keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Mitä 13-vuotias haluaa?

Meillä on ollut perinteenä, että jokainen saa syntymäpäivänään päättää, miten päivä vietetään, mitä tehdään ja kenen kanssa, mitä syödään jne. 


Tämä tottakai siis mahdollisuuksien mukaan ja tiettyyn rajaan asti.  
Koko päivää ei tietysti voi karkkia syödä ja esimerkiksi Neidin oli synttäreistä huolimatta mentävä toukokuussa kouluun:)






 Tänään vietettiin Isoveljen 13-vuotispäivää ja päivän ohjelma oli selvä hyvissä ajoin.




Koska jäähallilta ja aikidotatamilta on kesätaukoa, piti päästä normaalia kotitrampoliinia vähän haasteellisempiin maisemiin.


Kohteeksi otettiin FLOW PARK.
Ja tietysti kavereiden kanssa, ILMAN pikkusisaruksia.


Äitikin kelpuutettiin vain kuskiksi ja huoltajaksi.


Aamupäivä meni synttärilahjan säädössä, ja kun kanavat ja tietokoneet saatiin uuteen telkkariin kytkettyä päästiin kiipeilemään.


Kotimatkalla pulahdettiin vielä uimassa.


Kotona poika totesi, että eipä sitä tämänikäinen poika voi paljon parempaa päivää toivoa ♥
 
 ♥ ONNEA RAKKAANI ♥

14 kommenttia:

  1. Ompa hauska idea, että lapset saavat päättää päivän ohjelmasta. Täytyypä ottaa ehkä meillekkin tavaksi. Vaikka ensivuodesta lähtien. Hienoja kuvia flowparkista ja kivan kuuloinen päivä. Voisin kuvitella että olisi mieleinen meidänkin pojalle, kunhan ensin hieman kasvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on tainnut tulla lapsilta alunperin, mutta meistä myös aika kiva. Kolmen lapsen kanssa tuntuu olevan ainaista taistelua siitä kuka saa enemmän (ihan mitä vaan), lapsista onkin kivaa, että kerran vuodessa saa ihan itse päättää:) Flowpark on kyllä tosi kiva paikka, kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa, jos täälläpäin liikkuu (Skanssi on sopivasti vielä vieressä, jos äiti ei koko aikaa jaksa katsella kiipeilyä..) Flowparkissa on myös pienemmille junnurata, sitä emme ole vielä tuon nuorimman kanssa testanneet, mutta sitökin on kovasti kehuttu.

      Poista
  2. Paljon onnea reippaalle 13-vuotiaalle! Valitsi hienon liikunnallisen kesäisen elämyspäivän itselleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, kerrotaan!
      Tuo oli kyllä hyvä valinta minustakin!

      Poista
  3. Onnittelut 13v:lle! Hieno idea ja kivanoloista puuhaa!

    VastaaPoista
  4. Sylin täydeltä onnea pojalle!
    Tuo Flowpark on ihan mahti (me ollaan käyty Lappeenrannassa tosin) ja sinne suunnataankin taas ensi viikonloppuna, jos äiti vaan jaksaa... Nyt on tullut pompittua noiden rinsessojen pesisleireillä ja -peleissä taas viimeinen kuukausi, joten lepopäivä kotona kelpaisi kyllä!
    Meidän 8- ja 13-vuotiaat tyttölapset kuitenkin rakastavat tuota Flowparkia, niin eiköhän sinne pidä suunnata. Jos heiltä kysyy, mihin mennään Lappeenrannassa, niin vastaus on aina että Flowparkiin tietty! :) Esikoinenkin on tänä kesänä toivottavasti yli 150cm ja odottaa innolla isojen radalle pääsyä. Ja tuota junioria harmittaa, kun hän ei pääse ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Flowpark on kyllä tosi mahtava, itse olin tuolla ekaa kertaa, poika on aiemmin ollut siellä kavereiden kanssa periin otteeseen ja uudestaan haluaisi taas vaikka heti huomenna:) Huomasinkin, että myös Lappeenrantaan on Flowpark tullut, onko se hiljattain avattu? Siellä taitaa olla astetta hienompi kokonaisuus, kun on vielä järvikin lähellä!
      Meillä ei pojalla pituus ollut ongelma, yhdellä kaverilla kylläkin ja häntä kyllä harmitti tosi kovasti, kun ei niihin hurjimpiin (ja tietysti poikien mielestä hauskimpiin) pitkiin liukuihin päässyt, pari senttiä kun vielä uupuu.

      Poista
  5. En yhtään ihmettele, että paikka on 13v pojan unelma. Itse en taitaisi uskaltaa ;-) Onnea esikoiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on kuin tehty juuri tuollaisille hurjapäille, minuakaan ei ihan hevillä sinne ylös saisi..siksi varmaan emme ole koko perheen kanssa sinne menneetkään, pienemmillä, kun pitää olla aikuinen MUKANA radoilla..
      Kiitos onnitteluista ♥

      Poista
  6. Onnea pojalle! Varmasti hieno päivä teillä.
    Pitäisikin ajella joskus testaamaan tuo flow-park, sopisi varmaan mainiosti meidänkin hurjapäille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, päivä oli kyll ihan mahtava (vaikka vähän kylmempikin päivä olisi kelvannut..). Kannattaa kyllä ehdottomasti tulla FlowPark testaamaan, teidänkin porukka varmaan pääsisi kokonaisuudessaan kokeilemaan kiipeilyn riemuja ja äiti voisi vaikka välillä vähän vilvoitella Skanssissa:)

      Poista