sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Poikien juhlavermeitä

Meillä on kuluneena viikonloppuna kiirettä juhlarintamalla, sekä lauantai, että sunnuntai meni juhliessa. Ensin vietettiin synttäreitä ja sitten rippijuhlia. Poikkeuksellista meidän perheessä oli se, että kerrankin emme osallistuneet juhliin kokonaisena perheenä, vaan tällä kertaa kokoonpanossa oli mukana vain äiti ja pojat (isä lasketaan tähän viimeksimainittuun joukkoon)
Neiti vietti koko viikonlopun luisteluleirillä pääkaupunkiseudulla.

Olen aiemminkin useasti todennut, että minusta on hauskaa välillä "samistella" eli pukea lapset samanlaisiin, tai ainakin samantyylisiin asuihin. Viimeaikoina samistelu on tullut melkein mahdottomaksi kaikkien kolmen lapsen kanssa, koska Isoveli ei moneltakaan lastenvaatemerkiltä sopivaa vaatetta löydä. Esimerkiksi aiempi juhlavaatesuosikki Burberry ei enää Isoveljelle mahdu, eikä aikusten miesten mallistosta ole vielä mitään kivaa samisteluhenkistä juttua löytynyt.

Gantin vaatteita meiltä löytyy paljon ja Gantilla on mallistot vuodesta toiseen aika samanhekisiä. Gantilta löytyy myös samaa henkeä aikuisten mallistoista. Gantilta tosin lastenkoot vielä riittävät Isoveljellekin. Tämän viikonlopun juhlavaatteet ovat kaikki Gantin mallistoista vähän eri vuosilta.


Synttäreille pukeuduttiin smart casua -tyyliin Gantin raitapikeisiin ja farkkushortseihin (jotka eivät päässeet kuviin, kun olivat pesukoneessa..). Isoveljen paita viimekesän mallistosta ja Pikkuveljen paita Isoveljen jemmoista, ehkä vuodelta 2005. Minusta aika klassikkoaineista :)

 
Sunnuntain rippikirkkoon mentiin tietysti siistimmissä eli kauluspaidoissa ja chinoksissa. Tarkoitus oli laittaa molemmille pellavapaidat, mutta lauantaina muistinkin, että Pikkuveljen pellavapaita olikin liian pieni, enkä ole asialle tehnyt edelleenkään mitään. Onneksi kaapista löytyi tilalle riittävän siisti siniruudullinen peruspaitis.

 
Pahoitteluni kuvien laadusta ja siitä, että vaatteet ovat kuvissa ryppyisiä. Vaatteet on kuvattu vasta tänään, juhlien jälkeen, koska viikonloppu oli kohtuullisen vauhdikas, samoin pojat, joista ei tällä(kään) kertaa tullut juuri onnistuneita kuvia.

Tulossa on vielä jos jonkinlaista juhlaa, joten Pikkuveljelle pitäisi koittaa se pellavapaitis löytää. Olisiko jollain vinkkejä, mistä niitä vielä löytyisi?

Millaisia juhlavaatteita
muiden pojille
täksi kesäksi löytyy?

14 kommenttia:

  1. Meillä ei ole tiedossa mitään juhlia niin ei hankittu mitään. Mutta kaapista juhliin kelpais Name it mustat farkut (twillit) sekä ruudullinen saman merkin kauluspaita ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä niitä juhlavermeitä paljon kannata hamstrata, ellei ole juhlia tiedossa, meillä ainakin harvoin pojat suostuu varsinkaan kauluspaitoja muulloin pitämään. Mustat farkut ja ruutupaita kuulostaa oikein loistavalta asulta kaikenlaiseen parempaan menoon!

      Poista
  2. Meillä nuo Gantin puserot on ihan lemppareita, ja niillä voi myös tyttö ja poika samistella :) Onkos tuo pienempi Gant mitä kokoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gantin paidat ovat kyllä klassikkoja, meillä on niitä itseasiassa ihan koko perheellä (siis noita pikeitä). Niillä saa kivasti tosiaan samisteluasut vaikka koko porukalle:) Pienempi pikee on M-kokoa (122/128), eli aika reilu vielä meillekin.

      Poista
  3. Näyttääpä tyylikkäiltä seteiltä! Meillä on pojalle kesän juhlia varten pellavapaita Pomp de Luxilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos:) Mulla onkin kokonaan mennyt ohi PdL -pallavapaita, keväällä kun luulin, että pellava-asiat on kunnossa. Pitääki tarkistaa tilanne, josko alesta vielä kokoa löytyisi. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Niin meidän poikien näköisiä vaatteita. :) Minä ostin Pompilta pellavapaidat, mutta en osaa sanoa mitä kokoja siellä enää jäljellä on.
    Tulikohan muuten viestini sulle, jokin aikaa sitten perille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Taitaa olla aikalailla sama maku meillä:) Mulla oli tosiaan ne Pompit ihan mennyt ohi, pitää nyt kyllä tarkistaa tilanne, josko sellainen meillekin vielä tulisi.
      Sain viestisi ja vastailinkin, mutta laitan uudelleen, jos ei ole tullut perille.

      Poista
  5. Toi ruutupaita on tosi nätti! Mä olin varautunut tosi huonosti juhliin tänä kesänä, ja sitten kun yhdet koitti, niin hätäpäissä piti vaan kaivaa jotain laatikosta. Noh, onneksi selvittiin. :)
    PS. Aivan ihana toi uusi banneri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin se on aika raikas, oli vähän unohtunut kaapinperukoille, ei varmaan olisi tullut ollenkaan käyttöön, ellei pellavat olisi kutostuneet:) Mun piti olla hyvin varautunut, kun talvella jo tiesin, että juhlia tulossa useammatkin. Kasvupyrähdykseen en sitten ollutkaan varautunut:) Jos kaapista ei löyty mitään, on tuollainen kiireessä johonkin tiettyyn tilanteeseen ostaminen kamalaa, silloin ei varmastikaan löydä mitään!
      Kiitos, taisi olla aikakin jo vaihtaa;)

      Poista
  6. Yksikertaisen tyylikkäitä juhlavaatteita teillä! Olisi ihan minunkin makuuni!
    Meillä ei kauheasti ole juhlia ollutkaan nyt kesän aikana. Mutta rennompiin juhliin on pienempi mennyt pikeepaidassa ja ruutushortseissa, prinsessa neiti on ehkä hieman erityylinen ollut pompdeluxin tylliunelmassa, mutta annettakoon se hänelle anteeksi ;) 4v- synttäreihin on varattu yksi po.pin kauluspaita, varmaan shortsien kaveriksi. Neitokaiselle onkin enemmän valinnanvaraa ja päätös tehdään varmaan viime minuuteilla neidin sen hetkisten mieltymysten mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos:)
      Ruutushortsit ykisvärisen pikeen kanssa on minukin suosikkini rennompiin juhliin, sellaiset setit meiltäkin pojille löytyy ja niillä on juhlittu jo yhdet puutarhajuhlat. Meillä Neiti myös monesti aika eri tyylinen mekkoineen, vaikka tylliunelmia enää harvemmin näkeekään. Neideillä on kyllä omonesti enemmän tosiaan valinnanvaraa, sekä kaupoissa että varmaan monen kaapissakin;)

      Poista
  7. Kiinnitin huomiota viime viikonlopun juhlissa, että paljon oli pellavapaitaa ja siistimpiä shortseja. Teidän poijjaat on taas olleet tyylikkäänä liikenteessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman olen pannut merkille, paljon pojilla paitapuseroissa suositaan pellavaa. Minusta se onkin ihana kesämateriaali ja ainakin meidän pojille sopiva, siisti, mutta silti rento. Kiitos kiitos, vaatteet olivat ehkä siistit kotoa lähtiessa, mutta kyllä nuo aika resuisilta kotiintullessa näyttivät;)

      Poista