin pitäisi olla, vaikka juuri vanhat laitettiin pois, kun eivät olleet kivoja. Farkuissa pitäisi olla enemmän reikiä, kuin kangasta. Koska kaikilla muillakin on.



Kesälomalla tämä on taas äidiltä päässyt jotenkin unohtumaan; että kaikki pitää olla samanlaista, kuin muillakin. Kun joku juttu on "in", se on kaikilla, kuten vaikka Kettureppu, Starbucks, NY-lippis, Victoria´s Secret putelit, Jopo, Converset, Sweet pantsit ja mitä näitä nyt vuosien varrella on ollut . Ja aina tulee uusia. Ja aina kaikilla ne on. Tai ainakin puheiden mukaan. Äitien kanssa ollaan välillä tästä juteltu ja todettu, että ei niitä sitten kuitenkaan kaikilla ole, kaikki vaan niitä juttuja haluavat. Kaikki haluavat olla #massateinejä :) (Instagramissa tuolla hastagilla löytyy aika kattava otos näistä jutuista :))


Farkut **

Toisaalta samaisten äitien kanssa mietittiin, että kyllähän tätä ilmiötä on aina ollut. Ainakin omassa lapsuudessani, muistan hyvin, kun kaikilla olisi pitänyt olla Leviksen 501 -farkut, Bushnelin pipot, Lacosten pikeet jne. Eihän niitä todellisuudessa kaikilla ollut, mutta kyllä se vähän siltä itsestä teininä tuntui. 

Paita** // Paita**

Mediassa on tasaiseen tahtiin keskustelua tästä lasten välisestä "kilpailusta" ja siitä, kuinka se voi aiheuttaa eriarvoistumista ja syrjintää. Oman kokemuksen mukaan nykypäivänä lapset eivät kuitenkaan ole samalla lailla ajattelevia, kuin joskus omassa nuoruudessani olimme. Muistan silloin, kuinka herkästi tietyt porukat arvottivat toisia sen mukaan, mitä kullakin oli. Nykyään, ainakin meidän lasten kaveripiireissä näistä muotikotkotuksista huolimatta kaikki ovat omia persoonia, eikä jonkun tietyn trendijutun puuttuminen kuitenkaan kenestäkään tee sen huonompaa tai vähemmän suosittua.  

Farkut**


Tätä taiteilua täällä joudutaan varmasti miettimään taas vähän uudella tavalla, kun kaveripiiri laajenee. Olisi mukava kuulla, millaisia kokemuksia ja ratkaisuja olette näihin "mä haluun, kun kaikilla muilakin on" -tilanteisiin keksineet. Aina ei viitsisi ihan periaatteesta keiltääkään, vaan olisi mukava haastaa tuo teini itse vähän miettimään asioita..


Tällä kertaa takki ja housut pistettiin tilaukseen Ellokselta**, jossa on sopivasti -25% ale lastenvaatteista. Takille (ainakin yhdelle..) on ihan oikea tarve ja housut olivat sopiva kompromissi (riittävästä kangasta äidin makuun ja riittävästi reikiä Neidin makuun).


Elloksen lastenvaatealen -25% **saat sinäkin 28.8. asti koodilla 345409.  
Alennus koskee uutta tilausta Elloksen lastenvalikoimasta. Alennus koskee normaalihintaisia lastenvaatteita ja ¿kenkiä. Alennus on voimassa 28.8.2016 asti, ja sen voi käyttää vain kerran. Toimituskulut lisätään tilauksen loppusummaan. Säästät normaalipaketin toimituskulut (norm. 5,20) kun tilaat nyt. Tili- ja laskuasiakkaan toimitusmaksu ilman toimituskuluja 0,-/tilaus, käteisasiakkaan 2,90/tilaus. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin tai tilaajaetuihin, ale-/kampanjahintaisiin tuotteisiin, huonekaluihin, elektroniikkatuotteisiin ja ¿tarvikkeisiin, Design by ¿tuotteisiin eikä Ei alennusta -tuotteisiin (lastenkengät).


**tekstissä olevat linkit affiliate -linkkejä

p.s. Klikkaa itsesi blogin Facebooksivuille  ja Instagramiin tykkääjäksi, niin olet ajantasalla :) 


4 kommenttia:

  1. Tämä on meillekin todella ajankohtainan ja itseäni pohdituttava aihe, josta on jo yksi tekstiluonnoskin odottelemassa... Muistan, miten tärkeää oli saada teininä tietynmerkkinen untsikka (Millet) tai kengät (Vagabondin purkkarit), ja miten onnelliseksi tulin, kun ne pitkän odottelun jälkeen sain - miksen siis soisi omalle lapselle samaa? Toisaalta samalla haluaisin rohkaista häntä tekemään omia, persoonallisia valintojaan ja mielummin luomaan omia trendejä kuin seuraamaan muiden jäljissä - mutta eihän se nyt ole teinipojalle helppoa, kun ei ole meille aikuisillekaan!

    Lisäksi olen vieläpä itse ollut aina kiinnostunut lastenvaatteista, kuten omistanikin, ja olen vain hyvilläni siitä, että poika on kiinnostunut siitä, mitä pukee päällensä ja miltä näyttää...

    Toistaiseksi lapsi on saanut tilailla esim. Abercrombien alesta maltililisesti vaatteita ja aina tarpeeseen, ja sen lisäksi paljon perusvaatteita ostetaan H&M:stä tai Lindexiltä. Nike Free -lenkkareista käytiin pitkä vääntö keväällä, sillä ne olivat mielestäni poskettoman kalliit, mutta loppujen lopuksi annoin sitten periksi, kun jostakin tupsahti alekuponki sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että mietityttää muitakin. Pitääkin olla silmä tarkkana, koska teet oman postauksesi :) Purkkarit unohdinkin mainita omasta nuoruudesta, meillä ne piti olla Sebagot (ja Milletin untsikoita ei ollut kuin kaupunkilaisilla, itse asuin pikkupaikkakunnalla:)) Olen itse miettinyt juuri tuota, muistan hyvin, miltä ne jutut tuntuivat, miksi en itse soisi samaa fiilistä! Toisaalta meillä tuolla neidillä ainakin näitä pakko saada -juttuja tulee ihan koko ajan toisin kuin silloin aikanaan itsellä. Ja osa pakko saada -jutuista on kyllä sen hintaisia (Freet löytyy täältäkin :)), että ihan joka viikko ei vaan voi uutta kotkotusta ostaa. Haasteellista tämä kasvattaminen joskus kyllä on.

      Poista
  2. Hah, niin totta! Samoja juttuja täällä!

    -Henna-
    www.stoori/pakkonmielteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin vähän ajattelinkin, että sieltä löytyy samoja juttuja, niin hyvässä kuin näissä ei aina niin kivoissa :)

      Poista