sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uuden vuoden uudet suunnitelmat

Uusi vuosi ja uudet suunnitelmat. Niinhän se aina menee. Joka vuosi sitä toivoo, että kaikki menisi paremmin, kuin meneenä vuonna. Että oppisi tekemään asioita toisin. 


Kulunut vuosi oli monin tavoin meillä aika kurja ja raskas, on ollut sairautta ja muuta murhetta. On ollut paljon myös hyvää. Olen päättänyt, että tänä vuonna keskityn vain niihin hyviin juttuihin ja koitan olla itselle armollisempi ja ennen kaikkea kiitollinen kaikesta hyvästä, mitä on. 

Minulla on pitkästä aikaa vähän lyhyempi joululoma ja aloitan työt jo huomenna. Onneksi muu perhe saa vielä jatkaa lomailua ja kerätä voimia tulevaan kevääseen. 


Kevään kalenteri on jo hyvää vauhtia täyttynyt erilaisista menoista ja työjutusta ja miljoonista muistilapuista. Välipäivinä, kun koitin vähän miettiä uudenvuodenlupauksia ja visiota tulevalle vuodelle tajusin, että haluaisin kaikki jutut selkeästi samaan paikkaan ja järjestykseen. Olen jo jonkun aikaa haaveillut Unelmieni vuosi -kalenterista ja sellaisen ajattelinkin tilata. Valitettavasti se ei kalenterinäkymältään ollut kuitenkaan sellainen, jota oikeasti työjutuissa tarvitsen. Päätin pitää ankean työkalenterini ja vihdoin tehdä itselleni paljon viime aikoina Somessa hehkutetun Bullet Journalin. Listojen ja lipulappusten rakastajana tämä on minulle varmastikin loistava tapa yhdistää miljoonat muitikirjat, listat, kalenterit ja lippulappuset yksiin kansiin. 


Hesarissa oli jokin aika sitten  juttu Bullet Journalista ja siitä se idea varmaankin lopullisesti jäi itämään. Katsotaan tuoko se luvattua helpotusta ja suunnitelmallisuutta elämänhallintaan. Ainakin innostuin nyt jo tekemään yksiin kansiin siellä sun täällä olevia listoja. 


Bullet Journalien koristelu ja visuaalinen ilme on ihan oma maailmansa (kurkkaa vaikka Instassa #bulletjournal). Asennekynät piti tietysti minunkin hankkia ja washiteipit käydä näpistämässä Neidin kaapista, mutta kyllä visuaalinen ilme vielä jäi kakkoseksi noiden listojen ja asioiden jälkeen. Tähänkin voi tietysti  tulla muutosta vuoden aikana, jossain kehuttiin Bullet Journalin tekemisen olevan samanlaista mindfullnesia, kuin värityskirjojen. Tosin minulla on vielä sen eka värityskirja ensimmäinen kuvakin vielä kesken.. 
 


Onko teillä jo kokemuksia Bullet Journalista? 
Olisi mukava kuulla vinkkejä ja kokemuksia!

2 kommenttia:

  1. Ei ole kokemuksia siitä, unelmien vuosi kalenteria vielä mietin josko tilaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BuJu taitaa olla vielä aika uusi juttu :) Unelmien kalenteri on kyllä ihana <3

      Poista