sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Disneyland Paris lippuviidakko [kuinka säästää 800e]

Lupasin tuolla aiemmin palata vielä kesälomamatkaamme Disneyland Paris -lippujen tiimoilta.



 Alkukeväästä matkaa varatessamme kävin katsomassa Disneyland Parisin omilta sivuilta lippujen hintoja ja totesin, että aika kalliita ovat. En asiaan uhrannut kuitenkaan sen enempää ajatuksia kiireisen kevään aikana, vaikka yleensä olen aika aktiivinen etsimään niitä halvempia vaihtoehtoja vähän asiaan kuin asiaan. Jälkikäteen vähän harmittaa, olisi pitänyt tähänkin asiaan paneutua hyvissä ajoin!

 


Matkaa edeltävällä viikolla kollegani palasi omalta Disneyland -matkaltaan ja tietysti innolla kävin haastattelemassa häntä matkakokemuksista ja hakemassa viimehetken vinkit. Paljon sainkin vinkkejä, joista oli reissussa hyötyä. Paras vinkki oli kuitenkin se, minkä sain melkeinpä liian myöhään, eli lippujen ostaminen etukäteen netistä todellakin kannattaa, jos ei aio yöpyä Disneyn omissa hotelleissa niihin pääsääntöisesti kuuluu pääsyliput hintaan. Ja tässä tapauksessa jostain muualta, kuin Disneylandin omilta sivuilta.


Lähdimme reissuun maanantaina ja perjantain illan ja yön vietin netissä notkuen ja lippuviidakkoon tutustuen. Heti alkuun totesin, että lippujen hintoja todellakin kannattaa vertilla, erilaisia tarjouksia löytyy aika monesta paikasta.



Disneylandin omilla sivuilla on peruslipun, joka sisältää yhden päivän sisäänpääsyn molmpiin puistoihin, hinta aikuisilta 74e ja lapsilta 66e.
Meidän perheeltä hinta siis 354e / päivä (meillä Isoveli lasketaan jo aikuiseksi, koska on yli 11v).
Meillä oli alunperinkin tarkoitus olla Disneylandissa yhteensä 4 päivää, eli hinnaksi olisi tullut kevyet 1416e. Aika hyvä hinta pelkästä huvipuistoilusta :)  


Tänä vuonna on Disneyland Parisin 20-vuotisjuhlavuosi ja nettisivuilla oli juhlavuoden kunniaksi erilaisia lipputarjouksia. Meidän tarpeisiin paras tarjous oli 4 päivää 3 hinnalla, eli silloin hintaa olisi vierailulle tullut 819e. Minusta aika kallista edelleenkin..


Kollegani suosittelemalla sivustolla oli hinnat reilusti Disneylandin hintoja halvempia ja meinasin liput sieltä jo tilata, mutta ajauduin jostain syystä vielä vähän googlaamaan lisää ja päädyin ensin jollekin Disneyland -aiheiselle keskustelupalstalle (juu, sellaisiakin  näyttää olevan..) ja sitä kautta tutkailemaan kausikorttien hintoja täällä.


DLRPmagic.com sivustolta löytyy muutenkin paljon sellaista tietoa puistosta, mitä en muualta löytänyt. Kannattaa siis käydä tsekkaamassa sivut!


Monessa paikassa vinkattiin, että jos aikoo viettää Disneylandissa enemmän kuin 2-3 päivää, kannattaa ehdottomasti ostaa kausikortti. Meidän perheeltä peruskausikortti olisi maksanut 595e ja sillä olisi päässyt puistoon niin monta kertaa, kuin haluaa. Luonnollisestikin innostuin asiasta siis hinnasta ja ryhdyin sitä googlaamaan, varsinkin kun tajusin, että kausikorttiasia pitää hoitaa hyvissä ajoin etukäteen (ei siis kolmea päivää, joista kaksi on viikonloppuna..). Mikäli kausikorttin aikoo hankkia, kannattaa tarkistaa huolellisesti blackout datesit, eli päivät, milloin tietty kortti ei oikeutakaan sisäänpääsyyn.




Googlaamisen jälkeen totesin, että olen kausikorttiasiassa todellakin liian myöhään liikkeellä, mutta päädyin Promoparcsin sivuille, josta löytyi lopulta kaikkein paras tarjous meille mattimyöhäisille.
Saimme koko porukalle 4 päivän liput molempiin puistoihin 590 eurolla. Olin hintaan tyytyväinen ja liput tilattiin siis sieltä.


Tätä tarjousta, kuten ei monien muidenkaan sivustojen hyviä tarjoksia näytä tällä hetkellä olevan tarjolla. Ilmeisesti Keski-Euroopassa aluillaan oleva lomakausi on vaikuttanut tarjouksiin, tai sitten ne vaihtelevat aika ajoin. Kannattaa kuitenkin huolellisesti käydä lapi eri lippuja myyvien nettikauppojen valikoimat, niin säästää aika pitkän pennin!

Lippuviidakosta selvittyäni oli vielä ennen Disneylandiin pääsyä pientä jännitystä ilmassa. Tilattuamme ja maksettuamme liput lauantaina iltapäivällä odotin niitä heti kilahtavaksi sähköpostiin ja sainkin pari ylimääräistä sydämentykystystä ja huonounista yötä ennenkuin liput tulivat maanantaina aamukahdeksalta (lento lähti Hesasta iltapäivällä..) sähköpostiin.

Muu perhe oli kovasti epäluuloinen lippuhankintaani, ensin siihen, että ylipäätään maksettuani luottokortilla tuntemattomaan nettifirmaan saan liput sähköpostiin ja sitten vielä, että onko e-lippuni ihan oikeat liput, vai saammeko Disneylandin portilla hymyileviä katseita "akuankkalipuista" ja pulittaa kiltisti maksamamme 600e lisäksi tuo alkuperäisen 1400e summa vierailustamme. Onneksi kaikki kuitenkin sujui ongelmitta, liput tulivat sähköpostiin ja olivat jopa ihan aidot (väärennöksiäkin valitettavasti myydän, niistäkin löytyi juttua ).
Miehen mukaan kuittasin tällä laukkulahjani Pariisista..:)   

 
 
Vaikka lippuviidakko oli aikamoinen
ja lippujen hinnat jokatapauksessa hurjat,
oli vierailu Disneylandissa ehdottomasti sen arvoista!
 

12 kommenttia:

  1. Huh! Googlettelu kunniaan! :)

    Meillä ei Disneyland -kuulu suunnitelmiin lähinnä mun lentopelon takia, mutta mielenkiintoinen kirjoitus silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tässä tapauksesa googlettamiselle tuli hyvä tuntihinta:)
      Heh, meillä perheessä myös lentopelkoisia ja alunperin suunnittelimmekin reissua niin, että osa perheestä olisi lentänyt ja osa tullut autolla, mutta se olisi mennyt liiaksi säätämiseksi ja loppujenlopuksi päädyttiin lentämään. Ensi vuonna kuulemma mennään autolla - ihan mihin vaan;)

      Poista
  2. Olipa hyviä vinkkejä - aikamoisen työn olet tehnyt yön pimeydessä ;) Olisit ansainnut kaksi laukkua mun logiikalla ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vinkeistä olisi hyötyä, eikös teilläkin ollut suunnitteilla reissu tuonne? Olen samaa mieltä, pari laukkua -ainakin- tuolla on ansaittu, ehkä se toinenkin pian tulee;)

      Poista
  3. Itse olen aina haaveillut Disneylandiin, ja ollaan puhuttu, että kun lapset vielä kasvavat, niin sitten mennään. Mutta huh, on lipuilla hintaa! Mutta ihan varmasti jokaisen sentin arvoinen, vaikka hurjalta tuo yli 1000e kuulostaa pelkistä lipuista. Tämä olikin hyvä vinkki, sitten kun reissu on ajankohtainen. Ja tuolla säästöllä tosiaan on oikeutettu ostamaan uuden laukun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on myös ollut pitkään haaveena tuo Disneyland ja nyt lapset olivat juuri sopivan ikäisiä. Liput olivat kyllä kalliit, mutta todellakin joka sentin arvoiset! Laukun sain reissusta ja toinenkin taitaa tulla;)

      Poista
  4. Hyvät vinkit lippuviidakkoon. Eipä olisi tullut mieleen, että Disneyworldin oman kaupan liput ovat noin paljon kalliimpia.

    Meillä Disneyland-reissu on ajankohtainen muutaman vuoden sisään (olettaen että taloustilanne ei heikkene).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näitä on apua, ettei kaikkien tarvitse viettää öitään netissä notkuen;) Minullekin oli yllätys, että Disneyltä ostettaessa liput olivat kalliimmat!
      Tuonne kyllä ehdottomasti kannattaa mennä!

      Poista
  5. Vau, hienosti olet googlettelulla saanut säästettyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Täytyy myöntää, että kerrankin oli aika tyytyväinen itseeni;)

      Poista
  6. Huh, miten voikin olla noin paljon hinta eroa lipuissa ja hotelleissa...onko se todellakin nykypäivään noin kallista...apuuva.


    Me ollaan käyty kans monenmonitista kertaa siellä. Isäni maksoi liput ja matkat Ranskaan...hän osti aina liput luukulta eikä ne kyllä noin kalliita olleet. Metrolla mentiin ja junalla Pariisin keskustasta. Pienempiä lapsia ei olla sinne viety ja pappakin on jo pilven reunalla...ehkäpä juuri siksi...minulle pelkkä matka Ranskaan olisi jo liian tunnerikas reissu...ehkäpä me mennään vielä sinne lomalle kun lapset kasvaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Hotellien hintaerot vielä ymmärrän, mutta noiden lippujen hintaeroja en minäkään kyllä ymmärrä.
      Voi ihana, mikä perinne teillä on ollutkaan! Olisi varmasti ihanaa mennä pienempienkin lapsien kanssa sinne!

      Poista