keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Satumaailma

Olimme alkukesästä koko perheen voimin pienellä matkalla Ranskassa. Lapsien näkökulmasta matkan pääkohde taisi olla Disneyland Paris. Meidän aikuisten mielestä Pariisi oli tietysti matkan ykköskohde :) Olimme Disneylandissa neljänä päivänä. Lasten mielestä olisimme voineet olla vielä pidempäänkin. Ja täytyy kyllä itsekin myöntää, että paikka oli todella ihana, ihan kuin oikea satumaailma.


Kuvia matkalta meillä on toista tuhatta, mutta suurin osa sellaisia, joita tänne en halua laittaa. Tässä kuitenkin joitakin pieniä välähdyksiä vierailemisen arvoisesta paikasta. Alueen porteista kun astui sisälle, oli kuin olisi todellakin joutunut toiseen maailmaan, ihmeelliseen satumaailmaan.
 
Disneyland koostuu kahdesta eri teemapuistosta, Disneyland Parkista sekä Walt Disney Studios Parkista. Molemmissa puistoissa sai hyvinkin vierähtämään pari päivää ja silti tuntui, että paljon näi näkemättä. Ja kesäkuu ei vielä tietystikään ole sesonkiaikaa.. 
 


Itselläni oli etukäteen paikkaa kohtaan hieman epäluuloa, ajattelin joutuvani "huvipuistohelvettiin" neljäksi päiväksi, mutta heti ensimmäisestä hetkestä paikan päällä kyllä nautin. Kaikki oli kaunista, siistiä, toimivaa ja uskomattoman hyvin hoidettu. Paitsi jonot huvipuistolaitteisiin.. Pienetkin yksityiskohdat oli mietitty loppuun asti ja aikuisellekin oli paljon katsottavaa ja ihmeteltävää. Nautin todellakin joka hetkestä molemmissa puistoissa.
 

 
Lippujen hinnat Disneylandiin yllättivät ainakin minut, mutta nyt paikalla käyneenä en kyllä yhtään ihmettele lippujen kovia hintoja. Kyllä rahalla sai minusta myös vastinetta. Kollegan vinkistä sain hankittua liput loppujen lopuksi vielä Disneylandin nettisivujen hintoja halvemmalla.Viisihenkisen perheen lomabudjettiin tai ehkä äidin shoppailubudjettiin..tuli mukava parannus, kun jaksoi vähän nähdä vaivaa. Palaan siihen lippushowhun vielä jossain vaiheessa :)
 
 
Lapset ja vähän aikuisetkin.. nauttivat erilaisista huvipuistolaitteista, jotka kaikki tietysti olivat jonkun Disney -teeman mukaisia, vaikka lähes joka paikkaan oli kovat jonot ja pitkät jonotusajat. Lähes kaikissa laitteissa jonotusalueiden viihtyvyyttä oltiin mietitty laitteen teemaan sopivilla jutuilla, joten useimmiten jonotus sujui mukavissa merkeissä.

 
Perinteisten huvipuistolaitteiden lisäksi molemmissa puistoissa oli myös muuta mukavaa tekemistä ja kokeilemista, kuten esimerkiksi meidän eloisalle ja meluisalle porukalle mainiosti sopiva huutomittari. Kaikilla mittarit menivät heti kaakkoon :)
 
 
Vaikka meidän lapsilla ei Disneyn hahmoista ole mitään ehdotonta suosikkia, oli päivien aikana kaikista lapsista hauskaa bongailla puistoissa tuttuja hahmoja eri leffoista ja saduista niin elävinä, kuin somisteinakin. Tosifaneille ja prinsessoille löytyy vielä erikseen aikataulut ja tarkat paikat suosikkihahmojen bongauspaikoista. Joka ilta järjestettävässä paraatissa näkyi myös upeasti kaikki suosikkihahmot Mikistä Buzz Lightyeariin ja Maija Poppaseen. Paraati kannattaa siis ehdottomasti katsoa!
 

Lippujen hintaan sisältyi tietysti molemmissa puistoissa kaikkien laitteiden vapaa käyttö, tapahtumat, näytökset ja hahmojen tapaamiset. Shoppailu ei sitten tietystikään kuulunut hintaan. 


Naurettiin miehen kanssa heti ekana päivänä Disneyparkin sisääntulon tuntumassa olleen kaupan slogania A unique shopping experience. Kaupallistamisessa oli todellakin onnistuttu. Pehmoleluja, vaatteita, leluja ja oikeastaan ihan kaikkea myyviä kauppoja ja pikkuputiikkeja oli aivan joka kulmalla. Monen laitteen vieressä oli shoppi, johon oli valittu myyntiin juuri laitteen teemaan sopivaa tavaraa.


Ja jokaisessa oli ainakin meidän lasten IHAN pakko päästä käymään ja jokaisesta olisi meidän lasten ollut IHAN pakko saada jotain.


Äiti pliis, saanksmä tän vielä..
 


Toki joitain juttuja ostettiinkin muistoksi ja muuten vaan. Neidille Minni -korvat ja Pikkuveljelle Rottatouille-kokkihattu. Näillä asusteilla  sitten kuljettiin koko matka.



Kokkihattu sai vielä esiliinan kaverikseen Pariisista. Voilá :)
Tällä asusteella on kuulkaa ollut käyttöä, Pikkuveli on matkan jälkeen pukautunut kokkihattuun ja essuun ihan joka päivä,
joku hänet on saattanutkin bongata jo Myllystä tai Stockalta..

 
Ilmat olivat meille reissun aikana todella suosiolliset, koko kymmenen päivän aikana satoi vain pariin otteeseen. Parina ekanan Disneyland -päivänä oli aavistuksen liian kuuma, onneksi välillä löytyi vilvoittelupaikka :)


Oleminen ja liikkuminen puistoissa kolmen aika vilkaan lapsen kanssa oli todella helppoa ja huoletonta. Ja täytyy kyllä antaa kaikille kolmelle tunnustusta, että jaksoivat hienosti kävellä pitkiä matkoja ja olivat matkan aikana poikkeuksellisen tottelevaisia ja riitelivät keskenään harvinaisen vähän. Tässä odotetaan paraatin alkua kerrankin sopuisasti vierekkäin.




Hotellimme läheltä bongasimme myös Isoveljelle ensi kesäksi kesätyöpaikan. Tosin totesimme, että ranskankielen opinnoista saattaisi noin alkuun olla apua. Ehkä Muumimaailma on realistisempi ensi kesäksi ;)

16 kommenttia:

  1. Olipa kivaa lukea tämä postaus! Ollaan menossa tuonne elokuussa. Näyttää ihanalta ja paljon on tullut uusia Disney hahmoja sen jälkeen, kun käytiin tuolla esikoisen kanssa vuonna 2005. Tarvitsen ehdottomasti niitä lippujenostovinkkejä :-) Missä päin asuitte Pariisissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, teillä on matka vielä edessä, paikka on kyllä minusta ihana, ennen en siellä ollut ollut ja tietyllä ennakkoasenteella menin, mutta kyll asenteet rapisivat sen ihanuuden keskellä heti:)Teen jossain vaiheessa siitä lippushowsta oman postauksen, niiden aknssa kannattaa kyllä olla ajoissa liikkeellä. Meillä oli hotelli lähempänä Disneylandia, Val d'europessa, josta oli loistavat kulkuyhteydet (ilmainen bussi hotellin vierestä) disneyparkiin ja Pariisiin.

      Poista
  2. Tosi kiva postaus, meilläkin tuo on suunnitelmissa, mutta en tiedä onko Telma vähän liian pieni, siis koon puolesta laitteisiin. Joku tuttu sanoi, että alle kouluikäisen kokoiset eivät pääse suurimpaan osaan laitteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllöä ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka! Pittusrajat laitteisiin olivat vähän ranskalaiset, eli minusta todella matalat, meidän Pikkuveli 5v pääsi lähes kaikkiin laittesiin pituutensa puolesta. Vain parissa laitteessa oli rajana 132cm tai 140cm. Ranskalaiset ovat varmaan lyhyempiä, koska moni noista laitteista, joihin Pikkuveljen pituus riitti olivata muuten aivan liian hurjia hänelle. Pari kertaa jouduimme toteamaan sen sitten kun olimme olleet laitteessa:)

      Poista
  3. Oih, toi huutolaite olis niin meidänkin perheen juttu :D
    Näyttää tosi kivalta. Varmasti mahtava loma ollut teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiljusiksi meitäkin kutsutaan:) Se oli kyllä ihan paras meille;)
      Kivaa kyllä oli, ihana loma, olisi voinut jatkua pidempäänkin..

      Poista
  4. Teillä onkin ollut todella kiva matka :) Tuota alennuslippuvinkkiä odotan, sillä tämä on meidänkin suunnitelmissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matka oli kyllä todella kiva, olisin voinut jäädä sinne:)
      Palaan niihin lippujuttuihin jossain vaiheessa, kunhan saan jotain järkevää aikaiseksi. Jos teillä on piakkoin matka suunnitteilla, laita viestiä, niin kerron pikaisesti ostovinkit, ettei käy niinkuin minulle, että olin niiden halvimpien lippujen kanssa auttamattomasti liian myöhässä liikkeellä.

      Poista
  5. Oi, varmasti joka lapsen unelmapaikka! Ihana että kirjoitit tästä, kuvia olisi toki katsonut paljon enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oli todellakin lasten, ja kyllä aikuistenkin, unelmapaikka. Voin jossain vaiheessa koittaa noita kuvia vähän käsitellä niin, että voin tänne lisää laitella:)

      Poista
  6. Näyttää kivalle, ihanat nuo hattu-kuvat!
    Mullekin on moni sanonut että kannattaa vasta kouluikäiset viedä, mutta toimis siis ehkä jo aiemmin. Meidän hurjapäät kun menee mihin vaan jos pääsee. Hieman huvitti lintsillä kun l 117 cm ei päässyt keinukaruselliin, vaikka vuosi sitten köpiksen tivolissa ois päässyt siihen kymmenien metrien korkeuteen nousevaan keinukaruselliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tuo leipurihattu oli kyllä aika suksee, se on edelleen ykkösasuste;) Minusta molemmat puistot toimi todella loistavasti tuon viisveen kanssa. Tytöillä olisi varmaan vielä enemmän viihdykettä, kun DisneyPark oli täynnä prinsessoja. Ne eivät Pikkuveljeä jostain syystä kiinnostanut ja Neitikin on sen iän jo ylittänyt;) Suomessa nuo pituusrajat on paljon tiukemmat kuin maailmalla. Se Tivolin keinukaruselli on ihan kamala, menin sinne Neidin kanssa ja pelkäsin kuollakseni korkeutta ja sitä, että Neiti luisuu turvakaaren alitse maahan..

      Poista
  7. Huippupostaus!

    Olisi vielä kiva kuulla majoituksestanne.

    Meillä lapset eivät osaa vielä pyytää Disneylandiin, mutta eiköhän sekin aika vielä koita :) Joka tapauksessa reissu on "to do"-listalla. Kun ensimmäistä kertaa elämässäni kävin Disneylandissa 18-vuotiaana oli sitä mieltä, että jos minulla joskus on lapsia halua viedä heidät kerran elämässään Disneylandiin. Olen tosin ajatellut, että kuopus voisi vielä kasvaa pari vuotta.

    Olen itse käynyt kahdesti Kaliforniassa ja kerran Tokiossa. Tokion keikka oli aivan huippu. Sääennuste oli luvannut jotain pientä tornadon poikasta ja minä kielitaidottomana en tiennyt siitä. Sää oli tosi tuulinen ja pikkuisen tihuttikin, mutta koko Disneyland oli tyhjä, eikä tullut tornadon poikasta sinä päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos;) Noin kivasta paikasta on helppo kirjoitella;)
      Me majoituttiin Val d'europeen, eli pieneen kylään siihen Disneylandin kupeeseen. Meillä oli sellainen huoneistohotelli, jossa oli keittomahdollisuus, laitettiin aamupala siellä itse melkein joa aamu. Netistä varasin ja siellä kylällä on aika paljon valinnanvaraa, meille tosin ei juurikaan, koska meitä 5 ja haluttiin majoittua yhteen huoneistoon.
      Minäkin haluaisin käydä jenkeissä Disneylandissa, on varmaan vielä upeampi! En muuten tiennytkään, että myös Tokiossa on Disneyland:)

      Poista
  8. Kiitokset Disneyland postauksista, nyt se kirkastui tännekkin. Meidän on käytävä Disneylandissa. Kunhan pienempi vähän kasvaa. Mutta nämä oli tosi milenkiintoista lukea läpi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos oli mieluista luettavaa! Kyllä tuo on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Ihan pienen kanssa ei varmaan ole niin kivaa, mutta tuo meidän 5vee kyllä nautti jo joka hetkestä!

      Poista